Finavian asiakaspalveluun on tullut viime viikkoina päivittäin kyselyitä kadonneista matkatavaroista. Oikea paikka kysellä matkalle jäänyttä laukkua ovat " /> Finavian asiakaspalveluun on tullut viime viikkoina päivittäin kyselyitä kadonneista matkatavaroista. Oikea paikka kysellä matkalle jäänyttä laukkua ovat " />

YLE


Inga Hofmann jonottaa turvatarkastukseen Helsinki-Vantaan lentoasemalla, mutta jono on kuulemma lyhyt verrattuna Berliinin vastaavaan.

- Siellä pitää olla kentällä vähintään kaksi ja puoli tuntia ennen lentoa, Hofmann kertoo.

Saksalainen Hofmann on palaamassa kotiinsa Berliiniin. Hän oli viiden päivän lomalla Suomessa. Se ei sujunut suunnitelmien mukaan.

Heti lentokoneen laskeuduttua Helsinki-Vantaalle Hofmannin sähköpostiin kilahti viesti lentoyhtiö Lufthansalta. Yhtiö ei ollut pystynyt lastamaan hänen laukkuaan koneeseen, vaan se oli jäänyt Saksaan.

Finavian viestinnästä kerrotaan, että heidän asiakaspalveluunsa on tullut viime viikkoina päivittäin kyselyitä matkalaukuista. Finavian asiakaspalvelu ohjaa matkustajat eteenpäin matkatavaroista vastaavalle taholle eli lentoyhtiöille. Finavian sivuilta löytyy ohje, miten toimia, jos matkalaukut eivät tulekaan perille.

Matkalaukut myöhästelevät ympäri Eurooppaa. The New York Times kertoi, että Yhdysvaltalainen lentoyhtiö Delta Airlines turvautui ongelmien takia luovaan ratkaisuun. Se lennätti heinäkuussa koneellisen pelkkiä matkalaukkuja Lontoosta Yhdysvaltoihin purkaakseen myöhästyneiden matkalaukkujen ruuhkaa.

Viiden päivän lomalle Suomeen tullut Inga Hofmann tiesi varautua ongelmiin lentokentällä. Sen takia hän pakkasi mukaansa vain lentomatkalaukullisen tavaroita. Sen saa ottaa mukaan matkustamoon - ainakin yleensä.

- Lufthansan kone oli kuulemma niin täynnä, että kaikkien matkustajien lentomatkalaukut kerättiin ruumaan vietäviksi.

Hofmann ei ollut saanut suoria lentoja Berliinistä Helsinkiin, joten hänellä oli vaihto Frankfurtissa. Matkalaukku jäi sinne.

- Yleensä pakkaan reppuun vähän vaihtovaatteita, jos minulla on ruumaan menevä matkalaukku. Nyt pakkasin reppuun vain passin, lompakon ja hyttyssuihkeen, Hofmann kertoo.

Kotimatkalla olleen poliisin matkalaukku jäi Kairoon

Tänä kesänä on kerrottu lentokenttien ruuhkista ja ongelmista. Tuhansien matkustajien laukut ovat olleet myöhässä.

Esimerkiksi Business Insider kertoo irlantilaisesta miehestä, joka odotti laukkuaan turhaan viikon. Sen jälkeen hän osti hyvin edullisen lentolipun, jotta hän pääsi Dublinin lentokentän matkatavara-alueelle kyselemään laukkuaan. Loppujen lopuksi hän löysikin sen.

Suomessakin osa matkustajista on saanut odottaa laukkuaan kauan. Yksi heistä on Mikko Lampila. Hänen lentoreittinsä Suomeen ei ollut se ihan tavallisin: Juba-Kairo-Istanbul-Helsinki.

Lampila työskentelee YK:n tehtävissä poliisiasiantuntijana Etelä-Sudanissa, jonka pääkaupunki Juba on.

Lennot sujuivat hyvin, mutta matkalaukku jäi Kairoon, vaikka vaihtoaikaa oli seitsemän tuntia.

- Se tosiaan yllätti, kun odotin Helsingissä hihnan äärellä laukkuani. Sinne jäi tuliaiset, kertoo Lampila.

Lentoyhtiö vastaa matkatavaroista. Tällä kertaa se oli Turkish Airlines. Laukun saapumista voi usein seurata seurantanumeron perusteella verkosta, mutta Lampila ei käyttänyt siihen aikaansa.

- Vietin mieluummin aikaan perheen kanssa. Ajattelin, että tulee kun tulee.

Laukku tuli vasta kaksitoista päivää myöhemmin Suomeen. Se toimitettiin kotiovelle.

- Kahva oli vähän vääntynyt, mutta muuten ehjä.

Lampila palaa pian Etelä-Sudaniin. Hän toivoo, että matkalaukku saapuisi sinne samaan aikaan kuin hän, sillä sen noutaminen myöhemmin kentältä olisi hankalaa. Juban lentokentältä on vielä 800 kilometrin matka sinne, missä Lampila on töissä.

- Pitää nyt tarkkaan miettiä, mitä laitan käsimatkatavaroihin, jos joudun olemaan pari päivää Jubassa ennen matkan jatkumista.

Hyttyssuihkepullo on lentomatkalaukun päällä
Koska Inga Hofmann ajatteli saavansa ottaa lentomatkalaukun mukaansa sisälle koneeseen, hän pakkasi reppuunsa vain tärkeimmät Suomen lomalla tarvittavat asiat: passin, lompakon ja hyttyssuihkeen.Inga Hofmann

Hoffman jännitti, pääseekö hän Helsinki-Vantaalla lentomatkalaukun kanssa koneeseen

Suomeen saavuttuaan saksalaisen Inga Hofmannin oli pakko käydä saman tien kauppakeskuksessa ostoksilla.

Hän oli pakannut Frankfurtiin jääneeseen laukkuunsa vaatteiden lisäksi vaelluskengät. Uusia kenkiä hän ei raaskinut ostaa.

- Onneksi oli hyvä sää, niin pystyi vaeltamaan tennareilla.

Huvittavana yksityiskohtana hän kertoo vahingossa kaataneensa farkuilleen tomaattikastiketta Berliinissä odottaessaan kentällä lentoaan.

- Ajattelin vaihtaa puhtaat housut sitten Suomessa, mutta nyt lomailin viisi päivää farkuissa, joissa oli tomaattia, hän nauraa.

Matkalaukkunsa Hofmann sai sunnuntaina. Hän nouti sen Helsinki-Vantaan lentoasemalta.

- Virkailija kysyi laukun tuntomerkkejä. Niitä oli kuulemma paljon varastossa, joten tuntomerkeillä hän löytäisi sen nopeammin kuin koodin perusteella. Jouduin valitettavasti kertomaan, että laukkuni on musta. Siitä ei tainnut olla paljon apua, Hofmann toteaa.

Hofmann kehuu palvelun olleen ystävällistä. Hänen mukaansa paikalla oli kolme muutakin turistia hakemassa myöhästyneitä matkatavaroitaan. Urheilutoimittajana Saksassa työskentelevä Hofmann jututti sveitsiläistä naiskaksikkoa. He olivat tulleet retkeilemään Suomeen, mutta rinkat telttoineen olivat jääneet saapumatta.

Tänään tiistaina Saksaan palannut Hofmann jännitti Helsinki-Vantaalla lentoa odottaessaan, saako hän tällä kertaa viedä lentomatkalaukkunsa koneeseen käsimatkatavarana.

Lentokoneesta hän lähetti Whatsapp-viestin: "Made it to the plane WITH suitcase". Pääsin koneeseen matkalaukun kanssa.

Oletko lentänyt tänä kesänä? Millaisia kokemuksia sinulla on ollut kenttien ruuhkista? Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon 20.7. kello 23:een asti.

Lue myös:

Hurjan pitkiä jonoja, viivästyneitä matkalaukkuja ja lyhyen varoitusajan peruutuksia - Euroopassa lentäminen koettelee nyt hermoja

Helsinki-Vantaan lentoasemalla historiansa suurimmat ruuhkat - "Näyttää siltä, että koko maailma on nyt liikkeellä"

mardi 19 juillet 2022 23:48:32 Categories: YLE matkatavarat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.