Ilta Sanoma

Näyttävätkö Eugenen huikean hienot MM-kisat suuntaa koko yleisurheilun tulevaisuudelle? Lämpö on käsin kosketeltavaa, kirjoittaa Pekka Holopainen Eugenesta.

Suomen joukkue ei investoinut oman telttansa kansallistunnukseen isoa kasaa Amerikan taaloja. Eugenessa on kaikkien aikojen rennoin MM-meininki. Mosinet Geremew (oik.) otti sunnuntaina maratonin hopeaa ja Fred Kerley lauantaina 100 metrin kultaa.

Suomen joukkue ei investoinut oman telttansa kansallistunnukseen isoa kasaa Amerikan taaloja. Eugenessa on kaikkien aikojen rennoin MM-meininki. Mosinet Geremew (oik.) otti sunnuntaina maratonin hopeaa ja Fred Kerley lauantaina 100 metrin kultaa. Kuva: Getty Images / AFP / LEHTIKUVA, BRIAN SNYDER / Reuters, Pekka Holopainen

Eugene

Suomen joukkueen legendaarinen lihashuoltaja Pentti Niemi on työskennellyt vähintään kymmenissä isoissa arvokilpailuissa ja kuuluu siihen kokeneeseen huippu-urheilukaartiin, joka ei enää juuri mistään osaa yllättyä.

Sunnuntaiaamuna paikallista aikaa Hayward Fieldin stadionilla Niemi kuitenkin paljasti, että Eugenen kotikutoisiksi ja kädenlämpöisiksi mainostetut MM-kisat ovat lyöneet jopa hänet ällikällä.

Lue lisää: Tällainen on maailman nopeimman miehen raju tarina - yksi hetki mullisti Fred Kerleyn, 27, elämän: "Hän päätti adoptoida meidät kaikki"

- Stadion, tunnelma ja urheilijat ovat täällä ihan käsin kosketeltavissa. Ei ole mitään keinotekoista etäisyyttä. Ja sitten tämä paikallisten osoittama lämpö vieraita kohtaan. Tämä on ihan käsittämättömän upeaa, Niemi huokaili odotellessaan Suomen finaaliin valmistautuvia moukarinaisia viimeiseen hellään käsittelyyn joukkueen teltalle.

Todettakoon hyvin epätavalliseksi, että media pääsee pari tuntia ennen MM-finaalia tekemisiin tai kontaktiin "edes" Niemen tasoisten taustahenkilöiden kanssa. Eugenessa tämäkin on toisin.

Joukkueiden teltat ovat aivan stadionissa kiinni, ja kaikki kansa voi seurata tapahtumia. Sama koskee verryttelykenttää, jonka hyörinää seuraa koko ajan vähintään satojen uteliaiden lajinystävien joukko.

Lue lisää: Näin Suomen lihasguru viritti Kristiina Mäkelän ennätyskuntoon - "Tyttö hereille"

Jos urheilija tarvitsee Eugenessa alallaan hurjaksi guruksi ylistetyn Niemen apua, hän saa sitä viidessä minuutissa.

- Jos urheilija tarvitsee apuani olympiakisoissa ja satun olemaan jossain toisaalla, saatan päästä paikalle vasta tuntien päästä.

Aivan totaalisen poikkeuksellista on se, että urheilijat kävelevät muutaman minuutin matkan majapaikastaan yliopiston kampukselta Hayward Fieldille, jonka ulkokäytävillä näkee tämän tästä faneja kuvauttamassa itseään kovankin tason urheilijoiden kanssa.

Lue lisää: Ella Junnila murtui kyyneliin - "Taas täällä itkemässä"

Yhdellä tavalla Eugenen ainutlaatuinen konsepti on myös paluuta maailmaan, joka yhä mielletään normaaliksi. Toisin kuin kaksissa viime olympiakisoissa tai hiihdon MM-kisoissa 2021 maskinkäyttö perustuu täysin suosituksiin, ei pakkoon. Suosituksille väki näyttää viittaavan kintaalla noin prosentilla 90, urheilijat mukaan lukien.

Turvatoimet ovat rennointa mahdollista luokkaa, toki hieman tiukemmat kuin Kalevan kisoissa. Sunnuntain miesten maratonilla fanit saivat testata pyöräilyvauhtiaan juoksijoita vastaan pitkälti aitaamattoman radan varressa, mikä ei normaalisti tämän tason tapahtumissa ole aikoihin tullut kuuloonkaan.

Kun jo nyt voi huoletta todeta, että Eugenen kisat ovat tässä omassa konseptissaan huima menestystarina ja urheilijoiden vuorenvarmasti suitsuttama kokemus, se pakottaa pohdintaan. Pitäisikö tämän näyttää suuntaa koko arvokisayleisurheilun tulevaisuudelle?

Intiimi, iloinen, kädenlämpöinen ja kotikutoinenkin tapahtuma kompaktilla hyvin kansoitetulla stadionilla vai kalsea jättiläisstadion tyhjine lehtereineen? Kuten Osakassa 2007, Daegussa 2011 tai varsinkin Dohassa 2019. Lontoon MM-kisat 2017 olivat toki loistava poikkeus, paino sanalla poikkeus.

Ensi vuonna MM-kisaillaan Budapestissa ja 2025 Tokiossa, ja yleisöryntäystä ei liene luvassa.

Järjestäjien tarjoamasta mainiosta tilastopalvelusta kannattaa poimia muutama helmi. Kiinan Lijiao Gong nappasi lauantaina jo seitsemännen kerran peräkkäin MM-mitalin. Näin hän sivuaa ennätystä, jonka kenialainen Ezekiel Kemboi teki, uskomatonta kyllä, 3?000 metrin estejuoksussa.

Mongolian Ser-Od Bat-Ochir juoksi sunnuntaina jo 10. MM-maratoninsa ja rikkoi näin oman osallistumisennätyksensä.

Lopuksi korjaus: Ilta-Sanomat kertoi aituri Viivi Lehikoisen ottaneen Eugeneen mukaan Dysonin imurinsa. Merkki oli kyllä oikein, mutta tuote ei. Lehikoinen toi USA:han kyseisen valmistajan tuulettimen.

MM-kisojen siihen asti kovimmasta "suomalaissuorituksesta" vastasi sunnuntaiaamun maratonin 5. sijallaan Kenian Geoffrey Kamworor, 29. Maastojuoksu- ja puolimaratontähti edusti kauden 2010 Turun Urheiluliittoa ja asui ja harjoitteli tuolloin Harjavallassa Satakunnassa. Hän ei tiettävästi enää kuulu TuUL:n jäsenistöön.

Ilta Sanoma
lundi 18 juillet 2022 20:18:00 Categories: Ilta Sanoma Yleisurheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.