Ilta Sanoma

Mäntyharjun ja Mikkelin välillä todistettiin maanantaina hurjalta näyttänyttä tilannetta.

Autoilija oli eksynyt vastaantulevien kaistalle Mäntyharjun ja Mikkelin välillä.

Autoilija oli eksynyt vastaantulevien kaistalle Mäntyharjun ja Mikkelin välillä. Kuva: Lukijan kuva

Mäntyharjun ja Mikkelin väliä ystävänsä kanssa ajanut Iiro Suorela todisti hämmentävää ja hurjaa näkyä maanantaina.

Ensimmäisenä Suorelan huomion kiinnitti vastaantuleva liikenne, joka näytti ajavan tavallista hitaammin. Tilanne oli hämmentävä, sillä valtatiellä nopeusrajoitus on sata kilometriä tunnissa. Pian vastaantulevan liikenteen vauhdin syy selvisi.

- Kaveri sanoi repsikan paikalta, että tuollahan menee vastaantulevien kaistalla auto, Suorela muistelee.

Auto ajoi vastaantulevan liikenteen ohituskaistalla. Mikään ei näyttänyt tilanteessa saavan kuljettajan huomiota muiden autojen yrityksistä huolimatta.

- Vastaantulevat vilkuttelivat sille valoja ja hiljensivät tosi lujaa, Suorela kertaa.

- Kohtuu pelottava tilanne, kun on satasta vauhtia ja tulee auto vastaan. Täytyy pitää hoksottimet itsekin päällä, kun ajelee tuolla. Miksei se olisi voinut tulla meidänkin puolella vastaan?

Väärälle kaistalle eksyneellä autolla ei ollut Suorelan mukaan kuitenkaan kaasu pohjassa. Auto ajoi vastaantulevan liikenteen ohituskaistaa noin 70 tai 80 kilometrin tuntivauhtia.

- Katsoin, että aika vanhan oloinen herrasmies oli puikoissa siinä.

Väärää kaistaa ajanutta autoa vastaan tulleet koittivat saada kuskin huomion.

Väärää kaistaa ajanutta autoa vastaan tulleet koittivat saada kuskin huomion. Kuva: Lukijan kuva

Suorelan mielestä kuskin toiminta ei vaikuttanut itsetuhoiselta eikä tahalliselta. Hämmennystä herätti eniten se, miten autonkuljettaja oli väärälle kaistalle päätynyt. Vastaantulevien kaistojen välissä on aita kohdassa, jossa Suorela auton huomasi.

- Mutta ei siellä alkupäässä aikaisemmin ole vielä aitaa. Ehkä hän on noussut jostain rampista? Suorela spekuloi.

Suorela kotti soittaa hätäkeskukseen, mutta linja oli tukossa. 15 kilometrin ajon jälkeen vastaan ajoikin poliisiauto pillit päällä.

Lue lisää: "Ei se olisi ehtinyt mitenkään väistää" - Itäväylällä erittäin vaarallinen tilanne, poliisi aloittanut esi­tutkinnan

Itä-Suomen poliisilaitoksesta vahvistetaan, että vastaantulevien kaistaa ajaneesta kuskista oli tullut ilmoitus ja Mikkelistä oli lähtenyt partio autoa vastaan.

- Ajoneuvoa ei olla tavoitettu, eikä ole ilmoitusta kolaristakaan, poliisilaitokselta kerrotaan.

Poliisi oli saanut lukuisia ilmoituksia autosta, mutta ilmoituksissa auton kuvailuissa oli suuri määrä eroavaisuuksia. Autoa oli kuvailtu väriltään vihreäksi ja mustaksi sekä malliltaan vanhemmaksi vuosikerraksi ja mustaksi BMW-merkin autoksi.

Tapahtuneesta ei ole kirjattu rikosilmoitusta, kun tekijä ei ole tiedossa. Kolariltakin onneksi vältyttiin.

- Todennäköisesti tämä henkilö on huomannut olevansa vikapuolella kaidetta ja päässyt sieltä turvallisesti pois.

Myös poliisia hämmentää se, miten auto on kyseisessä kohtaa väärälle kaistalle ajautunut. Joissain kaupungeissa on poliisin mukaan melkein päivittäin vastaantulevien kaistalle liittymässä eksyneitä kuskeja, mutta Mäntyharjun ja Mikkelin välillä väärälle kaistalle eksyminen on harvinaisempaa.

Ilta Sanoma
mercredi 20 juillet 2022 15:13:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.