Wickremesinghen suurin tehtävä on pelastaa Sri Lanka talouskurimuksesta, joka on saanut kansan kadulle protestoimaan viikkojen ajan. Hän toivoi k" /> Wickremesinghen suurin tehtävä on pelastaa Sri Lanka talouskurimuksesta, joka on saanut kansan kadulle protestoimaan viikkojen ajan. Hän toivoi k" />

YLE


Moninkertainen pääministeri Ranil Wickremesinghe on valittu Sri Lankan seuraavaksi presidentiksi. Hän sai 134 ääntä ja hallitsevan puolueen Dullas Alahapperuma 82 ääntä.

Presidentin valitsi poikkeustilanteessa parlamentti, sillä edellinen presidentti Gotabaya Rajapaksa pakeni maasta ja lähetti eronpyyntönsä kirjeitse.

Wickremesinghe on toiminut maan väliaikaisena johtajana viime viikosta alkaen. Hänen tuleva virkakautensa kestää marraskuulle 2024.

Normaalisti presidentin valitsee kansa. Wickremesinghe on hävinnyt presidentinvaalin aiemmin kahdesti.

Valinta oli monelle srilankalaiselle pettymys. Wickremesinghe on ollut epäsuosiossa pitkään, ja mielenosoittajat halusivat myös hänen eroavan yhdessä Rajapaksan kanssa. Kansa on protestoinut maan kaduilla kuukausia.

Protestoijat katsovat Wickremesinghen edustavan samaa joukkoa Rajapaksan kanssa ja olevan osaltaan vastuussa Sri Lankan ajautumisesta äärimmäiseen talouskriisiin.

Mielenosoittajajoukko odotti äänestystulosta jännittyneenä, osa rukoillen, kertoo uutistoimisto AFP. Tulos oli pettymys.

- Ranil, mene kotiin! protestoijat huusivat presidentin virka-asunnon ulkopuolella.

- Me hävisimme - koko maa hävisi. Poliitikot taistelevat valtansa, eivät ihmisten puolesta. Heillä ei ole tunteita kärsiviä ihmisiä kohtaan, sanoo mielenilmauksissa säännöllisesti mukana ollut näyttelijä Damitha Abeyrathne AFP:lle.

Mielenosoittajia istuu presidentin palatsin portailla Sri Lankassa.
Rauhallisesti protestoineiden ilmeet olivat synkät tuloksen selvittyä.CHAMILA KARUNARATHNEE / All Over Press

Paikalla nähtiin myös Wickremesinghen voittoa juhlivia ihmisiä. Wickremesinghe kiitti äänestäjiään parlamentissa ja toivon kansan yhdistävän rivinsä.

- Maallamme on edessä massiivisia haasteita, ja meidän on tehtävä uusi strategia vastataksemme kansan toiveisiin. Se on tehtävä yhdessä, uusi presidentti sanoi kiitospuheessaan.

Sri Lanka on pahimmassa talouskriisissä vuosikymmeniin, ja kansalaiset syyttävät siitä hallintoa. 22 miljoonaa ihmistä kärsii lääke-, polttoaine- ja ruokapulasta. YK on varoittanut maan olevan lähellä humanitääristä kriisiä.

Vaikeuksien taustalla on monta syytä. Koronapandemia romahdutti maan turismin ja yli puolet sadoista menetettiin, kun entinen presidentti Rajapaksa kielsi kemiallisten lannoitteiden tuonnin viime vuonna.

Ranil Wickremesinghea esittävä ilmalla täytetty hahmo Sri Lankan mielenosoituksessa.
Hallitusta vastustavissa mielenosoituksia liehui tiistaina sittemmin valituksi tulleen virkaatekevän presidentin hahmo.Tharaka Basnayaka / All Over Press

Wickremesinghe on kokenut poliitikko ja on viettänyt 45 vuotta elämästään parlamentissa. Moni pitää häntää ovelana toimijana, joka on onnistunut takertumaan asemaansa, vaikka hänen puolueensa koki pahan tappion vuoden 2020 vaaleissa, kertoo BBC.

Nyt hänen tehtävänään on johtaa maa talouskatastrofista kuiville. Parlamentin jäsen Sagara Kariyawasam sanoi keskiviikkona, että vain Wickremesinghellä on kokemusta ja kykyä tarjota ratkaisuja talouskriisiin.

Wickremesinghe sanoi maanantaina, että rahoitusneuvottelut Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n kanssa ovat loppusuoralla, keskusteluja kahdenkeskisestä avusta Japanin, Kiinan ja Intian kanssa on käyty ja hallitus olisi ottanut askelia polttoaine- ja kaasupulan ratkaisemiseksi.

IMF ei ole uutistoimisto AP:n mukaan kommentoinut neuvottelujen etenemistä.

BBC:n analyysin mukaan nähtäväksi jää, hyväksyvätkö mielenosoittajat maan pelastajaksi miehen, jonka he katsovat olevan samaa poliittista eliittiä, joka on vastuussa aiemmasta, huonosta talousjohtamisesta.

Wickremesinghe nimittää myös uuden pääministerin. Tämän uskotaan jatkavan hänen talouspoliittista linjaansa ja kipeitä uudistuksia.

Lue myös: Sri Lankan presidentin erokirje luettiin läpi - parlamentti oli koolla 13 minuuttia

Sri Lankan kiistelty presidentti pakeni maasta ja aikoo erota -levottomuuksien pieksemässä maassa julistettiin hätätila

Kansa valtasi Sri Lankan presidentin asunnon ja asettui taloksi - eivät suostu poistumaan ennen kuin presidentti luopuu vallasta

Köyhä Sri Lanka luisuu ahdinkoon - teenpoimijalla on varaa vain yhteen ateriaan

mercredi 20 juillet 2022 19:32:51 Categories: Sri Lanka YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.