Ilta Sanoma

Yliopistokoulutuksen saanut nelikymppinen mies on sosiaalisen median perusteella kamppailulajin pitkäaikainen harrastaja.

Kuhmon murhasta epäiltyä miestä vaaditaan torstaina vangittavaksi.

Kuhmon murhasta epäiltyä miestä vaaditaan torstaina vangittavaksi. Kuva: Hannu Kivimäki

Kainuussa noin 8?000 asukkaan Kuhmossa paljastui varhain tiistaiaamuna raaka henkirikos, jota poliisi tutkii murhana. IS:n tietojen mukaan henkirikoksen uhri on eläkeikäinen nainen ja surmaajaksi epäillään hänen aikuista poikaansa.

Poliisin mukaan ruumis löytyi aamuvarhaisella asunnon ulkopuolelta, ja epäilty otettiin kiinni rikospaikalta. Hätäkeskukseen oli soittanut sivullinen henkilö.

IS:n tietojen mukaan nainen asui rivitalossa kaupungin keskustan tuntumassa. Poliisi on toistaiseksi ollut tapauksesta vaitonainen esitutkinnan ollessa alkutekijöissä.

Murhaepäillyn 41-vuotiaan miehen vangitsemista käsitellään torstaina Kainuun käräjäoikeudessa.

Lue lisää: Poliisi tutkii murhaa Kuhmossa - naisen ruumis löytyi asunnon ulkopuolelta aamunkoitteessa

1980-luvun alussa syntyneen miehen osoitetiedot vievät Jyväskylään, mutta hän on kotoisin Kainuusta. Suomen käräjäoikeuksissa miestä ei ole tuomittu rikoksista ainakaan viimeisten kymmenen vuoden aikana.

Sen sijaan mies on ajautunut syviin talousvaikeuksiin. Hänet asetettiin vuoden alussa käräjäoikeuden päätöksellä velkajärjestelyyn maksukyvyttömyyden vuoksi.

Sosiaalisen median profiilissaan hän kertoo käyneensä lukion Kuhmossa ja opiskelleensa sittemmin teologiaa ja filosofiaa yliopistossa. Itä-Suomen yliopiston opinnäytekokoelmasta selviää, että hänen kymmenen vuoden takainen gradunsa käsitteli teologista ihmiskuvaa.

Mies onkin lisännyt tililleen runsaasti uskoon ja hengellisiin teemoihin liittyviä päivityksiä.

Profiilissaan murhaepäilty kertoo olevansa koulutettu hieroja ja toimivansa yrittäjänä. Yritystietoja hänen nimillään ei kuitenkaan löydy.

Mies on lisännyt someen runsaasti kuvia itsestään ja harrastuksistaan. Kuvat ilmentävät hänen olevan innokas ja pitkäaikainen karate-harrastaja.

Hän on laittanut näytille lukuisia kamppailulajiin liittyviä kuvia ja videoita esimerkiksi harjoituksista ja kilpailuista. Lajiin kytkeytyvän kansainvälisen verkkosivun perusteella mies on ottanut osaa myös kansainvälisiin kisoihin.

Tililtä löytyy myös yhteiskuvia eläkeikäisen naisen kanssa. Äiti ja poika näyttävät kyläilleen toistensa luona ja viettäneen yhdessä juhlapyhiä.

- Mamas place recover, lukee keväällä 2020 lisätyn kuvan kuvatekstissä, jossa äiti ja poika katsovat yhdessä kameraan.

Vapaasti käännettynä lause tarkoittaa "äidin luona elpymässä".

Tiettyjen kuvien kommenttiketjuissa mies kertoo jo nuoresta saakka sairastelleensa.

- Mutta täytyy sanoa tästäkin, että lääketiede ei pystynyt parantamaan, uskon kautta parantuminen tapahtui, eli Jumala parantaa, se ei vain käy sormia napsauttamalla. 5 vuotta luostari elämää (sic) palautti persoonan siksi miksi se on luotu, mies kirjoitti pari vuotta sitten.

Viimeisin päivitys on julkaistu sunnuntaina. Tuolloin mies oli lisännyt tililleen kuvan itsestään ja hierontapöydästä, jonka päälle on erinäisten esineiden lisäksi aseteltu viikattu karatepuku.

- Tässä pitkää yötä kuuta ulvotaan sehän on hyvä kun aika kuluu yksinäänkin, hän kirjoitti kuvien kylkeen.

Murhan rikosnimike viittaa siihen, että rikos on tehty suunnitelmallisesti tai erityisen raa'alla ja julmalla tavalla.

Sivullinen oli ilmoittanut ruumiista hätäkeskukseen. Tapauksen tutkinnasta vastaa Oulun poliisi.

Ilta Sanoma
mercredi 20 juillet 2022 18:51:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.