Helsingin hovioikeus piti voimassa tuomiot suuresta huume-erästä. Tekijöillä ei poliisin mukaan juuri ollut aiempaa rikostaustaa." /> Helsingin hovioikeus piti voimassa tuomiot suuresta huume-erästä. Tekijöillä ei poliisin mukaan juuri ollut aiempaa rikostaustaa." />

YLE


Parikymppiset tamperelaismiehet ostivat kansainvälisiltä huumekauppiailta noin sadan kilon amfetamiinierän valtaosin velaksi loppuvuonna 2020.

Poliisi sai kuitenkin tekijät kiinni muutaman kuukauden kaupittelun jälkeen. Päätekijöistä toinen paljasti poliisille Tampereen ja Ylöjärven lähellä olevat maastokätköt, joihin oli piilotettu 76 kiloa vahvaa amfetamiinia.

Helsingin hovioikeus ei maanantaina antamassaan ratkaisussa muuttanut amfetamiinierän huumekauppaan osallistuneiden vankeustuomioita tai muita seuraamuksia.

Huume-erää oli oikeuden mukaan hankkimassa päätekijöiden lisäksi myös kolmas ihminen, mutta hänen osuutensa jäi selvittämättä. Kaikkiaan kymmenen ihmistä tuomittiin rikoskokonaisuudesta.

76 kiloa piilotettiin metsään

Poliisi kertoi esitutkinnan valmistuttua, ettei teosta epäillyillä ollut mainittavaa rikoshistoriaa ennen sadan kilon amfetamiinierän ostamista. Miten sellainen kuitenkin tuli eteen?

Päätekijöistä toinen kertoi oikeudessa, että hänen oli alun perin määrä ostaa kilo MDMA:ta eli ekstaasia, mutta myyjät tarjosivat heille suurta amfetamiinierää.

Miehet hakivat erän Hyvinkäältä loppuvuonna 2020 ja piilottivat siitä 76 kiloa kolmeen urheilukassiin, jotka kätkettiin Pirkanmaan metsiin Ylöjärven ja Tampereen alueelle.

Poliisi pääsi nopeasti jäljille

Tekijät jäivät kevättalvella 2021 kiinni. Päätekijöistä toinen paljasti poliisille kätköpaikat, joista virkavalta sittemmin kaivoi esiin amfetamiinia sisältäneet urheilukassit.

Helsingin käräjäoikeuden mukaan molemmille päätekijöille olisi pitänyt tuomita teosta 10 vuoden maksimirangaistus. Tuomioita kuitenkin alennettiin, koska miehet edesauttoivat rikoksen selvittämistä.

Käräjäoikeus tuomitsi syyskuun lopussa Tomi Petro Kristian Lahtisen, 24, seitsemäksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen törkeästä huumausainerikoksesta. Toisena erän pääjärjestäjänä tuomittu Juho Oskari Laulajainen, 24, sai yhdeksän ja puolen vuoden tuomion.

Lue lisää:

Tampereella takavarikoitiin lähes 100 kiloa amfetamiinia - katso kuinka huumekoira kaivaa kätkön lumen alta

mercredi 20 juillet 2022 15:09:14 Categories: YLE huumausainerikokset

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.