Ilta Sanoma

Peruutukset koskevat päivittäin noin sataa Finnairin matkustajaa.

Finnair on perunut asiakkaidensa varauksia Lontoosta Helsinkiin suuntautuvilla lennoilla sunnuntaihin saakka, kerrotaan Finnairin viestinnästä. Peruutuksia on ainoastaan Lontoosta lähtevillä lennoilla.

Päivittäin Finnair lentää Lontoosta Helsinkiin neljä lentoa, joista yhtäkään ei ole peruttu. Sen sijaan lentoyhtiö on joutunut vähentämään matkustajiensa määrää päivittäin noin sadalla matkustajalla Heathrow'n lentoaseman henkilöstöpulan takia.

-?Varsinkaan ruuhka-aikoina Heathrow'n lentoasema ei pysty huolehtimaan asiakasvirroista normaalilla tasolla, kertoo Pauliina Palttala Finnairin viestinnästä.

Palttalan mukaan henkilöstövajetta on lentoasemalla laajalti eri toiminnoissa.

Vaje juontaa juurensa koronapandemian matkustusrajoituksiin, jolloin henkilöstön määrää vähennettiin. Matkustajamäärien vilkastuttua henkilöstöä ei ole enää ollut riittävästi palvelemaan matkustajia.

Palttala kertoo ongelman vaivanneen muuallakin Keski-Euroopassa, kuten Amsterdamissa ja Frankfurtissa.

-?Helsingissä onneksi tilanne on ollut kohtuullisen hyvä, vaikka välillä jonot ovat olleet pidempiä, Palttala kommentoi.

Tilanne jatkunee näillä näkymin sunnuntaihin saakka, mutta on vielä epäselvää, rajoitetaanko matkustajamääriä senkin jälkeen. Palttalan mukaan Lontoosta Helsinkiin tulevia lentoja ei pysty ostamaan syyskuun 11. päivään saakka.

-?Toistaiseksi jäljellä olevat lennot on poistettu myynnistä, mutta jatkamme lentojen myyntiä normaalisti, kunhan se suinkin on mahdollista.

Tämänhetkiset rajoitukset tulivat Palttalan mukaan lyhyellä aikajänteellä, joten Finnair ei pystynyt varautumaan matkustajamäärien vähentämiseen.

-?Tilannetta arvioidaan koko ajan ja neuvottelemme lentokentän kanssa.

Palttalan mukaan Finnair pyrkii järjestämään matkustajillensa uudet lennot, mutta tilanne on haastava, koska matkustajien määrän rajoittaminen koskee myös muita lentoyhtiöitä.

Asiakkaat ovat Palttalan mukaan saaneet peruutetuista matkoista tiedon viestitse sunnuntaille saakka.

Ilta Sanoma
jeudi 21 juillet 2022 22:57:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.