Tulevaa korkokehitystä on Koivun mukaan vaikeaa ennustaa, sillä maailmantalous on nyt niin epävarmaa. " /> Tulevaa korkokehitystä on Koivun mukaan vaikeaa ennustaa, sillä maailmantalous on nyt niin epävarmaa. " />

YLE


Euroopan keskuspankki (EKP) kertoi tänään nostavansa ohjauskorkojaan 0,50 prosenttiyksiköllä. Se on ennakoitua enemmän, sillä vielä kesäkuussa EKP arvioi 0,25 prosenttiyksikön nostoa.

Nostamalla ohjauskorkojaan EKP pyrkii hillitsemään inflaatiota, joka laukkaa kaukana keskuspankin kahden prosentin tavoitteesta.

Lue lisää: EKP nosti korkoja ennakoitua enemmän eli 0,5 prosenttiyksikköä

Vaikuttaako päätös asuntolainojen yleisimpään viitekorkoon, 12 kuukauden euriboriin?

- Odotan euriboreihin pientä liikettä ylöspäin, mutta tämän kokoiset koronnostot oli jo hinnoitellu 12 kuukauden euriboriin aika lailla sisään, toteaa Nordean pääekonomisti Tuuli Koivu.

Koivun mukaan tämän hetkisessä 12 kuukauden euriborissa näkyy ennakointi siitä, että EKP:n heinäkuun ja syyskuun koronnostot olisivat yhteensä noin yhden prosentin luokkaa.

- Ne odotukset eivät tänään kovin paljoa muuttuneet, vaikka nyt nostoa tuli odotettua enemmän.

Lisää nostopäätöksiä on odotettavissa tulevaisuudessa, millaisia?

EKP kertoi torstaina julkaisemassa lausunnossaan, että uusille koronnostoille on vielä tarvetta, eli nostopäätöksiä on odotettavissa myös EKP:n neuvoston tulevilta kokouksilta.

Syyskuussa EKP:n neuvosto päättänee seuraavasta koronnostosta.

- Luulen, että syyskuun nosto voisi olla saman suuruinen kuin nyt. Se voi olla enemmänkin, jos inflaatiopaineet kasvavat.

Tulevan kehityksen ennustaminen on Koivun mukaan nyt erityisen hankalaa, sillä taloudessa on merkkejä sekä inflaation kiihtymisestä että talouskasvun hiipumisesta, joka voisi tietää maltillisempia koronnostoja.

- Kiinassa menee huonommin, on sodan tuomat epävarmuudet, ostovoiman lasku, jotka voi taittaa euroopan talouskasvun ja rauhoittaa tilannetta.

- Jos nyt lähdetään etupainotteisesti liikkeelle, voi olla, että ensi vuonna ohjauskorkoja nostetaan vähemmän.

Miltä 12 kuukauden Euribor näyttää vuoden päästä?

Nordean kesäkuun asuntomarkkinakatsauksessa arvioitiin, että 12 kuukauden euribor voisi olla ensi vuoden puoliväliin mennessä jo 2,75 prosenttia plussalla.

Koivun mukaan ennusteisiin on tullut enemmän alavireisyyttä alkukesän jälkeen.

- Yhden yksittäisen kehityspolun toteutuminen on epävarmaa, koska maailmantalous on nyt niin epävarma. Osa ennakoi, että vuoden päästä koroissa ollaan jo menossa alaspäin.

Koivun oma ennuste on, että 12 kuukauden euribor olisi nousemassa ensi heinäkuuhun mennessä reiluun kahteen prosenttiin.

Suomen Pankin tilastossa 12 kuukauden euribor oli keskiviikkona 1,164 prosenttia plussan puolella.

- Prosenttiyksikön verran tästä päivästä ylöspäin voisi olla oma arvioni. Pikemmin yli kahteen prosenttiin kuin alle sen.

Nollakorkojen aikaan tottuneille asuntovelallisille se tietäisi kuitenkin uuteen totuttelua.

Näkyykö korkopäätös asuntolainoissa ja pitäisikö olla huolissaan?

- Totta kai se näkyy ja siitä pitääkin olla huolestunut.

Koivun mielestä jokaisen asuntovelallisen kannattaisi ottaa nyt huomioon nollakorkojen ajan päättyminen,

- Kotitalouksien kannattaa varautua nyt kaikenlaisiin skenaarioihin. Olen ollut yli 20 ekonomistina enkä muista että tällaista epävarmuuden määrää olisi ollut ikinä.

- Nyt pitäisi jokaisen miettiä, kuinka suuren korkoriskin haluaa kantaa ja voisiko sitä erinäköisillä suojilla vähentää. Kyllä näitä asioita kannattaa miettiä mielummin etukenossa, Koivu toteaa.

jeudi 21 juillet 2022 22:49:22 Categories: YLE asuntolainat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.