Ilta Sanoma

Säihkeen Sähinä jäi varahevosen rooliin.

Säihkeen Sähinä keräsi hyvän tilin ikäluokkalähdöistä, vaikka kohtasi monta kertaa muun muassa Parvelan Retun.

Säihkeen Sähinä keräsi hyvän tilin ikäluokkalähdöistä, vaikka kohtasi monta kertaa muun muassa Parvelan Retun. Kuva: Kirsi Kantokoski / Hippoksen kuvapankki

Säihkeen Sähinä oli ainoa tämän vuoden kuninkuuskilpailusta karsittu hevonen. Se jäi varahevoseksi ja paikka auringossa aukeaa vain, jos joku valituista hevosista vaikkapa sairastuu lähipäivinä. Varahevonen ei pääse mukaan enää sen jälkeen kun lähtöradat on arvottu.

Hevosen taustavoimat eivät kuitenkaan ole pettyneitä tilanteeseen. Kohtalo alkoi selvitä jo siinä vaiheessa, kun ori sairastui kuumetautiin kesäkuussa ja kilpailemiseen tuli katkos. Samaan aikaan moni vastustaja keräsi ruhtinaallisesti rankingpisteitä muun muassa Suur-Hollola-ajosta.

Lue lisää: Kuninkuus- ja kuningatarkilpailun hevoset on valittu

Kaikki 10 varman paikan pisteillä ansainnutta hevosta ilmoitettiin kuninkuuskisaan. Kaksi viimeistä paikkaa menivät rankingissa sijoille 11 ja 13 yltäneille H.V. Tuurille ja Uljas Suomalaiselle.

Säihkeen Sähinä ehti tienata kauden kolmesta kilpailustaan 75 pistettä, mikä riitti rankingissa sijalle 21.

-?Oli itsestäänselvää, että valinnat menevät näin. Hevonen sairastui tosi harmittavaan aikaan, muuten olisi ehkä keritty tienata tarvittavat pisteet, valmentaja Jukka-Pekka Kauhanen sanoo.

Säihkeen Sähinällä oli Kauhasen mukaan jo keväällä pieniä probleemia, minkä vuoksi kauden aloittaminen venyi toukokuun lopulle.

-?Voi olla jopa onni, että nyt hevonen saa kehittyä vielä vuoden ajan. Ja kun kesäkuussa oli kuumetautia, se olisi voinut kostautua Forssassa. Nyt edetään toista reittiä ja siirretään tavoitetta vuodella eteenpäin.

Kuninkuuskisaan osallistuminen on itsestään selvää tulevina vuosina, jos terveyttä vain riittää. Kyvyt olisivat riittäneet kisaan jo tänä vuonna, ja vasta 7-vuotias ja 33 kertaa kilpaillut hevonen voi kehittyä vielä roimasti. Voittosummaa Säihkeen Sähinälle on toistaiseksi kertynyt noin 110?000 euroa.

Kuninkuusravit ravataan Forssassa 1,5 viikon kuluttua. Titteliä puolustaa Evartti.

Säihkeen Sähinä palasi voitokkaasti sairaustauolta St. Michel -raveissa ja voitti heti. Tulevana lauantaina se kohtaa Joensuun T75:ssä muun muassa kuninkuuskisaan osallistuvat Vixelin ja Herra Heinämiehen.

Kauhasen mukaan Säihkeen Sähinä voi olla reilustikin parempi Joensuussa kuin oli Mikkelissä, kun hevonen sai niin sanotusti startin alle.

-?Hevonen oli tosi positiivinen viime viikonloppuna. Kertoo oriin luokasta, että se pystyi tekemään heti sairaustauolta tuollaisen suorituksen. Mielenkiintoista lähteä ajamaan kovia vastaan lauantaina. Jos ollaan niiden lähituntumassakin maalissa, meillä on pullat hyvin uunissa ensi kautta varten.

Ensi vuonna Kuninkuusravit ravataan Kouvolassa.

-?Säihkeen Sähinällä on vasta reilut 30 starttia uralla ja se on sinällään vähän vihreä kohtaamaan parhaita vielä. Laitetaan tuohon 15 starttia lisää, niin hevonen alkaa olla makeimmillaan. Aika lähelle siihen kohtaan ne ensi vuoden kuninkuusravit asettuvatkin.

Ilta Sanoma
mercredi 20 juillet 2022 19:18:00 Categories: Ilta Sanoma Ravit

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.