Ilta Sanoma

Laulaja esiintyy elokuussa Helsingin Kaisaniemen puistossa.

Harvinainen oireyhtymä on koetellut Justin Bieberiä alkuvuodesta.

Harvinainen oireyhtymä on koetellut Justin Bieberiä alkuvuodesta. Kuva: TheImageDirect.com / The Image Direct / MVPhotos

Poptähti Justin Bieber, 28, ilmoitti tiistaina, että hänen kiertueensa Justice World Tour käynnistyy uudelleen heinäkuun viimeisenä päivänä. Asiasta tiedotettiin kiertueen virallisella Instagram-tilillä.

- Justin Bieber jatkaa kiertuettaan heinäkuun lopussa. Olemme iloisia, että voit hyvin ja näemme sinut pian lavalla, julkaisun yhteyteen on kirjoitettu.

Ensimmäiseksi hän keikkailee tauon jälkeen Italiassa Lucca-festivaaleilla, ja jatkaa siitä, mihin jäi sairastuttuaan. Hän kiertää ensin läpi Euroopan festivaaleja, joiden jälkeen hän suuntaa Etelä-Amerikkaan, Etelä-Afrikkaan, Lähi-itään, Aasiaan, Australiaan ja Uuteen-Seelantiin. Näiden esiintymisten jälkeen hän palaa vielä takaisin Eurooppaan.

Myöhempään ajankohtaan siirtyneistä Pohjois-Amerikan-keikoista ilmoitetaan myöhemmin. Bieberin nettisivujen mukaan artisti saapuu esiintymään Helsingin Kaisaniemen puistoon sovitusti tiistaina 9. elokuuta.

Bieber sairastui alkukesästä harvinaiseen Ramsay Huntin oireyhtymään, jonka vuoksi toinen puoli hänen kasvoistaan oli halvaantunut. Laulaja joutui sairauden takia siirtämään keikkojaan, sillä ei yksinkertaisesti kyennyt esiintymään. Bieber kertoi tilanteestaan Instagram-videolla.

Askel Terveyteen -sivuston mukaan Ramsay Huntin oireyhtymä on neurologinen oireyhtymä, jonka aiheuttaa herpesvirusperheeseen kuuluva varizella-zoster-virus. Sama virus aiheuttaa myös vesirokon ja vyöruusun. Virus on väestössä hyvin yleinen, ja Ramsay Huntin oireyhtymä onkin yleisin perifeerisen kasvohermon halvauksen syy.

Taudin muita oireita voivat olla huonovointisuus, väsymys, kipu, ihottuma, kuulovamma sekä muutokset makuaistimuksessa tai makuaistin menetys.

Ilta Sanoma
mercredi 20 juillet 2022 16:39:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.