Ilta Sanoma

Suomalaisen mielestä George Russell on suoriutunut hyvin.

George Russell ja Valtteri Bottas ottivat mittaa toisistaan Itävallan GP:ssä viime viikonloppuna.

George Russell ja Valtteri Bottas ottivat mittaa toisistaan Itävallan GP:ssä viime viikonloppuna. Kuva: ZUMAPRESS.com

Alfa Romeon Valtteri Bottas on kommentoinut George Russellin edesottamuksia Mercedeksen F1-tallissa.

Russell, 24, korvasi suomalaisen Mercedeksellä. Hän on aloittanut kautensa mainiosti.

Nuori britti johtaa tallitoveriaan Lewis Hamiltonia MM-pistein 128-109, kun kaudesta on ajettu puolet. Seitsenkertainen maailmanmestari hävisi Russelille seitsemässä osakilpailussa peräkkäin, mutta on ollut edellä kahdessa viime kilpailussa.

- Hän (Russell) on tehnyt hienoa työtä, kuten oli odotettavissa, Bottas sanoi Formula1news-sivuston mukaan.

- Etenkin siksi, koska tiedän, kuinka vaikeaa Lewis on lyödä. Joten kyllä, hän on suoriutunut hyvin, suomalainen jatkoi.

Siinä missä ikävästä pomppimisongelmasta alkukaudella kärsineen Mercedeksen suunta on ylöspäin, Bottaksen edustama Alfa Romeo on taantunut kauden edetessä.

Bottas, 32, on kaahannut MM-pisteille vain kerran neljässä viime kisassa.

Alfa Romeolla on painittu teknisten huolien kanssa. Talli on vajonnut valmistajien MM-pisteissä kuudenneksi.

- Meidän on parannettava, koska muut tallit ovat ottaneet kehitysaskelia.

- Uskon, että Ranskan osakilpailu sopii meille paremmin. Meidän pitää olla terävämpiä aika-ajoissa, jotta voimme maksimoida mahdollisuutemme kisassa, Bottas järkeili Checkeredflag-sivuston mukaan.

Ranskan Paul Ricardin radalla kilvoitellaan viikon kuluttua.

Ilta Sanoma
lundi 18 juillet 2022 01:02:00 Categories: Formula 1 Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.