Aitajuoksija Viivi Lehikoinen eteni välieriin Oregonin MM-kisoissa keskiviikkona. Suomen kaikkien aikojen listalla kuudenneksi noussut Kristiina Halonen ei ollut tyytyväinen ennätyksestään huolimatta." /> Aitajuoksija Viivi Lehikoinen eteni välieriin Oregonin MM-kisoissa keskiviikkona. Suomen kaikkien aikojen listalla kuudenneksi noussut Kristiina Halonen ei ollut tyytyväinen ennätyksestään huolimatta." />

YLE


Vielä Tokion olympialaisissa Viivi Lehikoinen jäi vain kahden sadaosan päähän 400 metrin aitojen välieräpaikasta. 22-vuotiaan suomalaisaiturin tämän kesän perustaso on kuitenkin sen verran kova, ettei MM-välieräpaikasta jäänyt keskiviikkona epäselvyyttä.

Lehikoinen eteni komeasti jatkoon eränsä kolmantena ajalla 54,95 Oregonin MM-kisoissa. Kyseessä on hänen toiseksi paras aikansa ja jo kolmas alle 55 sekunnin rykäisy. Nuoren naisen ennätys on Tukholman Timanttiliigassa juostu 54,80, joka uupuu vain 18 sadasosaa Tuija Helanderin syyskuussa 1987 Roomasta juoksemasta SE-ajasta.

Alkuerien kokonaistuloksissa Lehikoinen oli 11:s. Hän on juossut tällä kaudella jo viidesti viime kaudelta peräisin olleen vanhan ennätysaikansa 55,42 alle.

- Mahtavalta tuntuu. Nyt ei tarvitse jännittää, että pääseekö jatkoon vai ei. Olen todella tyytyväinen, Lehikoinen sanoi Ylen tv-haastattelussa.

- Oli aika kuuma ja se hämää, miltä jalat saattaa tuntua. Vähän saattaa löysistää. Aika hyvä fiilis oli.

Lehikoisen juoksusta jotain kertoo se, että hän ehti jopa katsella ympärilleen loppusuoralla. Lehikoinen varmisteli, ettei takaa ole tulossa ketään ohi.

- Ei tarvinnut ihan hanaa vetää loppuun asti. Jää energiaa huomisellekin.

400 metrin aitajuoksun välierät ovat ohjelmassa Suomen aikaa torstaina kello 4.15.

- Viivi saa hyvän radan myös välieriin. Se on kaikista tärkein asia, kun on kolmen parhaan joukossa. Ei joudu radoille yksi tai kaksi, Suomen joukkueen pikajuoksuvalmentaja Petteri Jouste sanoi.

Aikuisten arvokisadebyyttinsä tehnyt Kristiina Halonen juoksi 400 metrin neljännessä erässä ennätyksensä 56,68. Aiempaa ennätystään kahdeksan sadasosaa parantanut Halonen nousee Suomen kaikkien aikojen tilastossa sijalle kuusi.

Ennätyksestä huolimatta 24-vuotias suomalaisjuoksija ei edennyt jatkoon. Halonen oli lopputuloksissa 28:s.

Halonen oli vähän aikaa sitten flunssassa, mikä näkyy vielä juoksussa.

Halosen mukaan arvokisadebyytti ei mennyt kuitenkaan penkin alle.

- En tarkkaan tiedä, mitä on ollut, mutta jotakin flunssaa ja kipeyttä on ollut kesän aikana. Tämä oli kolmas. Se ei ole selitys millekään. Niitä tulee urheilijalle ja muuttuvia tekijöitä on pystyttävä hallitsemaan, Halonen kertoi.

Ennakkosuosikkeihin luketuvat USA:n Sydney McLaughlin ja Hollannin Femke Bol aloittivat vahvasti. McLaughlin hölläili maaliin ajassa 53,95. Bol kirjasi itselleen alkuerien nopeimman ajan 53,90.

McLaughlin juoksi tällä kaudella Yhdysvaltojen mestaruuskisoissa uransa kolmannen ME-ajan 51,41. Tuo aika lienee vaarassa viimeistään 400 metrin aitojen finaalissa, joka juostaan lauantaina.

Lue myös:

Sveitsiläisen huippuluotsin toteamus palaverissa syksyllä 2020 aloitti muutoksen, joka pelasti Viivi Lehikoisen, 22, uran - "Moni oli lakannut uskomasta"

Viivi Lehikoisen vauhti ei hämmästytä Tuija Helanderia, mutta huima kansainvälinen taso kyllä - lataa kovan odotuksen nuorelle seuraajalleen

Suomen joukkueen yllätysnimeltä kovaa puhetta huippu-urheilusta - Kristiina Halonen, 24, hylkäsi haaveet lääkärin urasta: "Pelkurit eivät uskalla"

mercredi 20 juillet 2022 08:23:15 Categories: YLE Yleisurheilun MM 2022

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.