Mediatietojen mukaan Saksa saattaa hankkia 30 prosentin osuuden Uniperista miljardien eurojen pelastuspaketilla. Ensi maanantain on kerrottu olevan takara" /> Mediatietojen mukaan Saksa saattaa hankkia 30 prosentin osuuden Uniperista miljardien eurojen pelastuspaketilla. Ensi maanantain on kerrottu olevan takara" />

YLE


Saksan liittokansleri Olaf Scholzilta odotetaan tänään perjantaina mahdollisesti ratkaisua Suomen valtionyhtiön Fortumin tytäryhtiö Uniperin tapaukseen.

Toimittajamme seuraa Uniperin tilannetta tänään perjantaina yhtiön kotikaupungissa Düsseldorfissa.

Keskiviikkona mediatalo Bloomberg ja saksalainen Handelsblatt uutisoivat, että Saksa saattaa hankkia 30 prosentin osuuden Uniperistä miljardien pelastuspaketilla. Saksa harkitsee osallistuvansa yhtiön pelastamiseen jopa 10 miljardilla eurolla.

Uutistoimisto Reutersin mukaan pelastuspaketista pitäisi päättää maanantaihin 25. heinäkuuta mennessä, sillä Uniper tekee tappiota kymmeniä miljoonia euroja päivässä.

Fortum omistaa Uniperista 78 prosenttia. Suomen valtion osuus Fortumista on 51 prosenttia.

Uniper on vaikeuksissa, sillä se ei ole saanut kesällä maakaasua sovitusti Venäjän valtion kaasuyhtiö Gazpromilta. Uniper on joutunut ostamaan kaasua markkinoilta huomattavasti kalliimmalla.

Lue lisää aiheesta:

Mediat: Saksa osallistuu Uniperin pelastuspakettiin miljardeilla ja sallii yhtiön siirtää kustannuksiaan kuluttajille

Saksan ja Venäjän välillä kulkeva Nord Stream 1 -kaasuputki on auki kymmenen päivän huoltotauon jälkeen

EU-komissio ehdottaa jäsenmaille kaasun säännöstelyä - näin maakaasun käytön vähentäminen vaikuttaisi Suomessa

Talousvaliokunta tenttasi ministeri Tuppuraista Uniperista kaksi tuntia - Tuppurainen: Uutta pääomitusta ei tulossa

Viisi syytä, miksi sinunkin pitäisi kiinnostua saksalaisen Uniperin kohtalosta - jättilasku uhkaa langeta suomalaisille veronmaksajille

vendredi 22 juillet 2022 08:30:00 Categories: Uniper YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.