"Onpas siinä mimmillä ihanan avonainen paita."

"Eikö noin nätti tyttö haluaisi kyytiä?"

"Hei prinsessa, voinko tulla luoksesi vaikka keittiön lattialle nukkumaan?"

Kysyimme Me Naisten Instagramissa seuraajien kokemuksia katuhäirinnästä. Muun muassa tällaisia kommentteja naiset ovat joutuneet kuulemaan niin rannalla, lenkkeillessä kuin illalla kotimatkalla.

Puolet kyselyyn vastanneista on kokenut katuhäirintää. Äänestäjiä oli yhteensä reilu 700.

Häirintä, oli se sitten koskettelua, väkivallan uhkaa, huutelua tai katseita, koskettaa aivan liian monia.

Tässä on yksi syy, miksi somevaikuttaja Roosa Rahkonen, 25, lähti pahvikyltin kanssa Helsingin keskustaan ja piti yhden naisen protestin katuhäirintää vastaan. Kyltissä komeili teksti "stop katuhäirintä".

Kokemuksena yhden naisen protesti oli ahdistava, kuten yleensäkin kadulla kulkeminen naisena, Roosa kertoo.

- Tuijotuksen ja epämiellyttävien reaktioiden määrä on suuri. Mutta sain myös aika paljon mielihyvää siitä, miten ihmisten päät kääntyivät pois luettuaan kyltin.

Roosalla oli yllään vihreä minihame ja yhteensopiva läpikuultava narupaita ja pitkät vihreät bootsit.

- Sain hyvin seksualisoivia katseita. Kyltin luettuaan osa nolostui, kun ymmärsi, että se oma käytös oli häirintää. Sitten oli myös niitä, jotka vain nauttivat katsomisesta.

Kukaan ei tullut kommentoimaan kylttiä tai kiittämään. Reaktiot jäivät tuijotteluun, luultavasti koska mukana oli kuvaaja.

Roosa on kirjoittanut Instagramissaan paljon katuhäirinnästä, kolmatta kesää peräkkäin.

- Niin kauan kun mikään ei muutu, en aio lopettaa siitä kirjoittamista.

Kirjoitukset ovat aiemminkin resonoineet todella vahvasti ihmisissä, mutta tänä vuonna Roosa halusi tuoda asiaa esiin konkreettisemmin.

- Käyn aika paljon mielenosoituksissa, niin se tuntui luontevalle tavalle. Miksi me emme osoita mieltä tämän asian puolesta?

Aiempina vuosina Roosa on saanut teksteilleen kymmeniä ehkä satojakin reaktioita. Tänä vuonna hän pyysi seuraajiaan kertomaan kokemuksistaan. Tällä kertaa hän sai yli tuhat tarinaa.

Erityisesti Roosaa harmittaa viestit, joissa todetaan, että "on käynyt varmaan ne samat jutut kuin jokaiselle naiselle".

- Minun ei pitäisi tuollaisesta vihjeestä ymmärtää, mitä on käynyt jokaiselle naiselle, mutta ymmärrän. Kokemukset ilman lupaa koskettelusta, huutelusta, viheltelystä ja kulkemisen estämisestä ovat niin yleisiä. Niin yleisiä, että olemme normalisoineet ne.

Myös Roosan julkaisu on kerännyt runsaasti kommentteja, ja keskustelua on syntynyt myös erilaisista näkökulmista.

- En kuitenkaan aio katsoa sormien läpi sitä, että vedotaan siihen että mitä nyt, kun mitään ei voi enää sanoa, Roosa toteaa.

Todellisuudessa mielenosoitusasu oli sellainen, joka päällä Roosa voisin käydä ottamassa kuvia, mutta ei sellainen, mikä päällä hänellä olisi mukava olo kadulla.

Roosaa lähestytään kadulla paljon. Parhaimmillaan erillisiä häirintätilanteita on ollut kolme saman päivän aikana.

- On yritetty estää kulku, pyydetty puhelinnumeroa, ei oteta eitä vastaukseksi, tartutaan kädestä tai kosketetaan jonnekin. Pahimmillaan on seurattu kotiovelle.

Häirintäkokemukset vaikuttavat Roosan arkeen, kuten valitettavan monen muukin. Jos ei käytökseen, niin turvallisuuden tunteeseen.

- Totta kai minulle tulee turvaton olo ja tiedostan kehoni ihan eri tavalla, jos minulle vihellellään ja huudellaan kadulla.

Miesseurassa Roosa uskaltaa pukeutua kuten haluaa. Yksin hän pukeutuu eri tavalla. Katuhäirintä on takaraivossa niin, että eri tavalla pukeutuminen tapahtuu automaattisesti.

Me Naisten kyselyssä 41 prosenttia on kokenut painetta pukeutua eri tavalla, jotta ei joutuisi katuhäirinnän uhriksi.

Pari viikkoa sitten Roosalla oli päällä teltan mallinen maksimekko ja hänen tietään yritettiin tukkia kadulla. Ahdistelua tapahtuu myös talvella toppatakissa. Koskaan ei pitäisi puhua siitä, mitä häirityllä oli päällä. Kyse ei ole vaatteista.

- Se on vallankäyttöä, eikä siinä ole kyse mistään muusta. Eivät ne ole kehuja, jotka olisi tarkoitettu jotenkin hyvällä.

Roosan mielestä häirinnän jatkumisessa on kyse asenneilmapiiristä ja ilmiön arkipäiväistymisestä.

- Tätä on jatkunut niin pitkään, että siitä on tullut jollain tapaa hyväksyttyä ja sellaista "pojat on poikia" tai "se kiusaa kuka tykkää". Se lähtee jo niin pienestä, että takapuolen läpsintää pidetään mielenkiinnon osoittamisena. Siihen pitäisi puuttua todella aikaisin.

Vaikein kysymys onkin, miten häirintään voitaisiin vaikuttaa.

- Katuhäirinnän ei pitäisi olla asia, johon vain naiset puuttuvat. Pitäisi pyrkiä pois siitä passiivisuudesta, että ei ole minun ongelma. Jos voit auttaa jossain tilanteessa, niin miksi et puuttuisi siihen?

Kyse ei ole kehuista, vaan seksuaalisesta häirinnästä ja vallankäytöstä. Toiselle voi sanoa, että hän näyttää kauniilta myös kivasti ja kohteliaasti.

- Kyllähän seksuaalisen häirinnän erottaa tavallisesta käytöksestä. Meidän ei pitäisi arkipäiväistää asioita, jotka eivät ole arkipäivää. Emme voi passiivisesti hyväksyä tilannetta, joka on niin monelle niin turvaton.