Ilta Sanoma

Keihään MM-finaali alkaa sunnuntaiaamuna kello 4.35.

Oliver Helander heitti karsinnassa viisaasti, arvioi Antti Ruuskanen.

Oliver Helander heitti karsinnassa viisaasti, arvioi Antti Ruuskanen. Kuva: Andrej Isakovic / AFP / Lehtikuva

Vieremä

Vuosi sitten uransa lopettanut Antti Ruuskanen kiskaisi paikaltaan 600 gramman keihästä Iivon Areenan avajaisissa Vieremällä vielä yli 50 metriä.

- Se tuntui aika pahalta olkapäässä. En ole heittänyt vuoteen keihästä, joten olihan se jännää, Ruuskanen naureskeli.

- Viimeksi heitin keihästä viime kesänä Ratinan verryttelykentällä, hän muisteli.

Antti Ruuskanen osallistui kansanjuhlaan Vieremällä.

Antti Ruuskanen osallistui kansanjuhlaan Vieremällä. Kuva: IS

Varhain perjantaiaamuna elettiin jännittäviä hetkiä myös Eugenen keihäspaikalla, kun kaksi suomalaista, Oliver Helander ja Lassi Etelätalo, taistelivat mukaan keihäsfinaaliin.

- Olihan se sellainen odotettu saalis. Kaksi kolmesta finaaliin. Minä veikkasin ennen karsintaa, että finaaliin tarvitaan tuollainen 80,50 kiskaisu. Onneksi ei tarvittu, Ruuskanen totesi.

Etelätalo selviytyi finaaliin viimeisenä, heitettyään 80,03.

- Lassi voi heittää finaalissa vaikka mitä. Hän on sellainen kaveri, joka osaa venyä kovissa paikoissa.

Suurimmat suomalaisodotukset Ruuskasellakin on Oliver Helanderin suhteen. Helanderin ei tarvinnut heittää karsinnassa kuin yksi heitto, vaikka se ei kantanutkaan yli karsintarajan.

- Se oli loistavaa taktikointia Oliverilta. Mitäs sitä turhaan heittämään, kun ensimmäisen kiskaisun jälkeen oli selvää, että hän on finaalissa.

- Nyt Oliver pääsi säästelemään paikkojaan finaalia varten, ja siellä mieheltä voi tulla vaikka millainen pommi.

Karsinnassakin nähtiin melkoisia pommeja, niin olympiavoittaja Neeraj Chopralta kuin Anderson Petersiltä.

- Etukäteen vähän pelättiin, ettei Eugenen stadionin alusta sovi heille. Nyt he saivat kuitenkin tuen pitämään hyvin ja tulokset olivat sen mukaisia.

Toisaalta, olympiavoittaja Keshorn Walcott ei saanut tukijalkaansa pitämään ja putosi finaalista. Samoin tapahtui viime vuonna Tokion olympialaisissa.

- Tokion heittopaikka taisi olla vielä huonompi. Eugenessa pari heittäjää pystyi kuitenkin heittämään lähes 90 metriä.

Ruuskanen muistuttaa kuitenkin yhdestä tosiasiasta, joka väijyy kovien tulosten taustalla.

- Lähes 90 metrin kaaret tuntuvat kropassa todella kovaa. Kun he kiskaisivat tuollaiset kaaret karsinnassa ja välissä on vain yksi huolipäivä, saa siinä kyllä huoltaa kroppaa, ettei kipuja tunnu enää finaalissa.

- Siinä mielessä Helander selvisi urakasta helpommalla, ja hänen kohdallaan palautuminenkin on varmasti nopeampaa.

Toisaalta Ruuskanen muistuttaa, että kun heittää karsinnassa lähes 90 metriä, nostattaa se kisafiilistä kummasti.

- Lisäähän se itseluottamusta, kun pystyy karsinnassa lähentelemään 90 metriä.

- Helander pystyi kuitenkin kiskaisemaan reilun 82-metrisen ensimmäisellään, eikä heitto suinkaan ollut teknisesti mitenkään loistokas. Kyllä siellä on varaa vielä reilusti pidempiin kaariin.

Myös Lassi Etelätalo heitti keihäsfinaaliin.

Myös Lassi Etelätalo heitti keihäsfinaaliin. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

Helanderin harteilla on suomalaisten mitalitilin avaaminen kisoissa. Sekin on täysin mahdollista, sillä mitaliin tarvittaneen 87 metrin heitto ja siihen suomalaisella on kaikki mahdollisuudet.

- Hyvät saumat Helanderilla on. Kun vain saa pidettyä homman rentona, turha puristus pois, niin hyvä siitä tulee.

Ruuskanen aikoo seurata finaalin, mutta muuten hän on nauttinut "vapaasta" kesästä perheen kanssa.

- Kun on tuollainen vuoden ikäinen lapsi kotona, niin ei siinä tarvitse miettiä, mitä vapaa-aikana tekisi, hän naurahtaa.

- Niin mukavaa se puuhaaminen on ollut, että edes kalassa en ole käynyt.

Ilta Sanoma
samedi 23 juillet 2022 23:08:00 Categories: Ilta Sanoma Yleisurheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.