Ilta Sanoma

Teemu Kinnunen pelaa elämänsä kautta.

Teemu Kinnunen on Vimpelin ulkopelin tärkeimpiä pelaajia.

Teemu Kinnunen on Vimpelin ulkopelin tärkeimpiä pelaajia. Kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva

Harmaana lokakuisena maanantaina vuonna 2021 Vimpelin Veto pudotti pesiskansaa puhuttavan uutisen: Teemu Kinnunen, tuolloin 29, liittyy joukkueeseen kaksivuotisella sopimuksella.

SM-pronssia noin kuukausi aikaisemmin voittanut vimpeliläisryhmä menetti Vedon lautasta viime kaudella vartioineen superjuniori Perttu Ruuskan, 21, Manse PP:n riveihin.

Vimpelin tilanne oli tukala, sillä joka kauteen mestaruus tavoitteenaan lähtevä joukkue oli ilman lukkaria.

Veto löysi korvaajan reilun parin sadan kilometrin päästä Siilinjärveltä, jossa paikallisseura SiiPe joutui luopumaan superpesispaikastaan talousvaikeuksien vuoksi.

Kinnusen hankinta epäilytti pesistä läheltä seuraavia, mutta tämän kauden sensaatio on hiljentänyt kaikki arvostelijat.

Savolainen on noussut upeilla otteillaan huippujoukkueen avainpelaajaksi ja Superin parhaiden lukkarien joukkoon.

Kinnunen suhtautuu ylistyksiin nöyrästi ja jakaa kiitosta pelikavereilleen.

- Töitä on vielä paljon tehtävänä. Kun etukentällä on kaksi huippupelaajaa (Aleksi Lassila ja Matias Rinta-Aho), niin kyllä siinä kelpaa pelata, Kinnunen sanoo.

Koko joukkueen ja erityisesti etukentän yhteispeli on loksahtanut jengoilleen hyvin.

- Yllättävänkin hyvin, voisin sanoa. Me täydennämme toisiamme aika hienosti. Pojat paikkaavat minun heikkouksiani, ja minä taas tuon oman panokseni lautasen äärellä.

ElmoTV:n pesäpalloasiantuntija Pekka Arffman listasi Kinnusen "kolmoskorin" lukkariksi viime lokakuussa julkaistussa artikkelissa.

Kinnunen myöntää lukeneensa arvostelut. Nyt hän vastaa epäilijöille.

- Kyllä niistä kaikista arvosteluista sai lisävirtaa treenaamiseen. On mukava todistaa sekä itselle että muille, että pystyn olemaan huippulukkari, hän sivaltaa.

Mistä Kinnusen tasonnosto sitten on oikein peräisin? Mies vastaa, ettei kulisseissa ole tehty taikatemppuja. Yksinkertainen syy löytyy maiseman vaihdoksesta.

- Meillä on nyt aivan eritasoinen joukkue kuin viime vuonna. Pystyn käyttämään omia vahvuuksiani paremmin nyt, kun joukkue ympärillä on laadukkaampi. Tietysti kehitystä on tapahtunut talven aikana, mutta pelaan samanlaista peliä kuin ennenkin.

Kinnunen ei ole fyysisesti mikään härkä, mutta hän osaa ennakoida vastustajan pelinjohtajan aikeet hämmentävän tarkasti. Taktiset väärät napsuvat usein oikeaan paikkaan, minkä lisäksi Kinnunen on todella taitava sijoittamaan syöttönsä juuri haluamaansa kohtaa lautasta.

Sisäpelivastuu on Vimpelissä pienentynyt, mutta se ei Kinnusta haittaa - päinvastoin.

- En ole edes kaivannut sitä. Nyt pystyn keskittymään ulkopeliin paremmin.

Kuopiossa talvet asuva Kinnunen on tuonut kulttuurinmuutosta Vedon pukukoppiin. Vimpelin pukukopin kaiuttimista kaikuu poikkeuksellisesti silloin tällöin Toivo Kärjen säveltämä "lentävä kalakukko".

Kaikkia uusi musiikki ei kuitenkaan miellytä. Vimpelin lyötyä viime viikolla edellisvuosikymmenen kovimman kilpakumppaninsa Sotkamon Jymyn, joku Vimpelin pelaajista käski laulavaa Kinnusta olemaan hiljaa.

- En tiedä kuka se oli, mutta varmaan "Mäksä" (Janne Mäkelä). Se aina huutelee jotakin.

Lopuksi Kinnunen linjaa selkeän tavoitteen loppukautta silmällä pitäen.

- Ei se salaisuus ole, että tavoite on mestaruus. Meillä on hyvät saumat siihen, pesiskomeetta päättää.

Superpesiksen runkosarja on ylittänyt puolen välin. Vimpelin Veto johtaa sarjaa.

Ilta Sanoma
jeudi 21 juillet 2022 18:26:00 Categories: Ilta Sanoma Pesäpallo

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.