Ilta Sanoma

Helleaallon odotetaan moukaroivan viikonloppuna myös Yhdysvaltoja. Kymmeniä uusia lämpöennätyksiä on jo tehty, ja lisää on luvassa.

Turisti Duomon edessä Milanossa 21. heinäkuuta 2022.

Turisti Duomon edessä Milanossa 21. heinäkuuta 2022. Kuva: Piaggesi/ROPI via ZUMA

Italiassa oli perjantaina Länsi-Eurooppaa käristävän helleaallon kuumin päivä. Ainakin 16 kaupunkiin annettiin varoitus äärimmäisen helteen vuoksi.

Hiki valui virtoina muun muassa Milanossa, missä lämpöä oli liki 40 astetta. Liki samoihin lukemiin päästiin Bolognassa ja saapasmaan pääkaupungissa Roomassa. Janojuomaa kului myös Genovassa, Torinossa ja Veronassa.

Keskilämpötilat ovat jo kolmena kuukautena peräkkäin olleet kahdesta kolmeen astetta normaalia korkeammalla, ja saman kehityksen odotettiin jatkuvan myös elokuussa.

Kova kuumuus on luonut otolliset edellytykset sadoille maastopaloille, joista osa roihusi edelleen perjantaina. Muun muassa Toscanan keskiosissa liekit olivat perjantaihin mennessä ehtineet korventaa tuhkaksi jo noin 860 hehtaaria maastoa.

Tutkijat ovat varoittaneet, että tuoreen helleaallon kaltaiset sääilmiöt tulevat yleistymään ja voimistumaan entisestään ilmaston lämpenemisen vuoksi.

Yhdysvalloissa on annettu osia maasta moukaroineen helleaallon vuoksi varoituksia jo yli sadalle miljoonalle ihmiselle, ja viikonloppuna paahteen odotetaan kovenevan entisestään. Monissa osissa maata lämpötilojen ja ilmankosteuden odotetaan nousevan tukahduttavaksi.

Yhdysvaltain kansallisen sääpalvelun (NWS) mukaan helleaallon myötä kuluvalla viikolla oli saavutettu tai rikottu kymmeniä lämpötilaennätyksiä.

-?Lisää ennätyksiä tehdään luultavasti seuraavan viikon aikana, NWS lisäsi twiitissään.

Lämpötilat ovat kohonneet isossa osassa maan lounaisosia yli 38 asteen ja paikoin päätyneet jopa 43 asteen yläpuolelle. Vastaavanlaisia lämpötiloja mitattiin myös ympäri maan eteläosia, missä ilmankosteus lisäsi tukaluutta.

NWS kertoi tiistaina, että helteisiin liittyviä varoituksia on annettu alueille, joilla asuu kaikkiaan noin sata miljoonaa ihmistä. Torstaina sääpalvelu kertoi merkittävän osan väestöstä olevan viikonloppuna vastaavanlaisten varoitusten alaisena.

Toisin kuin läntisessä Euroopassa, valtaosassa yhdysvaltalaiskoteja on ilmastointi. Tämä auttaa helpottamaan helteiden mukanaan tuomia terveysriskejä, mutta samalla se toisaalta kuormittaa sähköverkkoa. Esimerkiksi Texasissa asukkaita pyydettiin viime viikolla vähentämään virrankulutustaan.

Painostavan helteen odotetaan väistyvän maan etelä- ja itäosissa ensi viikolla, mutta maan luoteisosissa korkeapaineen odotetaan nostavan lämpötiloja 10-15 astetta tavanomaista korkeammalle.

Ilta Sanoma
vendredi 22 juillet 2022 21:17:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.