Hoitajapula on ollut ennennäkemättömän paha tänä kesänä. Tilanteen vuoksi hoitajille maksetaan joustamisesta paikoin ennätyssuuria korvauksia." /> Hoitajapula on ollut ennennäkemättömän paha tänä kesänä. Tilanteen vuoksi hoitajille maksetaan joustamisesta paikoin ennätyssuuria korvauksia." />

YLE


Hoitajia houkutellaan tällä hetkellä tekemään ylitöitä, vaihtamaan työvuoroja tai ylipäänsä pysymään töissä isoillakin rahasummilla.

Hoitajajärjestö Tehyn edunvalvonta-asiantuntija Juha Honkakoski arvioi, että hoitajille tarjottavien rahallisten porkkanoiden käyttö on lisääntynyt viimeisen vuoden ja etenkin tämän kesän aikana eri puolilla maata.

Honkakosken mukaan hoitajalle saatetaan maksaa jopa 250 euron kertakorvaus, mikäli hän suostuu tekemään ylitöitä tai ylimääräisen vuoron.

Käyttöön on otettu myös muunlaisia väliaikaiskeinoja.

Esimerkiksi Oulussa kaupunginsairaala korotti vuoden loppuun asti sairaanhoitajien palkkaa 200 eurolla kuussa. Korotuksen saavat sairaalassa työskentelevät, mahdolliset uudet työntekijät ja myös sairaanhoitajan sijaisuuksia tekevät opiskelijat.

Pirkanmaalla sairaanhoitopiiri maksaa puolestaan tällä hetkellä 500 euron vinkkipalkkioita löytääkseen uusia työntekijöitä. Tarvetta on esimerkiksi lääkäreille mutta myös laajasti hoitohenkilökunnalle.

- Tästä huomaa, että hoitajapula on oikeasti päällä tällä hetkellä, Juha Honkakoski sanoo.

Lue myös: Hoitajapula ei ole vain ay-retoriikkaa tai kesän ongelma: nämä grafiikat näyttävät, millainen kriisi meitä odottaa vuonna 2040

"Henkilökunta on tarttunut porkkanaan"

Yle kysyi suurimmilta sairaanhoitopiireiltä, ovatko ne korottaneet kesän ajaksi hoitajille maksettavia hälytysrahoja ylitöiden tekemisestä tai vuorojen vaihtamisesta. Kysyimme myös, paljonko joustoja on tehty määrällisesti ja millaisia rahasummia niihin on kulunut.

Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla sairaanhoitopiiri maksaa tänä kesänä hoitajille suurempia hälytysrahoja kuin koskaan aiemmin.

Hälytysrahaa on korotettu viime kesään verrattuna arkipäivien osalta noin 100 eurosta 150 euroon ja viikonlopuilta noin 140 eurosta 250 euroon. Varallaolokorvaus on kolminkertaistettu 400 euroon.

PPSHP:n vs. hallintoylihoitajan Kirsi Ranniston mukaan korotukset tehtiin, jotta töissä oleva henkilökunta joustaisi, koska hoitajien sijaisia on ollut entistä hankalampi löytää. Rannisto arvioi, että korotukset ovat tepsineet.

- Henkilökunta on tarttunut porkkanaan, hän sanoo.

"Väitän, että tilanne tulee vain pahenemaan"

Tehyn Juha Honkakoski kuvailee nykytilannetta hyvin huolestuttavaksi. Hän ei pidä kestävänä ratkaisuna sitä, että hoitajien joustamista "joudutaan ostamaan isolla rahalla".

- Työnantajat käyttävät nyt poikkeustilanteita varten luotuja porkkanajärjestelyjä koko ajan turvatakseen perustoimintaa. Tämä on hölmöläisten peiton jatkamista, Juha Honkakoski moittii.

Honkakosken mielestä ratkaisua hoitajapulaan pitää lähteä hakemaan kestävämmin: tehdä palkkaohjelma hoitajille ja parantaa työoloja.

Hoitajapula on Tehyn arvion mukaan näkynyt tavalliselle kansalaiselle niin, että hoitoon on ollut aiempaa vaikeampi päästä.

Esimerkiksi Tampereella yliopistollisessa sairaalassa on huomattu, että tänä kesänä odotusajat ovat venyneet.

- Potilaat joutuvat odottamaan päivystyksestä osastolle tai osastolta jatkohoitoon entistä pidempiä aikoja. Myös tutkimuksiin joudutaan odottamaan pidempään, TAYSin ylihoitaja Kaija Roine-Mentula arvioi.

Myös osastoja on suljettuna enemmän kuin viime kesänä ja sulkuajat ovat pidempiä.

Roine-Mentula ei usko, että hoitajapula helpottaa kesälomien jälkeenkään.

Samaa mieltä on Juha Honkakoski.

- Väitän, että tilanne tulee vain pahenemaan.

Keräämme kokemuksia siitä, miten hoitajapula on vaikuttanut ihmisten elämään tänä vuonna. Voit kertoa kokemuksistasi tästä linkistä löytyvällä lomakkeella.

Hoitajapulan ratkaisukeinoja käsitellään myös illan A-studiossa. Vieraina perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén ja Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola. A-studio Yle TV1 ja Yle Areena kello 21.05

mercredi 20 juillet 2022 22:00:00 Categories: YLE hoitajapula

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.