Ilta Sanoma

Euroopan keskuspankki nosti tänään ohjauskorkoa 0,50 prosenttiyksikköä.

Euroopan keskuspankki EKP päätti torstain kokouksessaan nostaa ohjauskorkoa 0,50 prosenttiyksiköllä tasan nollaan.

EKP ilmoitti kesäkuun alussa, että se aikoo nostaa ohjauskorkoaan 0,25 prosenttiyksiköllä, mutta tällä viikolla markkinoilla spekuloitiin myös tätä suurempaa nostoa. EKP nosti siis korkoa kaksi kertaa enemmän kuin se oli ilmoittanut.

EKP nosti nyt korkoa ensi kertaa vuoden 2011 jälkeen torstaina ja ilmoitti uudesta arvopaperien osto-ohjelmasta.

Korkojen nostolla pyritään hillitsemään euromaiden kiivasta inflaatiovauhtia. EKP tekee rahapolitiikkaa haastavassa tilanteessa, sillä yhtä aikaa nopean inflaation kanssa talouskasvun odotetaan heikkenevän. Esimerkiksi Euroopan komissio on laskenut ennustettaan euroalueen talouskasvusta tänä vuonna.

EKP:n pääjohtaja Christine Lagarde pitää tänään tiedotustilaisuuden, joka alkaa noin kello 15.30. Taloussanomat näyttää tilaisuuden suorana tämän jutun yhteydessä.

Korkokokouksen kiinnostavin anti liittyy siihen, mitä keskuspankki kertoo uudesta instrumentista, jolla se pyrkii hillitsemään valtionlainakorkojen nousua ja korkoerojen levenemistä eri euromaiden välillä.

Työkalut on valmisteilla ja nyt odotetaan konkretiaa siitä, Danske Bankin pääanalyytikko Minna Kuusisto sanoo.

-?Vähimmäisvaatimus on, että saamme uutta tietoa työkalusta ja sen valmistelusta, mieluiten mahdollisimman paljon teknisiä yksityiskohtia. Jos jää avoimia kysymyksiä, se on markkinoille pettymys.

-?Silloin on riski, että Italian valtionlainojen korot lähtevät nousuun ja korkoerot leviämään, etenkin tilanteessa, jossa maa on muutoinkin ajautunut hallituskriisiin. Tämä (epätietoisuus ohjelmasta) voisi heijastua osakemarkkinoiden tunnelmiin enemmän kuin varsinainen korkopäätös.

Ilta Sanoma
jeudi 21 juillet 2022 18:25:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.