Ilta Sanoma

Konepajayhtiö kertoo saaneensa päätökseen vetäytymisen Venäjän markkinoilta ja perustaneensa uuden tutkimus- ja kehitysyksikön.

Kuva: Mikko Lehtimäki/Lehtikuva

Konepajayhtiö Wärtsilän tulos, liikevaihto ja tilauskertymä kasvoivat vuoden toisen neljänneksen aikana.

Vertailukelpoinen liiketulos koheni 85 miljoonaan euroon huhti-kesäkuussa viime vuoden 71 miljoonasta. Liikevaihto oli 1,4 miljardia euroa, missä oli neljänneksen lisäys vuoden takaiseen verrattuna. Myös tilauskertymä kasvoi neljänneksellä, niin ikään 1,4 miljardiin.

Yhtiö ennakoi kolmannen vuosineljänneksen kysynnän olevan viime vuotta parempi. Se kuitenkin pitää näkymää epävarmana markkinaolosuhteiden vuoksi. Jo toista neljännestä haastoivat Venäjälle asetetut pakotteet, Kiinan tiukka koronapolitiikka sekä inflaatio ja toimitusketjujen pullonkaulat.

Wärtsilä arvioi, että Euroopan tavoite irrottautua Venäjän putkikaasusta tukee nesteytettyä maakaasua (LNG) kuljettavien alusten kysyntää. Yhtiö näkee energiamarkkinoiden myllerryksessä myös muita mahdollisuuksia.

-?Kallis polttoaine lisää polttoainetehokkuutta ja energiansäästöä edistävien ratkaisujen kysyntää, konsernijohtaja Håkan Agnevall sanoo puolivuosikatsauksessa.

Wärtsilä kertoo lisäksi saaneensa päätökseen vetäytymisen Venäjän markkinoilta. Se ilmoitti vetäytymisestä huhtikuussa Ukrainan sodan vuoksi.

Yhtiö sanoo käynnistäneensä uuden tutkimus- ja kehitysyksikön Venäjän ulkopuolelle turvaamaan sen, että sitoumukset asiakkaille täytetään ilman keskeytyksiä.

Viime vuonna Venäjään liittyvien toimintojen osuus Wärtsilän liikevaihdosta oli noin viisi prosenttia. Yhtiö kertoo, että yritysmyyntien taloudellinen vaikutus on linjassa alkuvuonna tehtyjen varausten kanssa, eikä myynneillä ollut vaikutusta toisen vuosineljänneksen tulokseen.

Ilta Sanoma
jeudi 21 juillet 2022 12:16:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.