Ilta Sanoma

Ostoskorit saattavat alkaa muuttua syksyn ja talven aikana, yhtiö ennakoi.

Kuva: Saara Peltola/Lehtikuva

Elintarvikekonserni Atria kohensi tulostaan ja liikevaihtoaan huhti-kesäkuussa. Oikaistu liikevoitto nousi reilun miljoonan verran edellisvuodesta ja oli 13,8 miljoonaa. Liikevaihto nousi 432 miljoonaan edellisvuoden 387 miljoonasta.

Toimitusjohtaja Juha Gröhn totesi, että kustannusten nousu on ollut katsauskaudella poikkeuksellisen nopeaa.

-?Vastaavaa inflaatiota emme ole kokeneet vuosikymmeniin. Kustannusten nousu sai vauhtia jo vuoden 2021 aikana, ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan nopeutti inflaation uudelle tasolle, Gröhn sanoi katsauksessaan.

Kustannusten nousua on siirretty myyntihintoihin. Ainakin toistaiseksi kuluttajien ruokatottumukset ovat hintojen noususta huolimatta pysyneet ennallaan, mutta Atria seuraa mahdollisia muutoksia ja valmistautuu tekemään tarvittavia toimenpiteitä, Gröhn sanoi.

-?Selvää on, että inflaatio vaikuttaa ihmisten ostovoimaan ja ostoskorin sisältöön saattaakin tulla muutoksia syksyn ja talven aikana.

Ruokaketjun kovin kustannusten nousu on ollut alkutuotannossa. Gröhnin mukaan Atria on nostanut hankkimansa lihan tuotantohintoja niin, että kesäkuun lopussa arvonlisäverottomat tuottajahinnat olivat 30 prosenttia korkeammat kuin edellisvuonna.

-?Kyse on alkutuotannon jatkuvuudesta. Tähän mennessä toteutuneet hintojen nousut eivät riitä peittämään kustannusten nousua, Gröhn totesi.

Atria ennakoi, että tämän vuoden oikaistu liikevoitto jää pienemmäksi kuin edellisvuonna. Kustannusten raju nousu ja epätasapaino sianlihan kysynnässä ja tarjonnassa aiheuttavat yhtiön toimintaympäristössä epävarmuutta.

Ilta Sanoma
mardi 19 juillet 2022 11:45:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.