Ilta Sanoma

Ruotsalaisyhtye Abba teki viime vuonna paluun uudella musiikilla ja hologrammikonsertilla, mutta Björn Ulvaeus on viime aikoina ollut julkisuudessa enemmän virkeän rakkauselämänsä vuoksi. Näin Abban muilla jäsenillä menee.

Benny, Anni-Frid, Agnetha ja Björn vuoden 1974 euroviisuissa, joista Abba puski maailmanmaineeseen.

Benny, Anni-Frid, Agnetha ja Björn vuoden 1974 euroviisuissa, joista Abba puski maailmanmaineeseen. Kuva: Lehtikuva

Kuva: Henry Nicholls / Reuters

Björn Ulvaeus, 77, on viime aikoina ollut otsikoissa lähinnä yksityiselämänsä vuoksi. Helmikuussa hänen uutisoitiin eronneen pitkäaikaisesta liitosta Lena-vaimon, 73, kanssa. Pari oli naimisissa 41 vuotta, ja heillä on kaksi yhteistä tytärtä.

Heinäkuussa Ulvaeus esitteli uuden rakkaansa, Christina Sasin, 49, kävelemällä käsi kädessä ensi-iltaan tämän kanssa.

- Olemme seurustelleet jonkin aikaa, Ulvaeus kertoi ruotsalaiselle Hänt-lehdelle.

Ulvaeuksen uusi 28 vuotta nuorempi rakas on myös musiikkialalla.

Ulvaeuksen uusi 28 vuotta nuorempi rakas on myös musiikkialalla. Kuva: Steffen Trumpf / ZUMA

Sas on Expressenin mukaan Universal Music Groupin tuotepäällikkö Saksassa.

Björn salamarakastui ex-vaimoonsa Lenaan vuoden 1979 uudenvuodenjuhlissa vain viikko Abba-kollega Agnetha Fältskogista eroamisensa jälkeen.

Svensk Damtidningenin mukaan Lena Ulvauksella diagnosoitiin parin suureksi järkytykseksi parantumaton lymfaattinen leukemia vuonna 2003. Dagens Nyheterin haastattelussa kaksi vuotta sitten Björn Ulvaeus kertoi vielä uskovansa, että he saisivat jatkossakin vanheta yhdessä.

Björn ja Lena yhdessä Helsingissä 2014.

Björn ja Lena yhdessä Helsingissä 2014. Kuva: Terhi Ylimäinen

Lena Ulvaeus kommentoi tuoreeltaan miehensä uutta suhdetta.

- Emme ole millään tavalla eri mieltä asioista, ja toivon hänelle kaikkea hyvää, Lena Ulvaeus sanoo Expressenille.

Monessa bisneksessä mukana oleva Ulvaeus on keväällä setvinyt lisäksi riitaa, jonka keskiöön hän on joutunut Ruotsissa. Ulvaeus osti viime vuonna yhtiönsä kautta Tukholman Djurgårdenissa sijaitsevan hotelli Hasselbackenin liiketoiminnan tarkoituksenaan saattaa takavuosien menomesta uuteen loistoon. Pelastakaa Djurgården -yhdistys nosti kuitenkin asiata metelin, sillä se heidän mukaansa vaarantaa alueen historiallisen luonteen.

Lue lisää: Abban Björn Ulvaeus esitteli uuden, 28 vuotta itseään nuoremman naisystävänsä - nyt ex-vaimo Lena kertoo mielipiteensä tilanteesta

Kuva: Henry Nicholls / Reuters

Björn Ulvaeuksen kanssa 70-luvulla naimisissa ollut Agnetha Fältskog, 72, vetäytyi julkisuudesta peräti 17 vuodeksi ennen paluutaan musiikkimaailmaan 2000-luvulla.

Noina vuosina hänen kerrotaan viettäneen lähes erakkoelämää Tukholman ulkopuolella Ekerössä sijaitsevassa kodissaan ja keskittyneen muun muassa astrologiaan sekä joogaan. Fältskogin tiedetään vuosien varrella kärsineen masennuksesta ja kokeneen tragedioita, kuten äidin itsemurhan 90-luvun alussa.

90-luvun lopulla alkanut suhde hollantilaiseen trukkikuskiin päättyi lähestymiskieltoon, kun mies ei jättänyt Fältskogia rauhaan. Mies palasi vaanimaan artistia vielä vuosia myöhemmin 2000-luvulla.

Vuonna 2013 hän julkaisi pitkästä aikaa levyn, jonka teemana oli rakkaus. Skavlan-ohjelmassa Fältskogilta kysyttiin tuolloin, onko rakkaus tuonut hänen elämäänsä enemmän onnea vai pettymystä.

-?Vaikea, yksityinen kysymys. Se tulee ja menee, hän vastasi.

Abban kokoonpanoon palaamisesta huolimatta laulaja nauttii hiljaiselosta ja antaa edelleen haastatteluja varsin harvakseltaan. Viime vuonna hän kertoi olevansa häkeltynyt Abban uusien kappaleiden noustua listaykköseksi. Jatkoa hän ei uskaltanut luvata.

-?Olemme vanhempia ja meillä kullakin on pieniä vaivojamme. En uskalla sanoa mitään, koska se on hieman epävarmaa.

Lue lisää: Abba-tähti Agnetha jätti julkisuuden suursuosion jälkeen - tämä 70 vuotta täyttävästä erakoituneesta laulajasta tiedetään nykyään

Kuva: Dirk Pagels / ZUMA / MVPhotos

Aktiivisimmin musiikin parissa porukasta on pysytellyt Ulvaeuksen lisäksi Benny Andersson, 75, joka 2000-luvulla on ollut Ulvaeuksen kanssa säveltämässä Abban musiikkiin perustuvaa menestysmusikaalia Mamma Mia! ja tuottamassa siitä tehtyjä elokuvaversioita.

40 vuotta nykyisen puolisonsa kanssa yhdessä ollut Andersson oli vuosia kaikessa hiljaisuudessa alkoholisti, minkä hän myönsi elämäkerrassaan vasta vuonna 2011. Tuolloin korkki oli pysynyt kiinni jo 10 vuotta.

Euroviisuille menestyksensä velkaa olevalle Anderssonille ei ole laulukisasta enää hyvää sanottavaa.

-?Yritän olla katsomatta. Kaikki on liiallista. Liikaa maita. Kaikki laulavat englanniksi. Se ei ole enää hauskaa, Andersson sanoi brittiläiselle Metro-lehdelle toukokuussa.

-?Näin tämän vuoden kisan, hyvä juttu (toiseksi tulleelle) Britannialle. Jos Ukraina ei olisi sodassa, olisitte voittaneet, Andersson totesi.

Kuva: Henry Nicholls / Reuters

Benny Anderssonista eroamisen jälkeen Lyngstad, 76, muutti ensin Ruotsista Lontooseen ja sieltä Sveitsiin, josta hän löysi 90-luvulla rinnalleen sveitsiläisen prinssin ja kreivin Heinrich Ruzzon, mikä toi Lyngstadille prinsessan tittelin. Puolison kuoleman jälkeen hän on elänyt Sveitsissä yhdessä brittiläisen varakreivin kanssa.

- Henry on nyt tukeni, ystäväni ja vanhuudenrakkauteni, jollaisen toivon jokaisen löytävän, hän kuvaili vuonna 2016.

90-luvun lopulla Lyngstadin 30-vuotias tytär ensimmäisestä avioliitosta menehtyi traagisesti auto-onnettomuudessa, mikä laittoi naisen musiikkisuunnitelmat jäihin.

- Käsittämätön määrä surua. Tuntui, ettei siitä voi selvitä hengissä. Tyttäreni menehtyi 1998, mieheni vuotta myöhemmin. Siitä kaikesta oli vaikea päästä yli, hän kuvasi SVT:n ohjelmassa Vänligen Lars Lerin vuonna 2016.

Frida kuvasi miehensä Ruzzon muuttaneen hänen elämäänsä valtavasti.

- Hän toi mukanaan iloa ja rakkautta. Kun hän kuoli, käsittämätön suru valtasi minut moneksi vuodeksi. Minusta vain tuntui, etten selviä. En ole puhunut tästä pitkään aikaan. Se on ollut liian vaikeaa, Frida kertoi keskusteluohjelmassa.

Viime vuosina Lyngstad on tehnyt vain yksittäisiä levytyksiä ja näyttäytynyt muun muassa Mamma Mia -musikaalin juhlanäytöksessä ja avannut Tukholman Abba-museon ennen paluutaan osaksi Abbaa vuonna 2018.

Lyngstadin tiedetään olevan läheinen ystävä Ruotsin hovin ja erityisesti kuningatar Silvian kanssa kaksikon tutustuttua prinssipuolison ja prinssi Carl Philipin saman sisäoppilaitoksen kautta.

Agnethan tavoin hän nautti rauhallisesta elämästä, tosin vuoristomaisemissa.

- En enää hiihdä niin paljon. Joskus käyn off-pisteellä tai menen helikopterin kyydissä vuorelle. On aivan ihanaa laskea alas pitkin koskematonta vuorenrinnettä. Silloin olen niin onnellinen, hän kertoi kuusi vuotta sitten.

Lue lisää: Abban jäsenet poseerasivat ensimmäisissä kertaa 36 vuoteen yhdessä punaisella matolla - tältä he näyttävät nyt

Lue lisää: Kaksi kuollut Abba-yhtyeen tribuutti­esityksessä Uppsalassa - yksi ihminen putosi toisen päälle

Lue lisää: "Anteeksi vain, ABBA, mutta olette jo tosi vanhoja!" - Kysyimme kuinka innoissaan kansa on diskojätin paluusta

Lue lisää: ABBA-tähti Björn Ulvaeus osti hotellin Tukholmasta ja sai vihaisen vastaanoton - nyt riitaan haetaan ratkaisua kuningas Kaarle Kustaalta

Ilta Sanoma
mardi 19 juillet 2022 10:15:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.