Ilta Sanoma

Venäjän presidentti Vladimir Putin tunnetaan siitä, että hän on laittanut monet muut johtajat odottamaan. Tiistaina oli kuitenkin Putinin vuoro odottaa.

Video Venäjän presidentistä Vladimir Putinista odottamassa Turkin presidenttiä Recep Tayyip Erdogania on herättänyt huomiota maailmalla. Putin joutui odottamaan Erdogania lähes minuutin, kun kaksikko tapasi Iranin Teheranissa tiistaina.

Sosiaalisessa mediassa Erdoganin tempun on tulkittu olevan näpäytys Putinille, joka on tunnettu siitä, että pakottaa muut johtajat odottamaan itseään. Putin teki näin myös Erdoganille pari vuotta sitten.

-?Kyllähän se siltä näpäytykseltä vaikutti. Putinhan on laittanut monia odottamaan, myös Erdoganin. Vaikutti siltä, että nyt oli mahdollisuus laittaa Putin odottamaan. Tämä on tällaista peliä, jossa molemmat nokittelevat toisiaan eivätkä halua joutua toisen nokittelun kohteeksi. Heillä on kuitenkin molemminpuolista kunnioitusta, arvioi kansainvälisen politiikan professori ja Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin johtaja Tuomas Forsberg.

Lue lisää: Piruiliko Erdogan? Putin joutui yllättävään tilanteeseen Teheranissa - kamerat ikuistivat kiusallisen hetken

Etukäteen oli kerrottu, että keskustelujen aiheena olisivat Syyrian tilanne ja viljan vieminen Ukrainasta ulkomaille.

Venäjä ja isäntämaa Iran eivät suostuneet antamaan siunaustaan Turkin kaavailemalle sotilasoperaatiolle Pohjois-Syyriassa. Erdogan on suunnitellut uutta operaatiota, jonka kohteena olisivat Kurdistanin työväenpuolueeseen PKK:hon liittyvät tahot. Syyrian presidentin Bashar al-Assadin liittolaisina Venäjä ja Iran eivät ole tukeneet operaatiota.

Iranin ylin johtaja, ajatollah Ali Khamenei varoitti Erdogania, että "sotilaallinen hyökkäys Syyriaan hyödyttää terroristeja".

Kun johtajat keskustelivat Syyriasta, Erdogan kutsui Putinia "rakkaaksi ystäväkseen". Forsbergin mukaan sekä Erdogan että Putin ajavat kuitenkin ensisijaisesti omia etujaan - tästä hyvä esimerkki on Venäjän päätös kieltäytyä tukemasta Turkin Syyria-operaatiota.

-?Eivät he veljeksiä ole, vaikka heissä on samoja piirteitä johtajana. Kansalliset edut ovat hyvinkin erilaisia. Vaikka joitain yhteisiä etuja on, eivät heidän väliset suhteensa kyllä ole mitenkään harmoniset.

Forsbergin mukaan etenkin Syyriaan liittyvissä keskusteluissa kukaan osapuolista ei joustanut aiemmista lähtökohdista.

Lue lisää: Erdogan: Iran ja Venäjä ymmärtävät Turkin turvallisuushuolet

Myöskään ukrainalaisen viljan suhteen ei Iranissa käydyissä keskusteluissa tehty läpimurtoa.

Venäjä on saartanut Ukrainan pääsataman Mustanmeren rannalla, minkä takia ukrainalainen vilja on pitkälti jäänyt jumiin Ukrainaan. Välikätenä Venäjän ja Ukrainan välisissä neuvotteluissa ovat toimineet YK ja Turkki.

-?Kaikkia asioita ei ole vielä ratkaistu, mutta se, että on liikettä, on jo hyvä, Putin sanoi Kremlin julkaisemien kommenttien mukaan.

Julkisuuteen ei ole kerrottu, keskustelivatko Putin ja Erdogan Suomen Nato-jäsenyydestä.

-?Varmaan molempien edun mukaista on se, ettei ainakaan vuoda tietoa tähän liittyen. Mutta on vaikea sanoa, onko asiasta edes keskusteltu, koska on ollut näitä muitakin kysymyksiä ratkottavana, Forsberg sanoo.

Ilta Sanoma
jeudi 21 juillet 2022 15:58:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.