Ilta Sanoma

Mats Uotila ja Lauri Lindén ottavat kantaa vasemmistoliiton ehdottamasta miljonääriverosta.

Vasemmistoliitto ehdottaa miljonääriveron käyttöönottoa. Vero toimii ratkaisuna saada lisäresursseja sosiaali- ja terveyspalveluihin, puolueen tiedotteessa kerrotaan. Vero kohdistuisi yli miljoonan euron omaisuuksiin. Tähän ei lasketa oman asunnon arvoa. Näin asiasta väittelevät Lauri Lindén ja Mats Uotila.

Lauri Lindén: Miljonäärivero on kieltämättä jokseenkin raflaava nimitys. Mutta logiikka on selvä. Jo 0,5 veroprosentilla tuotettaisiin yli puoli miljardia lisää valtion kassaan. Tämän kertoo eduskunnan tietopalvelu. Monessa muussa maassa tätä on käytetty kattamaan valtion rahoitustarvetta.

Mats Uotila: Ei valtio tarvitse lisää rahoitusta, se tarvitsee kulukuurin. Varallisuusvero on poistettu lähes kaikista Euroopan maista. Esimerkiksi Sveitsissä, jossa se on käytössä, veroaste on muuten paljon Suomea matalampi. Me emme tarvitse uutta kateusveroa kattamaan tuhlausta, leikataan mieluummin.

Lauri Lindén: Jos julkisen sektorin budjettia halutaan joskus vielä tasapainottaa, niin kyllä on ihan rehellistä myöntää, että veroja tullaan korottamaan. Sellaisia leikkauksia ei uskalla tarjota edes oikeisto, ja ihan hyvä niin. Jos rahoitusta pitää saada on perusteltua ottaa sieltä, missä se tuntuu vähiten. Kyse olisi verrattain pienestä käden­ojennuksesta rikkailta yhteiskunnalle.

Mats Uotila: Ei voi olla niin, että mistään ei leikata ja aina vain otetaan enemmän pois ihmisiltä. Jos tienaa palkkatyöllä miljoonan, niin siitä joutuu maksamaan veroja 450?000. Kuinka paljon enemmän on vasemmistolle tarpeeksi? Ay-liikkeen verovapaus maksaa yli 500 miljoonaa vuodessa. Miksei mieluummin muuteta sitä?

Lauri Lindén: Palkkatulojen ja pääomien verotuksen epäsuhta onkin iso ongelma. Varmasti leikkauksia on tulossa myös. Ne vain pitää kohdistaa oikein. Mitä tulee Ay-liikkeen ja muiden yleishyödyllisten yhteisöjen verovapauteen, vasemmisto on pitkään puhunut niihin puuttumisen puolesta. Kokoomus taas on vastustanut lähdeveroa.

Mats Uotila: Ay-liikkeen pitäisi olla samalla viivalla muiden kanssa, eli yhteisöveron piiriin. Te olette hallituksessa, saa toteuttaa. Miljonääriverolla Suomi ei kuitenkaan lähde nousuun. Eihän Suomessa ole edes miljonäärejä, joita verottaa. Ruotsissa on 570?000, meillä 85?000. Minusta tämä on se asia, josta oikeasti pitäisi olla huolissaan.

Lauri Lindén: Samoin kuin muun muassa työnantajajärjestöjen. Jos pelkkä vasemmisto olisi hallituksessa, olisi tämä tehty jo. Suomessa koko maan rikkain promille maksaa samaa tulovero­prosenttia kuin keskituloiset. Pääoma­verotuksen osuus veroista on eurooppalaisella mittapuulla alempaa keskitasoa. Minusta sieltä huipulta voi saada lisää veroeuroja ja keventää mieluummin alempaa.

Mats Uotila: Pääomaveron osuus veroista on alhaisempi, sillä Suomessa on vähemmän pääomia. Himoverotus ei varsinaisesti auta sen asian muuttamisessa. Tuloveron suhteen tavoitteena tulisi olla tasaveromalli, kuten Virossa. Tämä on sellainen paljonpuhuttu arvovalinta; minusta menestymisestä ei pidä rangaista.

Lauri Lindén: Tarkoitin, että pääomien verotus suhteessa muihin veroihin on prosentuaalisesti pientä. Miljardöörikin maksaisi 34 prosentin pääomatuloveroja. Se on sama prosentti kuin 5?000 euroa kuussa tienaavan palkkaverotus. Tasavero todella olisi arvovalinta, mutta myös pragmaattinen mahdottomuus jos nykyinen hyvinvointivaltio halutaan säilyttää.

Mats Uotila: Pääomaveron pitääkin olla tuloveroa matalampi, koska sijoitetusta summasta on jo maksettu kertaalleen verot. Sijoittaja kantaa riskiä ja tukee samalla taloutta ja työllisyyttä. Tähän on syytä kannustaa. Menojen karsiminen on ehto hyvinvointiyhteiskunnan säilymiselle, koska velaksi ei voi elää ikuisesti.

Lauri LIndén: Nykyisellään varakkaimmat siirtävät tulojaan pääomatulojen piiriin. Nämä iso veroloukku mahdollistettiin 90-luvulla. Julkisen sektorin ylivoimaisesti suurimmat verolähteet ovat tasaveroja. Sikäli rikkaiden roolia suhteessa keskiluokkaan usein liioitellaan. Mutta minusta tässä keskeistä olisi, että yhteiskunnan huipullakin suostuttaisiin kompromisseihin vaikeina aikoina.

Mats Uotila: Varakkaimpien tulovero­prosentti on yli 50, eli he tekevät käytännössä yli puolet vuodesta töitä valtiolle. En yhtään ihmettele, että siinä tilanteessa ei väkisin halua nostaa kaikkia tulojaan palkkatulona. Tämä ratkeaisi kohtuullistamalla verotusta. Eikä se ole mikään kompromissi, että aina vain verotetaan lisää ja mistään ei karsita.

Lauri Lindén: Minäkin kohtuullistaisin verotusta. Se varmaan tarkoittaa meille eri asioita, mutta järkevyyttä järjestelmään pitäisi saada lisää. Siinä mielessä varallisuusvero ei ole tyhmimmästä päästä, mutta olisi toki helpommin toteutettavissa jos vetäisimme koko yhteiskuntana yhtä köyttä joustaen kykyjensä mukaan.

Mats Uotila: Aika ympäripyöreä vastaus. Tuntuu siltä, että "kompromissi" ja "kohtuullistaminen" ovat vain kiertoilmauksia sille, että verotusta halutaan hilata ylöspäin. Jos kestävyysvaje ratkeaisi veronkorotuksilla, niin meillä ei olisi ongelmia. Olemme nyt siinä tilanteessa, että valtio voi joutua ottamaan velkaa korkojen maksuun. Se on todella huolestuttavaa.

Lauri Lindén: Haluan kohdistaa verotusta eri tavalla. Fiksummin. Ei verotuksen nostaminen tai laskeminen itsessään ole itseisarvo, eikä ole avain onneen sellaisenaan. Mutta se, että 0,5 prosentin vero miljonääreille on joidenkin mielestä sairasta sosialismia kertoo siitä, että meillä on todella maltillinen vasemmisto. Se toki sopii Suomeen.

Mats Uotila: Verotusta pitää pyrkiä laskemaan, koska ihmisen työllään ansaitsemat rahat kuuluvat hänelle itselleen. Verot ovat pakollinen paha, joilla mahdollistetaan se, että valtio hoitaa sille kuuluvat tehtävät. Veroastetta ei saa nostaa enää piiruakaan. Myös vasemmiston on opeteltava elämään siten, että tulot ja menot ovat tasapainossa.

Ilta Sanoma
lundi 18 juillet 2022 11:00:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.