Jyväskylässä asuva Susanna Ylinen on SM-tason urheilija ja aktiivinen retkeilijä, joka tekee vaelluksia kahdestaan pienen lapsensa kanssa. Patikoidessaan hän suuntaa paikkoihin, joista näkee mahdollisimman kauas.

- Se on se minun juttuni. Avotunturin huipulla on tilaa hengittää, Ylinen sanoo.

Ylinen kertoo perheen pienimmän tulevan matkaan mukaan, sillä muuten hänellä ei olisi mahdollisuutta napata rinkkaa selkään ja lähteä.

- Nyt lapsi on 14 kuukautta vanha, mutta alle vuoden ikäisenä vauva oli tosi helppo vaelluskaveri. Silloin tyyppi pitkälti nukkui ja pysyi paikallaan.

Lapsen kasvettua esimerkiksi teltan pystyttäminen ja polttopuiden pilkkominen ovat Yliselle hankalampia, sillä taapero ei malta enää pysyä paikoillaan.

Välillä reitillä tulee vastaan retkeilijöitä, jotka pitävät lasta silmällä.

- Vanhat rouvat ovat ehdottaneet pitävänsä lasta, jotta pääsen käymään yksin huussissa. Se on aivan luksusta, Ylinen kertoo.

Lapsen kanssa vaeltaminen on Ylisen mukaan leppoisaa, kun päivät menevät pienemmän tahdissa. Pieni vaelluskaveri pitää huolen siitä, että Ylinen malttaa pitää taukoja ja muistaa syödä riittävästi.

Varsinainen vaeltaminen tapahtuu, kun lapsi nukkuu. Silloin tunturissa saattaa kaikua Ylisen laulu.

- Lauloin oikein antaumuksella jotakin lastenlaulua ja vapaalaskija tuli viereeni ihmettelemään kuuliko oikein, että laulan siellä sydämeni kyllyydestä. Hän ymmärsi pelin hengen, kun huomasi vauvan ahkiossa.

Lapsen mukaan ottaminen erämaahan ei pelota

Ylinen on kokenut eränkävijä ja kertoo katsovansa tarkkaan, mitä kantaa rinkassaan. Mahdollisimman kevyiden kantamusten kanssa matka sujuu ripeämmin. Se on Ylisen mukaan turvallisuuskysymys, sillä välillä sää pääsee yllättämään.

Viimeisimmän retken Ylinen teki miehensä ja lapsensa kanssa. Tunturissa kehittyi ukkosmyrsky, joka alkoi saavuttaa heitä.

- Aika nopeasti tulimme alas tunturista ja sovimme, että myrskyn sattuessa päälle heitämme rinkat pois, erkaannumme ja painaudumme maakuoppiin siksi ajaksi, että ukkonen menee ohi.

Ylinen kertoo tiedostavansa riskit, joita liittyy kahdestaan lapsen kanssa vaeltamiseen. Hän pyrkii minimoimaan riskejä etukäteen treenaamalla yhdessä taaperon kanssa.

- Teen esimerkiksi mäkitreenejä kiipeämällä Laajavuoren huipulle kymmenen tai kaksitoista kertaa lapsi selässä. Ylläpidän kuntoa, enkä lähde lapsen kanssa erämaahan koettelemaan rajojani. Menen mukavuusalueella, Ylinen toteaa.

Lapsen turvallisuudesta hän huolehtii matkan päällä valitsemalla reittejä, joissa tulee ihmisiä vastaan. Ylisen mukaan reitit ovat myös matkapuhelimen kuuluvuusalueella.

Ylinen kertoo tekevänsä jokaiselle vaellukselle turvallisuussuunnitelman. Hän on koko ajan tietoinen muun muassa lähimmistä teistä sekä evakuointipaikoista.

Tunturin huipulta Ylinen jatkaa matkaansa kisareiteille

Susanna Ylinen on kisannut useammassa kestävyyslajissa ja voittanut SM-mestaruuksia esimerkiksi maratonluistelussa ja duathlonissa.

Mikä Ylistä viehättää pitkissä matkoissa?

- Ne eivät lopu kesken! Olen varmaan niin ahne ja saan tyydytystä, kun ne eivät ole vain tunnin tai parin suorituksia.

Ylisen into liikkumiseen ei hyytynyt edes matkalla synnytyslaitokselle. Hän on hiihtänyt noin 40 kilometriä synnytyksen ollessa jo käynnissä ja Ylinen matkasi synnyttämään polkupyörällä.

- Matkaa oli vain kolme kilometriä mutta ajatus auton turvavöihin köyttäytymisestä ahdisti. Päätin nousta pyörän selkään ja mieheni juoksi perässä, mutta hän oli liian hidas. Ehdotin, että hän hyppäisi tarakalle ja pääsisi kyydissä, Ylinen muistelee.

Hän kertoo pyörän olleen loistava tapa saapua sairaalan oville, sillä supistuksen tullessa puoliso pystyi hieromaan Ylisen selkää.

- Minä puolestani taas laulelin siinä pyöräillessä myöhään illalla. En tiedä mitä vastaantulevat mahtoivat seurueestamme ajatella, mutta muutamat vaihtoivat kadun puolta, Ylinen muistelee.

Hän on kysynyt äidiltään, miten hänestä tuli himoliikkuja. Hänen äitinsä on vastannut, että Ylinen ei ole pysynyt paikallaan sen jälkeen, kun oppi liikkumaan.

- Kaipa se on jokin synnynnäinen juttu. Olen miettinyt, että missä menee raja ja pitää pysähtyä. Kun kuuntelee itseään ja on tottunut liikkumaan paljon, se ehkä antaa pohjaa sille, ettei läiky yli.

Palautumisessa Ylinen korostaa riittävän ravinnon ja levon tärkeyttä. Hänen mukaansa kaikkein tärkeintä on nukkuminen, jonka tehoa ei pysty lihasvasaralla tai palautumishousuilla korvaamaan.

Ratkaisut kotona mahdollistavat aktiivisen elämäntavan

Ylinen toivoo, että ihmiset osaisivat yhä enemmän lähteä luontoon. Hän uskoo, että monelle tekisi hyvää poistua hektisestä nykyarjesta.

- Luonnossa tutkitusti stressihormonitasot ja verenpaine laskevat. Siellä on helpompi keskustella toisen kanssa ja toisaalta tulee paremmin toimeen myös itsensä kanssa.

Ylisen perheeseen kuuluu miehen lisäksi neljä lasta. Hän kertoo retkeilyn ja liikkumisen olevan koko perheen elämäntapa, jolle järjestetään arjessa aikaa.

- Kun hommasimme pysyvää kotia katsoimme, että se on mahdollisimman lähellä harrastuksia eikä siellä ole omaa pihaa, josta pitäisi huolehtia.

Ylisen perhe pyrkii myös minimoimaan tavaran määrän, jotta siivoamiseen käytettävän ajan voisikin viettää harrastuksissa.

Lapsien kanssa harrastaminen on parasta elämää

Ylinen kertoo retkistään ja arjestaan avoimesti sosiaalisessa mediassa. Hänen tavoitteenaan on muuttaa käsityksiä lapsiperhearjesta, johon usein liitetään paljon negatiivisia asioita.

Lapsia Ylinen pitää mielettömänä mahdollisuutena harrastaa ilman että omat mielenkiinnon kohteet jäisivät tauolle.

- Mieti sellaisia asioita, jotka ovat olleet tärkeitä jo ennen lapsen syntymää. Totta kai lapset voi ottaa mukaan, mutta kannattaa aloittaa helpoista asioista. Kunhan vain aloittaa.

Hän kertoo olleensa hukassa ensimmäisen lapsensa kanssa perhekerhossa ja askartelemassa, koska ei nauttinut tekemisestä. Juoksurattaat ostettuaan Ylinen huomasi, että äitiyttä voi toteuttaa monella eri tavalla.

Yliselle se tarkoittaa lasten kanssa liikkumista. Hän kertoo miettineensä paljon, kehtaako näyttää sosiaalisessa mediassa kaikkea päivistään.

- Moni ihmettelee ja kritisoi, miksi lapset pitää aina ottaa pitkille lenkeille tai retkille mukaan. Mutta sehän on se minun porukka ja joukkue, miksi en ottaisi.