Ilta Sanoma

Lopulta huippumallitkin ovat vain ihmisiä tavallisine ihohaasteineen. Hailey Bieber ja kumppanit luottavat tiettyihin tehotuotteisiin, kun iho ärtyy tai kuivuu tai finnejä ilmaantuu.

Malli Hailey Bieber luottaa tiettävästi Avénen voiteeseen, kun hänen ihonsa ärtyy jatkuvasta meikkaamisesta.

Malli Hailey Bieber luottaa tiettävästi Avénen voiteeseen, kun hänen ihonsa ärtyy jatkuvasta meikkaamisesta. Kuva: MVphotos

Mallien työ saattaa näyttää somen perusteella melko helpolta: asetutaan kameran eteen ja poseerataan. Saa istua vielä ammattilaisten meikattavanakin!

Todellisuudessa moinen työ käy raskaaksi iholle. Kasvot ovat kovalla koetuksella, kun päivä toisensa jälkeen iholle ensin levitetään paksu näytös- tai kuvausmeikki ja seuraavaksi hinkataan kasvot puhtaaksi maskista, parhaimmillaan useamman kerran päivässä. Iho ärtyy tästä ruljanssista helposti.

Tunnetut huippumallit ovat eri medioissa kertoneet, mitä tuotteita he käyttävät kasvoillaan ensiapuna silloin, kun iho on rehahtanut erityisen pahaan kuntoon.

Jos omalle ihollesi alkaa ilmaantua uhkaava tilanne, näihin tuotteisiin kannattaa tutustua. Osa toimii apuna ärtyneisyyteen tai äkilliseen kuivuuteen, osa ihon alta puskeviin finneihin.

Avène Cicalfate+ Repair Cream, 9,90 e.

Avène Cicalfate+ Repair Cream, 9,90 e.

Espanjan Voguen mukaan lukuisat huippumallit Hailey Bieberiä myöten ovat kertoneet löytäneensä avun Avènen Cicalfate-voiteesta. Sillä sinkkipohjainen voide on tehokas rauhoittaja ärtyneelle iholle yötä vasten levitettynä.

On syytä kuitenkin pitää mielessä, että voide on nimenomaan hätätapauksia varten: säännöllisesti käytettynä paksu voide voi tukkia ihohuokosia. Siksi sitä kannattaa käyttää vain tarpeen mukaan niissä kohdissa kasvoja, jotka tarvitsevat ekstrahuolenpitoa.

Mario Badescu Drying Lotion, 22,90 e.

Mario Badescu Drying Lotion, 22,90 e.

Huippumalleillakin on joskus finnejä, usko pois! Ellen mukaan Namibialainen huippumalli ja Maroon 5 -yhtyeen keulamies Adam Levinen puolisonakin tunnettu Behati Prinsloo kääntyy näpyn yllättäessä Mario Badescun Drying Lotion -hoitonesteen puoleen.

Prinsloon mukaan kaksivaiheinen täsmähoito on ainut tuote, joka oikeasti kuivattaa finnin ja saa sen siten katoamaan iholta.

Neutrogena Clear&Soothe Moisturizer, 8,50 e.

Neutrogena Clear&Soothe Moisturizer, 8,50 e.

Omaa ihoa ei kannata verrata mainoksissa näkyvien mallien ihoihin. Kuvissa ihot näyttävät aina sileämmiltä kuin vauvan pylly meikin ja kuvankäsittelyn ansiosta, mutta tosielämässä huippumallitkin ovat vain ihmisiä.

Malli Shanina Shaik kertoo Byrdien artikkelissa ihonsa olevan todella rasvoittuva. Sos-tilanteita välttääkseen hän käyttää kosteutukseen Neutrogenan kevyitä kasvovoiteita.

Dr. Hauschka Ruusuvoide, 30 e.

Dr. Hauschka Ruusuvoide, 30 e.

Dr. Hauschkan Créme de Jour á la Rose -voide on erityisesti kuivalle, herkälle ja punoittavalla iholle tarkoitettu ikoninen voide, joka auttaa vähän kaikenlaisiin ihovaivoihin.

Voide on Byrdien mukaan huippumalli Anja Rubikin ykköstuote. Tuhti voide tehokosteuttaa naisen ihoa, joka kuivuu helposti näytöskauden aikana.

Lue lisää: Poimimme 5 meikki­taiteilijoiden suosikki­ripsiväriä, jotka kestävät sään ja hien - halvimmalla hintaa 4,40 euroa

Ilta Sanoma
samedi 23 juillet 2022 23:00:00 Categories: Ilta Sanoma Tyyli

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.