Alisa Vainio kuvaili maratonin alkua junassa matkustamiseksi. Osallistuminen elokuussa järjestettäviin EM-kisoihin riippuu palautumisesta. " /> Alisa Vainio kuvaili maratonin alkua junassa matkustamiseksi. Osallistuminen elokuussa järjestettäviin EM-kisoihin riippuu palautumisesta. " />

YLE


Alisa Vainio aloitti maltillisesti, ja nousi lopulta Oregonin MM-maratonilla 16:nneksi. Vainio ylitti maaliviivan ajassa 2.30.29 ja jäi ainoastaan 33 sekuntia huhtikuussa juoksemastaan ennätyksestä. Vainio oli MM-maratonin kolmanneksi paras eurooppalainen.

- Ihan jees tunnelma. En ole ehtinyt ajatella muuta kuin, että saan vettä ja vähän hengittää. Tässä on kauhea hälinä, Vainio totesi hymyillen haastattelunsa aluksi.

Vainion mukaan maraton alkoi helposti ja vauhti tuntui jopa hölkältä. Hän pääsi juoksemaan ryhmässä, ja olo oli viileä ja mukava.

- Ihan kuin junassa olisin matkustanut, Vainio tuumasi.

- Se ryhmä auttoi todella paljon. Siinä oli joku kiinalainen, joka sekoili välillä ja hyppi eteen, mutta se toi matkantekoon jännitystä, Vainio heitti.

Ruotsin Carolina Wikström, Suomen Alisa Vainio ja Kiinan Zhixuan Li juoksevat samassa ryhmässä Oregonin MM-maratonilla
Alisa Vainio ja Ruotsin Carolina Wikström juoksivat samassa porukassa suurimman osan matkasta.Getty Images

Toisella kierroksella ryhmä rakoili ja Vainio huomasi, ettei hänen kulkunsa ole tänään hyvää. Hän kuvaili juoksuaan taisteluvoitoksi.

- Minusta tuntui, että vauhti vähän tippui koko ajan. Yritin päästä mahdollisimman helpolla niin pitkään kuin mahdollista. Toivotaan, että ennätyksiä tulee jossain muualla.

Vainio voidaan nähdä vielä Münchenin EM-maratonilla elokuussa. Valmentaja Jarmo Viskarin mukaan osallistuminen riippuu palautumisesta.

- Täytyy katsoa, miten palautuminen lähtee käyntiin. EM-kisat ovat olleet suunnitelmissa, mutta tässä täytyy saada harjoitustakin väliin ja katsoa sitten mikä on vire, Viskari korosti.

Gebreslaselle MM-kisaennätys

Maailmanmestaruuteen juoksi Etiopian Gotytom Gebreslase MM-kisojen ennätysajalla 2.18.11. Kenian Judith Jeptum Korir oli toinen ja jäi vain yhdeksän sekuntia etiopialaisesta. Israelin Lonah Chemtai Salpeter juoksi pronssille ajalla 2.20.18.

Kenialainen johti kilpailua valtaosan, mutta ei pystynyt vastaamaan Gebreslasen kahden viimeisen kilometrin loppurutistukseen. 27-vuotias Gebreslase juoksi ja myös voitti ensimmäisen maratoninsa vuonna 2021.

Maratonilla nähtiin myös draamaa, kun hallitseva maailmanmestari, Kenian Ruth Chepngetich, jätti leikin kesken 18 kilometrin kohdalla vatsavaivojen takia.

Vetter johdossa seitsenottelun päätöslajiin

Naisten seitsenottelussa Hollannin Anouk Vetter nousi keihään voitollaan kärkeen ohi kaksinkertaisen olympiavoittajan, Belgian Nafissatou Thiamin.

Thiam voitti ensin pituushypyn kolmannen kierroksen hypyllään 659, mutta Tokion olympiahopeamitalisti Vetter ei päästänyt belgialaista helpolla. Hän oli pituushypyn kolmas ennätyksellään 652.

Keihäässä Vetter oli odotetusti parempi ja vei voiton 58,29 metrin heitollaan. Kun Thiamin parhaaksi jäi 53,01 metriä, Vetter lähtee 19 pisteen johdossa päätöslajiin 800 metrille.

Tokiossa Thiam oli Vetteriä niukasti parempi. Hän juoksi 800 metriä ajalla 2.15,98, kun Vetter juoksi ajan 2.18,72. Vetterin johtoasema 800 metrille on noin sekunnin luokkaa.

Lue myös:

Suomelle MM-mitali kolmiloikasta? Lajilegenda Heli Koivula kertoo, miksi Kristiina Mäkelältä voi odottaa ennätystulosta

Suomalaistuomari ihmettelee tähtiaiturin hylkäyksen taustoja - tilanne olisi voitu välttää yksinkertaisella keinolla: "Tässähän on kyse ihan fysiikasta"

Mitalijahti jatkuu ensi yönä Kristiina Mäkelän loikkafinaalilla, katso tästä neljännen kisapäivän suomalaiset ja karsintarajat

mardi 19 juillet 2022 01:25:12 Categories: YLE yleisurheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.