Ilta Sanoma

Polttoaineen hakeminen Venäjältä jäänyt odotettua vähäisemmäksi

Venäläisiä matkailijoita tulossa Suomeen Nuijamaan raja-asemalla Lappeenrannassa 15. heinäkuuta 2022.

Venäläisiä matkailijoita tulossa Suomeen Nuijamaan raja-asemalla Lappeenrannassa 15. heinäkuuta 2022. Kuva: Lauri Heino / Lehtikuva

Itärajan ylittäjien määrä on vakiintunut 7?500-8?000 matkustajan paikkeille, kerrotaan Kaakkois-Suomen rajavartioston johtokeskuksesta.

Venäjän asettamat matkustusrajoitukset poistuivat viikko sitten perjantaina, minkä jälkeen liikenne on vilkastunut.

Viikon kuluttua rajan avaamisesta perjantaina matkustajia oli 7?700, torstaina 7?650 ja keskiviikkona 7?500, kerrotaan johtokeskuksesta. Viikonloppuisin matkustajamäärissä näkyy aina pientä piikkiä.

Johtokeskuksen mukaan neljä viidestä rajan ylittäjästä on venäläisiä ja loput pääsääntöisesti suomalaisia. Seuraavaksi eniten rajan yli liikkuu ukrainalaisia, ruotsalaisia ja saksalaisia.

Venäläisten matkustussyynä on useimmiten Suomen puolella kaupoilla käyminen. Suomalaiset sen sijaan liikkuvat Venäjän puolelle pääosin halvemman polttoaineen perässä.

Polttoaineen hakeminen Venäjältä on johtokeskuksen mukaan jäänyt odotettua vähäisemmäksi. Matkustajamäärät ovat siltä osin samalla tasolla kuin aiemmin rajojen ollessa auki.

Ilta Sanoma
samedi 23 juillet 2022 14:55:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.