Ilta Sanoma

Naiselle jo kaksi annosta alkoholia päivittäin käytettynä tarkoittaa, että maksavaurion kehittymisen riski on suuri.

Naisilla veren alkoholipitoisuus nousee korkeammaksi kuin miehillä samalla kulutusmäärällä, mikä saa haittojen riskin kasvamaan.

Naisilla veren alkoholipitoisuus nousee korkeammaksi kuin miehillä samalla kulutusmäärällä, mikä saa haittojen riskin kasvamaan. Kuva: Colourbox

Nainen voi sairastua alkoholista johtuvaan maksasairauteen jopa puolta helpommin kuin mies.

Alkoholin riskikäytön rajat ovatkin erilaiset naiselle ja miehelle. Tukholman riippuvuuskeskuksessa työskentelevät Anders Hammarberg ja Karin Romberg kertovat teoksessaan Kohtuudella - Opas maltilliseen alkoholinkäyttöön (Gummerus), mistä tämä johtuu.

Etenkin nämä 3 tekijää vaikuttavat asiaan:

1. Naiset painavat yleensä vähemmän kuin miehet.

2. Naisten kehossa on vähemmän vettä. Nämä tekijät yhdessä vaikuttavat siihen, että naisilla veren alkoholipitoisuus nousee korkeammaksi kuin miehillä samalla kulutusmäärällä, mikä saa haittojen riskin kasvamaan.

3. Naisilla on yleensä hieman vähemmän alkoholia hajottavia entsyymejä, etenkin maksassa. Sen vuoksi alkoholi hajoaa naisilla hieman miehiä hitaammin. Tämän seurauksena alkoholi pysyy naisten elimistössä kauemmin, mikä lisää haittojen riskiä.

Kiinnitä aina huomiota siihen, jos itsellesi tulee mieleen tai joku muu sanoo, että alkoholinkäyttösi on liiallista.

Kiinnitä aina huomiota siihen, jos itsellesi tulee mieleen tai joku muu sanoo, että alkoholinkäyttösi on liiallista. Kuva: Colourbox

Koska naisen maksa on herkempi kuin miehen, naiset myös sairastuvat maksakirroosiin herkemmin.

-?Etenkin alkoholista johtuvissa maksasairauksissa ajatellaan, että nainen voi sairastua jopa puolta helpommin kuin mies, sillä naisen maksa voi vaurioitua puolet pienemmästä alkoholimäärästä, kertoi aiemmassa jutussamme gastroenterologian erikoislääkäri Kimmo Salminen Turun yliopistollisesta keskussairaalasta.

Yksilöllinen vaihtelu on kuitenkin suurta, joten pelkästään sukupuolen perusteella maksakirroosin riskiä ei voi määritellä.

Alkoholiannoksella tarkoitetaan määrää, joka sisältää alkoholia 12 grammaa. Yksi annos on esimerkiksi lasillinen (12 cl) viiniä, pieni (0,33 l) keskiolut tai siideri tai yksi annos (4 cl) väkevää alkoholia.

Maksakirroosin riski on korkea, jos nainen käyttää noin 2 alkoholiannosta eli noin 20 grammaa absoluuttista alkoholia päivittäin tai 12-16 annosta viikossa.

Miehillä vastaava määrä on 4-5 annosta päivittäin.

- Naiselle jo kaksi annosta päivittäin tarkoittaa, että maksavaurion kehittymisen riski on suuri. Lisäksi tässäkin tulee muistaa yksilöllinen vaihtelu, eli pienempikin määrä voi vaurioittaa maksaa.

Naisilla myös ikääntyminen vaikuttaa kirroosiriskiin miehiä enemmän. Etenkin vaihdevuosien jälkeen maksa on hormonaalisten tekijöiden vuoksi naisilla selkeästi herkempi vaurioitumaan alkoholin vuoksi.

Milloin maksan kunnosta sitten pitäisi huolestua?

Mieluummin ennemmin kuin myöhemmin, sillä kun maksan vaurioituminen on pitkällä, keinot vaikuttaa asiaan ovat vähäisemmät.

Erikoislääkäri mainitsi etenkin kaksi asiaa:

- Hyvä hälytysmerkki jokaiselle on se, jos on selkeästi keskivartalolihavuutta. Se lisää myös esimerkiksi verenpainetaudin ja tyypin 2 diabeteksen riskiä.

- Samoin hälytyskellojen pitäisi soida, jos itselle tulee mieleen tai joku muu sanoo, että alkoholinkäyttö on liiallista. Silloin pitäisi miettiä asiaa vakavasti.

Lue lisää: Naisen maksa on herkempi sairastumaan - erikoislääkäri kertoo maksakirroosin 2 hälytysmerkkiä, joita ei tule ohittaa

Myös silloin, jos maksa-arvot todetaan verikokeessa kohonneiksi, pitäisi selvittää, onko kyseessä krooninen sairaus vai voiko maksa olla vaurioitunut.

Maksakirroosin kehittyminen on pitkä prosessi, jota moni potee vuosikausia tietämättään.

Maksakirroosin kehittyminen on pitkä prosessi, jota moni potee vuosikausia tietämättään. Kuva: Colourbox

Maksakirroosi on siitä hankala sairaus, että sen kehittyminen on pitkä prosessi - jota moni potee vuosikausia tietämättään.

Maksan tilanne heikentyy vaiheittain, ja ulospäin kirroosin merkit alkavat näkyä vasta myöhäisessä vaiheessa. Jos esimerkiksi ihoon tai silmämuniin tulee kirroosista johtuvaa kellerrystä, silloin sairaus on jo pitkällä.

Kuitenkin, vaikka maksan vaurioituminen huomattaisiin vasta kirroosivaiheessa, elämäntapamuutoksella ja alkoholinkäytön lopettamisella voi olla mahdollista vaikuttaa taudin kulkuun vielä tässäkin vaiheessa.

Juttu on julkaistu alun perin Ilta-Sanomissa 23.9.2021.

Ilta Sanoma
vendredi 22 juillet 2022 11:00:00 Categories: Ilta Sanoma Terveys

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.