Inka Kärkkäinen elää täysillä mukana sisarensa urheilu-uralla. Suomen ennätyksen rikkoutuminen vie samalla Lehikoisen haastattelujen vakiokysymyk" /> Inka Kärkkäinen elää täysillä mukana sisarensa urheilu-uralla. Suomen ennätyksen rikkoutuminen vie samalla Lehikoisen haastattelujen vakiokysymyk" />

YLE


Kun Viivi Lehikoinen juoksi 400 metrin aitojen välierissä Yhdysvaltojen Oregonissa, hänen siskonsa Inka Kärkkäinen jännitti suoritusta lontoolaisessa hotellissa.

Kärkkäinen kertoo, ettei oikeastaan stressannut ennen kilpailun alkua. Lehikoinen oli nimittäin viesteissään rauhallisemman oloinen kuin esimerkiksi ennen Tokion olympialaisia tai MM-kisojen alkueriä.

Lähtölaukauksen pamahdettua Kärkkäinen, joka vastaa siskonsa yhteistyökumppanuuksista, media-asioista ja paljosta muustakin, jännitti kuitenkin ihan tosissaan.

- Sain vähän kiljuakin, kun näin, miten hyvin Viivi taisteli, Kärkkäinen kertoo tunteistaan kilpailua seuratessa.

Kärkkäinen kertoo, että Viivin ilon näkeminen maaliviivan ylityttyä herkisti myös hänet. Lehikoisen tunnemyrsky näkyi myös tämän saapuessa Ylen haastatteluun.

- Viivi ei yleensä näytä tunteitaan erityisen runsaasti. Haastattelu herkisti minuakin vielä tulosta enemmän, kun näin, miten Viivi oli oikeasti onnellisessa tilassa ja osasi nauttia hetkestä.

- Olin aivan, että vau. Tämän vuoksi Viivi on tätä pienestä pitäen tehnyt.

Tajuttuaan siskonsa rikkoneen Tuija Helanderin 34 vuotta vanhan 400 metrin aitajuoksun Suomen ennätyksen Kärkkäinen mietti, kuinka paljon Helander on tsempannut Lehikoista urallaan eteenpäin.

Toinen ajatus oli, että viimeinkin ennätys rikkoutui.

- Nyt Viivin ei enää tarvitse vastailla joka haastattelussa kysymyksiin siitä, joko suomenennätys kohta rikkoutuu. On urheilijalle itselleenkin helpompaa, ettei kysymystä tarvitse pyöritellä jatkuvasti julkisuudessa, Kärkkäinen toteaa.

Vaikeat vuodet hankalia myös taustajoukoille

Kärkkäinen kertoo, että Lehikoisen uran hankalimmat vuodet huiman tuloskehityksen käännyttyä vaikeuksiksi olivat raskaita myös urheilijan lähipiirille ja taustajoukoille.

Vaikka urheilua tehtiin edelleen täysillä, ei tuloksia syntynyt ja tämä rassasi myös Lehikoista. Kilpailureissuille lähtiessä jännitti tuloksen sijaan eniten se, kuinka urheilija pystyy käsittelemään pettymyksen siitä, ettei tulostaso ole vieläkään kääntynyt oikeaan suuntaan.

Inka Kärkkäinen muistaa tarkasti kisareissun Belgiassa kesällä 2020, kun Lehikoinen juoksi jälleen aidatun ratakierroksen yli 59 sekunnin ajalla. Lehikoinen purskahti itkuun huonosti sujuneen kilpailun jälkeen ja mietti, miksei juoksemisesta tunnu tulevan yhtään mitään.

- Viisi minuuttia sen jälkeen Viivi jo mietti, että onko Laurent Meuwly paikalla kisoissa. Viivi halusi tehdä korjausliikkeen, Kärkkäinen muistelee.

Lopulta Lehikoinen tavoitti sveitsiläisen mestarivalmentajan sähköpostilla. Jo seuraavana vuonna Lehikoinen nousi urallaan uudelle tasolle ja on jatkanut samalla kehityskäyrällä tänä kesänä.

Sveitsiläinen pikajuoksuvalmentaja Laurent Meuwly on saanut Viivi Lehikoisesta parhaan irti.
Laurent Meuwly on ollut Lehikoisen nousun kulmakivi.All Over Press

Lehikoisen tarinassa opittavaa Matti Heikkiselle

Valmentajan toiveisiin vastaaminen ja uran rakentaminen pitkäjänteisesti on vaatinut myös taustajoukoilta kotolti kärsivällisyyttä. Lehikoinen putosi vuonna 2021 Olympiakomitean urheilija-apurahojen piiristä heikkojen tulosten vuoksi ja sai Suomen Urheiluliitoltakin rahallista tukea vain tuhat euroa.

Leirityskulujen juostessa tuhansissa euroissa ja uuden valmentajan kaipaamia panostuksia toteutettaessa eurot olivat usein tiukilla. Kärkkäinen kiittelee Lehikoisen pitkäaikaisia yhteistyökumppaneita, jotka mahdollistivat uran jatkamisen.

- Kun yhteistyö Laurentin kanssa alkoi, Viivi mietti, että mitähän tämä ja tuokin maksaa. Sanoin silloin hänelle, että kyllä nämä saadaan järjestymään. Meidän ei ole onneksi tarvinnut tinkiä mistään urheilullisista asioista, vaan rahat on onnistuttu löytämään paketin toteuttamiseksi.

Tähän kauteen Lehikoisen on ollut paljon helpompi lähteä, koska yhteistyökumppaneita on saatu hankittua lisää ja Lehikoinen sai alkuvuodesta jälleen 10 000 euron verottoman urheilija-apurahan. Ilman Lehikoisen ja taustajoukkojen sinnikkyyttä uran loppuminen syksyllä 2020 olisi kuitenkin voinut olla todennäköisin vaihtoehto.

Kärkkäinen toivoo, että esimerkiksi Matti Heikkinen ottaa uudessa pestissään Huippu-urheiluyksikön johtajana oppia Lehikoisen tarinasta.

- Täytyy perata, mitä Viivin tasoisen huippulupauksen uralla on tapahtunut ja mitä voisi tehdä toisin. Taloudelliset tukieurot ovat tietysti tärkeitä, mutta ennen kaikkea pitäisi miettiä, millaista tukea olisi voitu antaa Viiville ja silloiselle valmentaja Jussi Ihamäelle, jotta suunta olisi muuttunut jo aiemmin.

- Suomessa on paljon asiantuntijaosaamista, mutta tukea ei anneta riittävästi ruohonjuuritasolle. Pitäisi miettiä tarkkaan, miksei kukaan kysynyt, mistä kiikastaa ja mitä voisi tehdä toisin, Kärkkäinen toteaa.

Vaikka Kärkkäinen on kritisoinut aiemmin myös Suomen Urheiluliiton toimintaa, on SUL:n nykyisellä valmennuspäälliköllä Tuomo Salosella ja valmennuksen ja koulutuksen johtajalla Jarkko Finnillä merkittävä rooli siinä, että Lehikoinen on nyt SE-kunnossa.

- Tuomo oli todella suuressa roolissa, että saimme Laurentin kiinni. Jarkko taas on auttanut siinä, että kuvio saatiin pelaamaan. Onneksi myös liittotasolla on tapahtunut muutoksia siitä, kun Viivi oli aivan pohjalla, Kärkkäinen toteaa.

SUL:n valmennuspäälikkö Tuomo Salonen
SUL:n valmennuspäällikkö Tuomo Salonen saa Kärkkäiseltä kiitosta.Pekka Tynell / Yle

Lue myös:

Tuija Helander teki huiman ennustuksen 13-vuotiaasta Viivi Lehikoisesta: "Katsoin, että tuossa on sellainen"

Viivi Lehikoinen paljasti ottaneensa riskin SE-juoksussaan - asiantuntija hehkuttaa kylmäpäistä temppua: "Kova merkki"

Viivi Lehikoinen juoksi uuden Suomen ennätyksen MM-välierässä! Tunteikkaana haastattelussa - "Vaikeina hetkinä hakenut voimaa"

jeudi 21 juillet 2022 18:24:45 Categories: YLE Yleisurheilun MM 2022

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.