Ilta Sanoma

Bruce Willis vannoi 1980-luvulla Die Hard -elokuvassa, ettei koskaan enää palaisi filmin pilvenpiirtäjän katolle.

Näyttelijä Bruce Willis tunnetaan parhaiten Die Hard -elokuvista.

Näyttelijä Bruce Willis tunnetaan parhaiten Die Hard -elokuvista. Kuva: PA Images / Alamy / MVPhotos

Yhdysvaltalainen näyttelijälegenda, tuottaja ja muusikko Bruce Willis, 67, palasi ikimuistoiseen elokuvahetkeen: Fox Plazan katolle, vuonna 1988 julkaistun Die Hard -elokuvan yhdelle kuvauspaikalle.

Fox Plaza on 34-kerroksinen, reilut 150 metriä korkea pilvenpiirtäjä Century Cityssä Los Angelesissa.

Elokuvassa John McClanea näyttelevä Willis vannoi, että hän ei enää koskaan edes ajattele nousevansa korkeaan rakennukseen, joka elokuvassa kulki nimellä Nakatomi Plaza.

Kuitenkin hänen vaimonsa, malli Emma Heming Willisin, 44, Instagramiin julkaisemassa klipissä näyttelijä seisoo jälleen rakennuksen huipulla 34 vuoden jälkeen. Videolla näkyy myös katolla kuvattu elokuvan alkuperäinen kohtaus. Elokuvan ensi-illan vuosipäivää vietettiin viime viikolla.

Näyttelijäuransa lopettanut Willis näytteli Die Hard -sarjan lisäksi yli 70 elokuvassa, joihin kuuluvat muun muuassa Pulp Fiction - Tarinoita väkivallasta, 12 apinaa ja Kuudes aisti.

Tähti kertoi maaliskuussa jättävänsä näyttelemisen ja sairastavansa kognitiivisia taitoja heikentävää afasiaa, joka voi pahimmillaan viedä koko puhekyvyn.

Willis avioitui Emman kanssa vuonna 2009 ja saivat ensimmäisen tyttärensä Mabelin kolme vuotta myöhemmin. Vuonna 2014 syntyi Evelyn-tytär. Aiemmasta liitosta Demi Mooren kanssa Willisillä on kolme aikuista tytärtä.

Ilta Sanoma
mardi 19 juillet 2022 13:58:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.