Ilta Sanoma

Suomen suosikkiartistit ja -esiintyjät kaipaavat Ouluun kesäisiä esiintymistiloja.

Ernest Lawson näyttelee toista kesää Meri Oulun kesäteatterissa. Viime kesänä näytökset esitettiin Toppilan möljällä, tänä kesänä Hupisaarilla.

Ernest Lawson näyttelee toista kesää Meri Oulun kesäteatterissa. Viime kesänä näytökset esitettiin Toppilan möljällä, tänä kesänä Hupisaarilla. Kuva: Ville Honkonen, Piia Arnould

Toppilan möljällä kaksikymmentä vuotta toimineen Meri Oulun kesäteatterin näyttämö on purettu ja yli 3?000-paikkainen katsomo on kuin räjähdyksen jäljiltä.

Kesäteatteri on siirtänyt toimintansa toistaiseksi Hupisaarille. Toimitusjohtaja Jorma Yypänaho on syystäkin haikealla mielellä. Pitkään toimineen kesäteatterin tulevaisuus kesän 2022 jälkeen on avoin.

- Möljän teatterin tilat on purettava asuntojen tieltä. Alueelle pitäisi tulla kerrostaloja. Uusia tiloja teatterille ei ole etsinnöistä huolimatta löytynyt eikä kaupunki tunnu olevan kovin kiinnostunut edes löytämään meille uutta paikkaa, hän puuskahtaa.

Yypänaho on ärtynyt tilanteesta, sillä kaupunki velvoitti teatterin purkamaan möljän rakennelmat. Katsomon purkaminen maksaa yli 40?000 euroa ja teräsrakenteisten kattorakennelmien purkaminen noin 20?000 euroa.

- Ne ovat isoja summia teatterille, joka on nippa nappa hengissä koronan jälkeen. Tarkoitus on myydä kaikki käyttökelpoinen materiaali eteenpäin. Täällähän on teräsrakennelmien lisäksi 500 neliötä telakkaravintolatilaa, varastokoppeja ja 43 vessaa.

Meri Oulun toimitusjohtaja Jorma Yypänaho suree Toppilansaaresta pois purettavaa teatteria. Uusia, yli 3?000 katsojan katettuja tiloja on vaikea löytää.

Meri Oulun toimitusjohtaja Jorma Yypänaho suree Toppilansaaresta pois purettavaa teatteria. Uusia, yli 3?000 katsojan katettuja tiloja on vaikea löytää. Kuva: Ville Honkonen

Hupisaarten kesäteatterin katsomossa on vain noin 300 paikkaa, kun Meri Oulun teatterissa paikkoja on ollut parhaimmillaan yli 3?200. Hupisaarilla ei ole ravintolatiloja ja parkkipaikatkin ovat vähissä.

Yypänahon mukaan Suomen eturivin taiteilijat kaipaavat Ouluun uusia, kesäkeikkailuun sopivia tiloja. Aiempina vuosina möljälle ovat vetäneet täysiä katsomoita muun muassa Jari Sillanpää, Juha Tapio, Ismo Leikola ja yhteislauluillat Mikko Alatalon johtamina.

- Monet artistit ja keikkajärjestäjät ovat ihmetelleet Oulun tilannetta. Tarkoitus on löytää noin 1?500 katsojalle katetut tilat, jotka sijaitsevat liikenteellisesti hyvässä paikassa. Haluamme myös tuoda esiin Oulun merellisyyttä jollakin tavoin.

Viime kesänä ensimmäistä kertaa Oulussa kesäteatterin näyttämöllä esiintynyt Ernest Lawson vieraili möljällä muutama viikko sitten Ouluun kesätöihin tullessaan.

- Lava ja katsomo oli hävitetty, se oli surkea näky!

Lawson on tyytyväinen Hupisaarten katsomoon ja lavaan, mutta sanoo ymmärtävänsä, että 300 paikan katsomo ei riitä Oulun kokoisessa kaupungissa.

Ernest Lawsonin mukaan kaikki halukkaat eivät ole päässeet katsomaan näytelmää rajallisen katsomokapasiteetin vuoksi.

Ernest Lawsonin mukaan kaikki halukkaat eivät ole päässeet katsomaan näytelmää rajallisen katsomokapasiteetin vuoksi. Kuva: Terhi Ylimäinen

- Vaikka olemme tehneet tuplaesityksiä, niin kaikki halukkaat eivät pääse katsomaan näytelmää. Se harmittaa. Oululla on neljä vuotta aikaa panna asia kuntoon ennen kulttuuripääkaupunkivuotta. Toivottavasti uudet, isommat tilat ovat jo paperilla.

Oulu on valittu Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuonna 2026.

- Esiintyjiä olisi tulossa vaikka kuinka paljon. Mikä määrä esityksiä jää toteuttamatta, kun tarpeeksi isoja tiloja ei ole käytettävissä, Lawson ihmettelee.

Yli 3?200 katsojan katettu katsomo on jo melkein purettu Toppilan möljältä.

Yli 3?200 katsojan katettu katsomo on jo melkein purettu Toppilan möljältä. Kuva: Ville Honkonen

Katsomon rakenteissa ovat vielä jäljellä viime kesän tapahtumien mainokset.

Katsomon rakenteissa ovat vielä jäljellä viime kesän tapahtumien mainokset. Kuva: Ville Honkonen

Toppilan möljän teatterin katsomosta avautuivat hienot näkymät vesistöön.

Toppilan möljän teatterin katsomosta avautuivat hienot näkymät vesistöön. Kuva: Ville Honkonen

Meri Oulun kesäteatterin kesän 2022 ohjelmistossa on heinäkuussa yksi produktio, musiikkikomedia Kolmas pyörä. Se on Suomi-hittien tahdittama tarina Saarasta, joka etsii rakkautta nettideittailun maailmasta.

Näytelmää tähdittävät Tanssii tähtien kanssa -ohjelman juontajaksi valittu ja Oulun suurlähettiläänä esiintynyt Ernest Lawson, jo viime kesänä Oulun Möljällä esiintynyt Eelis Saurio, Salatut elämät ja Rantabaari -televisiodraamoista tuttu Sofia Arasola, Tampereen Työväen Teatterin näyttelijä Janne Kallioniemi sekä teatteridebyyttinsä tekevä Mikaela Nokelainen.

Näytökset jatkuvat Hupisaarilla 24. heinäkuuta asti.

Hupisaarten näyttämöllä nähdään tänä kesänä Meri Oulun näytelmän lisäksi Akseli Klonkin, Kranniteatterin, Rioliven, Teatteri Neliapilan ja Oulun ylioppilasteatterin näytelmät.

Ilta Sanoma
mercredi 20 juillet 2022 19:15:00 Categories: Ilta Sanoma Oulun seutu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.