Ilta Sanoma

Saksan hallitus valmistelee lähteiden mukaan isoa pelastuspakettia Uniperista.

Uniperin pelastuspaketista tihkuu uutta tietoa.

Uniperin pelastuspaketista tihkuu uutta tietoa. Kuva: Lehtikuva/ Ina Fassbender

Energiayhtiö Fortumin omistama kriisiyhtiö Uniper saattaa vyöryttää osan kasvaneista kaasunhinnoista kuluttajille, uutistoimisto Reuters kertoi.

Kaasusopimusten hinnankorotukset ovat osa pelastuspakettia, josta Saksan hallitus neuvottelee parhaillaan, Reutersin lähteet kertoivat.

Uniperin vaikeuksien taustalla on Ukrainan sota, joka on johtanut kaasupulaan, hinnannousuun ja tilanteeseen, jossa Uniper joutuu myymään kaasua halvemmalla kuin se itse pystyy hankkimaan.

Useampi lähde on lisäksi kertonut Reutersille, että Saksan valtio kaavailee enimmillään 30 prosentin omistusosuutta Uniperista. Pelastuspaketin arvo liikkuisi noin 5-6 miljardissa eurossa.

Mallissa Fortumin omistus yhtiöstä saattaa näin laskea. Fortum omistaa Uniperista 78 prosenttia, Suomen valtio Fortumista 51 prosenttia.

Neuvottelutulos saatetaan saavuttaa jo tällä viikolla, ja Saksan liittokansleri Olaf Scholz kertoa tuloksesta mahdollisesti perjantaina.

Tiedot olivat vauhdittaneet Uniperin osakkeen parinkymmenen prosentin nousuun Saksan pörssissä.

Tietoa ei ollut siitä, kuinka suuren osuuden kaasun hinnasta Uniper saisi laskuttaa asiakkailta tai siitä, voiko maan hallitus turvata saksalaisia kotitalouksia kohtuuttomilta korotuksilta. Saksassa moni koti lämpiää kaasulla.

Pelastuspaketin olisi valmistuttava heinäkuun 25. päivään mennessä, jolloin yhtiöllä on edessään uusia vaikeita rahoitusratkaisuja venäläisen kaasun tarjonnan laskun takia.

Handelsblatt-talouslehden mukaan esillä on myös suunnitelma lisätä Saksan valtion omistaman KfW-pankin luototusta nykyisestä kahdesta miljardista eurosta kahdeksaan miljardiin euroon.

Reuters kertoi lisäksi, että Saksan hallitus on yhteydessä kaikkiin Uniperin osakkeenomistajiin liittyen ostosuunnitelmaansa.

Ilta Sanoma
mercredi 20 juillet 2022 17:14:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.