Ilta Sanoma

Nimi voi antaa virheellisen kuvan siitä, että yleispuhdistusaineella voi pestä ja puhdistaa kaikkea.

Yleispuhdistusaine ei nimestään huolimatta sovi kaikille pinnoille.

Yleispuhdistusaine ei nimestään huolimatta sovi kaikille pinnoille. Kuva: Colourbox

Siivouspalvelu Kodan toimitusjohtaja Anna Kotamäki on nähnyt työssään, mihin siivousvirheisiin suomalaiset haksahtavat.

Pesuaineisiin liittyvä ongelma liittyy yleensä liika-annosteluun. Kunnon loraus puhdistusainetta ei pese pintoja paremmin, vaan aine kerrostuu pinnoille ja kerää likaa itseensä. Ajan saatossa kerrostumia ei noin vain saakaan pois.

- Pahimmillaan pinnat voivat mennä tästä pilalle. Esimerkiksi lattiat saattavat muuttua tahmeiksi, kun pesuainetta on käytetty liikaa, Kotamäki sanoo.

Yleispesuaineella, joka on verrattain miedon puhdistusaineen maineessa, voi silläkin saada tuhoa aikaan.

- Olen nähnyt monta tilannetta, joissa yleispuhdistusaineella on pilattu paikkoja ja pintoja, Kotamäki toteaa.

Tavallinen esimerkki tästä on yleispesuaineen käyttö peili- ja lasipinnoissa.

- Ne voi saada tosi sameiksi, etenkin jos yleispesuainetta käyttää liikaa. Peilien ja lasipintojen putsaamiseen riittääkin useimmiten pelkkä vesi, jos käytössä on mikrokuituliina, Kotamäki sanoo.

Kuva: Colourbox

Yleispesuaine ei siis nimestään huolimatta ole synonyymi sille, että sillä voisi pestä kaikkea.

Esimerkiksi huokoiset materiaalit, kuten marmori, kestävät yleispesuainetta huonosti.

- Kaikkien luonnonmateriaalien, kuten puun ja nahan kanssa, kannattaa olla varovainen. Niissä ei yleispesuainetta kannata käyttää, Kotamäki sanoo.

Asiantuntija muistuttaa, että siivousaineet ovat kemikaaleja, joita tulisi käyttää aina käyttöohjeiden mukaan myös ympäristö- ja terveyssyistä.

- Minulle on tullut vastaan jopa tilanteita, joissa yleispesuaineella on tiskattu astioita. Siihen ainetta ei ole tarkoitettu.

Samasta syystä lasten lelut kannattaa pestä yleispesuaineen sijaan astianpesuaineella. Näin lelusta, jonka lapsi saattaa laittaa suuhunsa, ei ole haittaa, kunhan sen muistaa myös huuhdella.

Mihin yleispesuainetta sitten saa käyttää?

Anna Kotamäen mukaan kovat pinnat, kuten pöydät ja tuolit, on hyvä käydä yleispesuaineella läpi. Yleispesuaineen toiminta perustuu siihen, että aine rikkoo veden pintajännityksen, jotta vesi pääsee irrottamaan lian.

Pesuaine itsessään ei siis likaa poista, vaan lika saadaan siirrettyä siivousvälineeseen, kun pintajännitys on rikottu.

Yleispesuaineen ei siis voi olettaa toimivan esimerkiksi desinfioivana aineena tai vaikkapa kalkinpoistossa kylpyhuoneessa.

- Yleispesuaine ei ole myöskään tahranpoistoaine, Kotamäki kertoo.

Kodeissa on mitä erikoisempia pintamateriaaleja, joiden huolto voi vaatia tarkkuutta.

Anna Kotamäki suositteleekin lukemaan käyttöohjeet aina tarkasti.

- Siivousaineet kehittyvät koko ajan. Niiden käyttöä ei siis kannata pelätä, kunhan vain käyttää niitä oikein.

Juttu on julkaistu Ilta-Sanomissa alun perin 9.2.2021.

Ilta Sanoma
jeudi 21 juillet 2022 18:26:00 Categories: Asuminen Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.