Ilta Sanoma

Viivi Lehikoinen oli MM-kisojen välierien kuudenneksi paras eurooppalainen, ja Tuija Helanderin SE päätyi vihdoin historiaan.

Viivi Lehikoinen passitti torstaiaamuna Suomen aikaa historiaan yleisurheilun 10:nneksi vanhimman Suomen ennätyksen. Sen teki Rooman MM-kisoissa 1987 Tuija Helander.

Viivi Lehikoinen passitti torstaiaamuna Suomen aikaa historiaan yleisurheilun 10:nneksi vanhimman Suomen ennätyksen. Sen teki Rooman MM-kisoissa 1987 Tuija Helander. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

Suomen Viivi Lehikoinen, 22, on saanut tämän yleisurheilukauden alla ja aikana kuulla lievästi sanoen kyllästymiseen saakka kysymyksiä, milloin Tuija Helanderin lähes 35-vuotias 400 metrin aitajuoksun SE-aika 54,62 siirtyy ajasta ikuisuuteen.

Kysymykset aiheesta loppuivat torstaiaamuna Suomen aikaa, kun Lehikoinen tykitti Eugenen MM-välierässään kaksi sekunnin sadasosaa kovemman noteerauksen.

- On tämä varmasti ollut ajatuksissa siitä lähtien, kun kilpailin ensimmäisen kerran Kalevan kisoissa.

13-vuotias Lehikoinen debytoi sillä tasolla Vaasassa 2013.

Hän kiitti Helanderia vuosikausien säännöllisestä yhteydenpidosta ja aina kannustavasta asenteesta.

Myös Lehikoisen treenikaveri sveitsiläisvalmentaja Laurent Meuwlyn ryhmässä, olympiamitalisti Femke Bol, oli iloinen.

- Mahtavaa, että Viivi teki sen ennätyksen. Minä tiedän erittäin hyvin, miten paljon työtä hän on tehnyt sen eteen.

Viivi Lehikoinen kuvattuna välieräsuorituksensa jälkeen.

Viivi Lehikoinen kuvattuna välieräsuorituksensa jälkeen. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

Finaalipaikasta ja USA:n Britton Wilsonista Lehikoinen jäi aikavertailussa 0,88 sekuntia. Sijoitusten perusteella hitaimmasta erästä irtosi finaalipaikka ajalla 54,51. Aikavertailun vaatimustaso 53,72 oli todella kova.

- Kyllä tiesin hyvin, että finaalipaikka vaatisi vähän alle tai ihan vähän yli 54 sekunnin aikaa. Se on sitten seuraavien kausien murhe.

24 välieräjuoksijan joukossa 13:nneksi ehtinyt Lehikoinen siirtää pienen huoahdustauon jälkeen ajatuksensa kohti Münchenin EM-kisoissa, joissa hän elokuun puolivälin jälkeen ylipäätään kilpailee seuraavan kerran päämatkallaan.

MM-välierissä Lehikoisen edellä oli viisi eurooppalaista, ja finaalipaikka Münchenissä on täysin looginen seuraava tavoite.

- Kalevan kisoissa Joensuussa juoksen sileän 400 metriä. Se, miten EM-kisoja lähestytään, on toistaiseksi vielä Laurentin päässä. Siitä ei ole puhuttu.

Ennen starttia samassa erässä juosseet Lehikoinen ja Bol löivät pienen vedon.

- Sovittiin, että ensimmäisenä ensimmäiselle aidalle tuleva saa valita kisakylän ravintolassa minkä tahansa jäätelön. En vielä tiedä, kumpi oli sillä aidalla ekana.

Ilta Sanoma
jeudi 21 juillet 2022 08:27:00 Categories: Ilta Sanoma Urheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.