Henkilöpakotteista löytyy porsaanreikiä ja yksi niistä on tutkijan mukaan Suomessa. " /> Henkilöpakotteista löytyy porsaanreikiä ja yksi niistä on tutkijan mukaan Suomessa. " />

YLE


Tulli tiedotti perjantaina, että kultaa ei saa enää tuoda Venäjältä EU-maihin. Pakotteiden lista pitenee, mutta sota Ukrainassa jatkuu. Venäjä on jo uhannut etsiä kullalle vientimarkkinat muualta.

Saksan energiakriisi hallitsee nyt mediassa otsikoita, kahvipöydän puheenaiheita polttoaineen ja ruokakassin hinnan nousu. Venäjän sotiminen Ukrainassa vaikuttaa moneen asiaan. EU pyrkii painostamaan Venäjää pakotteilla, mutta auttavatko pakotteet tyhjentämään Venäjän sotakassan?

Listasimme syitä, miksi pakotteet eivät näytä purevan - tai ainakin se kestää.

EU on päättänyt tätä ennen kuudesta pakotepaketista. Listalla on vientikieltoja, henkilöpakotteita ja energian tuonnin rajoittamista. Venäläiset laivat eivät pääse EU:n satamiin eivätkä lentokoneet kentille. Ulkomaiset yritykset ovat myös lähteneet Venäjältä, koska siellä toimiminen olisi vakava haitta niiden maineelle.

1. Henkilöpakotteita kierretään ja venäläiset poliitikot lomailevat Italiassa

EU:n henkilöpakotelistalla on yli tuhat venäläistä poliitikkoa ja Kremliin läheiset suhteet solminutta liikemiestä. Pakotelistalle joutuneet eivät pääsee matkustamaan EU-maihin ja heidän varansa on jäädytetty. Helsingin yliopiston akatemiatutkija Timo Miettinen on huomannut, että henkilöpakotteissa on porsaanreikiä.

- Osa venäläisesta eliitistä on pystynyt kiertämään pakotteita ja lomailemaan esimerkiksi Italiassa. Selkeästi nämä pakotteet eivät ole aukottomia.

Miettinen pitää ongelmallisena sitä, että Suomen kautta pääsee matkustamaan Venäjältä muihin maihin. Kun raja aukesi kuun puolivälissä, Venäjältä tuli Suomeen 5 000 ihmistä ostoksille, talolleen tai lennolle.

- Maarajan aukeaminen ja sitä kautta lentoliikenteen aukeaminen on yksi osa tätä ongelmaa, johon pitää jatkossa puuttua paremmin.

Pakotelistalle lisätään jatkuvasti uusia nimiä. Kesäkuussa listalle joutui venäläisen nettijätin Yandexin toimitusjohtaja Arkadi Volozh, joka on myös yksi yhtiön perustajista. Volzh erosi tehtävästään välittömästi.

Listalle on lisätty myös venäläissotilaita, joiden katsotaan olevan vastuussa Ukrainan Butsassa tapahtuneista julmuuksista ja epäillyistä sotarikoksista.

  Timo Miettinen  ,  Akatemiatutkija,  Helsingin Yliopisto, Pakotteet. Ukrainan sota,
Akatemiatutkija Timo Miettinen uskoo, että henkilöpakotteet purevat venäläiseen eliittiin, mutta aukottomia ne eivät ole. Markku Rantala / Yle

2. Kaviaaria ja öljyä voi myydä muille mantereille, mutta ilman mikrosiruja Venäjäkään ei pärjää

Venäjällä on onnistuttu korvaamaan länsimaiset hampurilaispaikat ja ruokakaupat omilla vaihtoehdoilla. Macdonaldsista tuli Maukas ja Zarasta Zarina. Kaviaaria ja öljyäkin voi myydä Euroopan ulkopuolelle.

Politico-verkkolehti arvioi, että juuston tekeminen onnistuu venäläisiltä helpommin, mutta mikrosiruista ja korkeatasoisesta elektroniikasta tulee hyvin pian pula. Politico arvioi, että sitä paikkaillaan salakuljetuksella.

EU on rajoittanut etenkin korkean teknologian vientiä Venäjälle. Venäläisten ostovoima on heikentynyt, mutta ruplan kurssi on korkeammalla kuin ennen sotaa. Kansalaisten tuki sodan jatkumiselle ei näytä hupenevan. Akatemiatutkija Timo Miettinen muistuttaa, että oli hyvin tiedossa, että pakotteet eivät pure Venäjän sotakassaan lyhyellä aikavälillä.

Päinvastoin, energian hinta Euroopassa on nousussa ja se hyödyttää Venäjää. Putin voi käännellä Nord Stream -kaasuputken hanaa mielensä mukaan ja Saksassa kaasun hinta pomppaa pilviin.

Miettisen mukaan kaikkein tehokkaimpia ovat venäläiseen energiaan liittyvät pakotteet.

- Pitkällä aikavälillä kivihiilen ja varsinkin öljyn tuonnin rajoittaminen iskee myös Venäjän talouteen. Iso kysymys on vielä kaasu, jossa Venäjällä ei ole korvaavia välineitä myydä sitä muille alueille.

Venäläisen maakaasun tuontikiellosta ei ole kuitenkaan syntynyt EU:ssa sopua. Venäläinen tuontikaasu on etenkin Saksalle liian merkittävä energianlähde, jotta siitä oltaisiin valmiit luopumaan. Venäjän tuontiöljylle kielto tuli jo toukokuussa lukuunottamatta putkikaasua. Kielto tulee voimaan vuoden loppuun mennessä.

Tästä jutusta selviää, että EU on itse asiassa yhä Venäjän sotakassan suurin tukija.

Mielenosoittajia kylttien kanssa, joissa vaaditaan lopettamaan kaasun tuonti Venäjältä.
Brysselissä on vaadittu maakaasuputkien sulkemista. Venäläisestä maakaasusta luopuminen tulisi saksalaisille kalliiksi. AOP

3. Pakotteiden kustannukset tuntuvat kansalaisten lompakossa, mikä aiheuttaa riitaa Italian ja Saksan välillä

Kun EU:ssa yritettiin sopia öljyntuontikiellosta, Unkari harasi loppuun asti vastaan. Kaasuhanojen sulkeminen taas ei sovi Saksalle. Elokuuksi Eurooppa vetäytyy lomilleen kärvistelemään entistä korkeammissa lämpötiloissa.

EU on kaikkea muuta kuin yhtenäinen. Tämä näkyi jo torstaina, kun EU-komissio ehdotti jäsenmaille, että ne vähentäisivät vapaaehtoisesti 15 prosenttia maakaasun kulutuksestaan viiteen edelliseen vuoteen nähden.

Saksalle venäläinen maakaasu on kohtalon kysymys, koska maa on siitä riippuvainen. Italia saa maakaasua muualtakin.

- Kymmenen vuoden takainen eurokriisi jätti Etelä-Euroopassa jälkeensä paljon katkeruutta Saksaa kohtaan. Sympatioita Saksan energiakriisiä kohtaan ei välttämättä Italiasta löydy, Miettinen sanoo.

Eroja löytyy myös yrityksistä. Teknologiateollisuuden uudistuvasta teollisuudesta vastaava johtaja Matti Mannonen muistuttaa, että Suomessa Venäjä-pakotteiden kannatus on vahvaa verrattuna vaikkapa Italiaan tai Saksaan. Mannonen uskoo, että Venäjä-riippuvuudesta selvitään vain siirtymällä vihreään energiaan.

Irtaantuminen ei tapahdu käden käänteessä. Mutta kun se lopulta tapahtuu, Venäjältä hupenevat rahat.

- Suomen tavoitteena on olla hiilineutraali maa vuonna 2035. Teknologiateollisuus on jo aloittanut siirtymän.

Teknologiateollisuuden vienti Venäjälle oli vielä viime vuonna viisi prosenttia teknologiateollisuuden viennistä. Nyt se on vähentynyt 70 prosenttia. Mannonen uskoo, että siitä huolimatta suomalaiset vientiyritykset pysyvät pakotteiden takana.

- Vaikka ne eivät varmasti tätä tilannetta ratkaise lopullisesti, niin kyllä ne on todella tärkeitä.

Aiheesta voi keskustella maanantaihin kello 23 asti.

Lue lisää:

Analyysi: Lännessä katsotaan pahalla, kun Intia hamstraa venäläistä öljyä - Eurooppa on kuitenkin yhä Venäjän sotakassan vankin tukija

EU aikoo kieltää kullan tuonnin Venäjältä - kulta on maalle rahakas bisnes, mutta on epävarmaa köyhdyttääkö kielto sotakonetta

Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn: "Uusi rautaesirippu heijastuu erityisesti Itä-Suomen talouteen ja näkymiin

dimanche 24 juillet 2022 15:07:11 Categories: Venäjän pakotteet YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.