Yleisurheilun MM-kisojen neljäs kisapäivä käynnistyy naisten maratonilla. Tiistaiyönä jännitetään Kristiina Mäkelän kolmiloikkafinaalia." /> Yleisurheilun MM-kisojen neljäs kisapäivä käynnistyy naisten maratonilla. Tiistaiyönä jännitetään Kristiina Mäkelän kolmiloikkafinaalia." />

YLE


Yleisurheilun MM-kisat nähdään Ylen kanavilla. Suorat lähetykset, kohokohdat, kisojen aikataulun, kiinnostavat uutiset ja puheenaiheet löydät Ylen kisasivulta.

Yleisurheilun MM-kisojen neljäntenä kisapäivänä urheilemassa on neljä suomalaisnimeä. Kilpailu alkaa eilisen tapaan maratonilla, kun naiset lähtevät matkaan kello 16.15. Naisten maratonilla nähdään juuri flunssasta toipunut Suomen Alisa Vainio.

Tiistaiyönä Salla Sipponen pääsee mittelemään jatkopaikasta, kun naisten kiekonheiton A-ryhmän karsinta käynnistyy kello 3.10. Naisten kiekkofinaalin tulosraja on kova 64,00. Tällä kaudella uransa ensimmäistä kertaa yli 60 metriä heittäneelle Sipposelle rajan rikkominen vaatisi lähes kolmen ja puolen metrin ennätysparannusta.

Neljältä yöllä naisten 200 metrin alkuerissä vauhtiin pääsee Anniina Kortetmaa. Suomalaisjuoksija kilpaile toisessa erässä, jonka lähtöaika on 4.07. Loppukilpailuun etenee jokaisen kuuden erän kolme parasta ja kuusi juoksijaa aikavertailun perusteella.

Finaalitunnelmiin päästään kello 4.20, kun Kristiina Mäkelä hyppää naisten kolmiloikan loppukilpailussa. Mäkelä suoritti tiensä finaaliin karsinnan ensimmäisellä hypyllään. Mäkelän ennätysloikka 14,48 oli karsinnan neljänneksi paras noteeraus. Mäkelä lähtee finaaliin kamppailemaan mitalista.

- Kyllä siellä voi mitaleista taistella. Se on kolmiloikkaa ja mitä vaan voi tapahtua. Pitää toki myös onnistua. Millään keskivertotuloksella ei varmasti sinne pääse. Se on minun ainut tavoitteeni, Mäkelä kertoi Yle Urheilulle karsinnan jälkeen.

Neljännen kisapäivän päättävät juoksulajit, kun MM-mitalit ratkotaan miesten 3 000 estejuoksussa ja naisten 1 500 metrillä varhain tiistaiaamuna Suomen aikaa.

Maanantai 18.7.

TV2 ja Yle Areena klo 19.30 (maraton Areenassa klo 16.10)

klo 16.15 N maraton, finaali Yle Areena (Alisa Vainio)
klo 19.35 N pituushyppy, 7-ottelu
klo 20.55 N keihäänheitto, 7-ottelu, ryhmä A
klo 22.05 N keihäänheitto, 7-ottelu, ryhmä B

Tiistai 19.7.

TV2 ja Yle Areena klo 3.00, kooste TV2 ja Yle Areena klo 9.00

klo 3.05 M 200 m, alkuerät
klo 3.10 N kiekonheitto, karsinta, ryhmä A (Salla Sipponen)
klo 3.45 M korkeushyppy, finaali
klo 4.00 N 200 m, alkuerät (Anniina Kortetmaa)
klo 4.20 N kolmiloikka, finaali Yle Areena (Kristiina Mäkelä)
klo 4.35 N kiekonheitto, karsinta, ryhmä B
klo 4.55 N 800 m, 7-ottelu
klo 5.20 M 3 000 m estejuoksu, finaali
klo 5.50 N 1 500 m, finaali

Oletko todellinen penkkiyleisurheilija? Testaa tietosi Ylen Kisapähkinässä, vastaa viisi oikein ja voit voittaa liput Olympiastadionille Ruotsi-otteluun.

Lue myös:

Alisa Vainiolle paha takaisku - sairastui flunssaan juuri ennen MM-kisoja - "Nyt on vähän kysymysmerkki, mikä vire on"

Kristiina Mäkelä paljasti ennätyspäivänsä hurjat käänteet, Senni Salminen hävisi taas senttipelin - pettynyt Ella Junnila liikuttui kyyneliin

Sipponen teki kiekossa yli metrin ennätysparannuksen ja rikkoi EM-rajan! Edellinen 60 metrin ylitys suomalaiselta seitsemän vuoden takaa

Tässä ovat Suomen menestystoivot yleisurheilun MM-kisoissa, merkitse ainakin nämä kisat kalenteriin

Katso tästä yleisurheilun MM-kisojen ohjelma ja lähetysajat

mánnodat, suoidnemánu 18. b. 2022 15:00:31 Categories: YLE Yleisurheilun MM 2022

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.