Miksi poliitikot ja etujärjestöt uskottelevat ja vaativat ilmastonmuutoksesta huolimatta, että minkään ei tarvitse muuttua? kysyy Ilta-Sanomien kolumnisti Saara Kankaanrinta.

"Mitään uusia kustannuksia tai rajoitteita ei saa tulla maataloudelle tai energiasektorille", totesi kokoomuksen johtaja Petteri Orpo äskettäin haastattelussa ja jatkoi, että päästötavoitteista tulee joustaa.

Orpon ulostuloon älähtivät jo aktiivisimmat viljelijätkin sosiaalisessa mediassa: miksi tuleva mahdollinen pääministeri uskottelee tällaista.

Ruoantuotannon turvaaminen on ykköshuoli juuri nyt, kun isoa osaa maailmasta uhkaa nälkäkriisi. Suomi on valumassa lamaan ja epävarmuus lisääntyy. Viljelijän tuontipanosten hinnat ovat kohta jalometallien kilohinnoissa.

Hyvä, että huoli ruoasta ja sen tekijöistä on mielen päällä. Silti halkean epätoivosta, kun kuuntelen poliitikkojen tai etujärjestöjen vaativan, että mikään ei muutu.

Olen 90-luvun laman lapsi. Markan devalvoinnin myötä pienyrittäjien konkursseja tuli vasemmalta ja oikealta. Yksi meidänkin kotiin.

Hirvittää, kun kädestä pitäen johdatellaan yhteiskuntaa, alaa tai yksilöitä umpikujaan.

Todellisuus menee menojaan. Ilmastonmuutos kiihtyy. Tekoja ei voi mikään maa eikä ala lykätä.

Nyt ei puhuta edes tulevista sukupolvista, vaan lähivuosien muutoksista. Haluammeko maa- ja metsätaloudelle turvetuotannon kohtalon tai Uniperin laskun?

Varoittava esimerkki on Hollanti. Väistely typpipäästöjen kanssa päätyi täysin katastrofiin. Valtio joutui budjetoimaan 20 miljardia eläintilojen lopettamiseen pakon edessä. Kriisi kärjistyi mellakoiksi. Ei ole reilu, halpa tai hallittu siirtymä.

Surkeinta maatalouskeskustelussa on, että viljelijää käsitellään kuin tyhjää litran mittaa. Kohteena, ei tekijänä.

Tarjolla olisi kyllä toinenkin rooli ja kykyjä siihen. Luonnosta elävillä ammattilaisilla on mahdollisuus vaikuttaa luonnonkriiseihin suoraan, eikä vain välillisesti.

Kannattavuus kohenee samoin keinoin, joilla lisätään riippumattomuutta Venäjästä ja satovarmuutta äärisäiden parissa. Samalla torjutaan ilmastokriisiä, Itämeren rehevöitymistä ja luontokatoa.

Ravinteet kiertoon, hiiltä maahan, maan rakenne kuntoon. Helppoa? Ei. Väistämätöntä? Kyllä. Soisin mieluusti taloudellisen, ammatillisen ja henkisen tuen kaikille tähän suuntaan.

2020-luvulla meillä on käsillä lamat, kulkutaudit, sodat, nälkäkriisit ja maapallon elämää uhkaavat luonnontuhot.

On pakko hyväksyä, keksiä, ja rakentaa parempia ratkaisuja kaikkiin samanaikaisesti. Kriisit menevät ristiinkin: ilmastonmuutos ja luontokato uhkaavat jo koko pallon ruoantuotantoa.

Onkohan meillä siis kriisitietoisuuden vai rohkeuden puutetta? Oppositio väläyttelee populismia ja hallitukseltakin näyttää vaikeuksitta unohtuvan oma hallitusohjelma.

Kun tiedetty muutos on raju, vain rehellisyys luo turvallisuutta. Löysien puheiden jälkeen todellisuus iskee kahta kovemmin.

Taulussa Juuan mummilassa luki: "auta miestä mäessä, älä mäen alla."