Turun Koroistenniemi on silmänkantaman päässä nykyistä Turun tuomiokirkkoa. Paikkoja yhdistää se, että molemmat ovat olleet merkittäviä pyhiinvaelluskohteita.

Koroistenniemessä sijaitsi 1200-luvulla piispankirkko, jonne tultiin pyhiinvaeltamaan, kunnes reformaatio käytännössä katkaisi katolisen kirkon pyhiinvaellusperinteen.

Keskiajalla keskeinen pyhiinvaellusten tarkoitus oli lyhentää vaeltajan aikaa kiirastulessa, kuten katolinen kirkko opetti kuoleman jälkeisestä ajasta. Tekemällä hyviä tekoja ja pyhiinvaelluksia, saattoi lyhentää joko omaa tai läheisensä kiirastuliaikaa.

Keskiaikatutkija ja arkeologi Ilari Aalto kertoo, että pyhiinvaelluksilla oli myös muita tarkoituksia.

- Ihmiset halusivat vaeltaa pyhimysten haudoille kiittämään saamastaan yliluonnollisesta tai ihmisten avusta tai toivoessaan esimerkiksi sairaudesta paranemista.

Hengelliset tavoitteet eivät kuitenkaan olleet ainoita pyhiinvaellusten syitä uskonnon täyttämässä yhteiskunnassa keskiajalla.

- Väittäisin, että keskiajan ihmisistä osa varmasti lähti ihan mielenkiinnosta, koska pyhiinvaeltaminen oli poikkeuksellinen tapa päästä näkemään maailmaa sen oman pienen elinpiirin ulkopuolella. Monelle se vaellus kaukomaille oli ehkä se elämän kaikkein suurin kokemus, Aalto huomauttaa.

Toisin kuin voisi kuvitella, pyhiinvaelluksilla kävivät ihmiset kaikista yhteiskuntaluokista. Eniten kirjallisia lähteitä on porvariston ja papiston tekemistä vaelluksista, mutta myös tavallisen kansan, talonpoikien pyhiinvaelluksista.

- Esimerkiksi Pohjanmaalta talonpojat ovat tehneet säännöllisesti pyhiinvaelluksia Ruotsin Vadstenaan ja Tukholmaan, Aalto sanoo.

- Ne ovat olleet muutaman viikon reissuja ja niitä ei ole pidetty niin haastavina, etteikö niitä olisi voitu tehdä joka vuosi.

Vastaisku hektiselle elämälle

Ilari Aalto sanoo, että Suomessa pyhiinvaelluskulttuuri katkesi hyvin pitkälti 1500-luvun puoliväliin mennessä. Pyhiinvaellusten uusi ilmiö syntyi 1970-luvulla. Se lähti kultttuurimatkailusta ja mukaan tuli nopeasti luontohengellisyys.

Euroopassa alettiin kunnostamaan vanhoja pyhiinvaellusreittejä, kuten tunnettua Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreittiä Espanjassa. Suomessa taas katolinen kirkko oli aloitteellinen ja se alkoi elvyttää Pyhän Henrikin reittejä Köyliönjärvelle. Tämän vaelluksen lähtökohdat ovat olleet hengelliset, mutta Ilari Aallon mukaan pyhiinvaeltaminen on nykyään kuitenkin hyvin kirjavaa.

- Yksi keskeinen motiivi on kaipuu meitä ennen eläviin ihmisiin, Aalto sanoo.

- Kun kulkee samaa tietä, mitä ihmiset kauan ennen meitä tallustivat, siinä on jotain yleisinhimillisyyttä puhuttelevaa.

Pyhiinvaeltaminen voi olla monelle vastareaktio nykyiseen hektiseen ja pinnalliseen elämänmenoon.

- Sanoisin, että se on pientä anarkismia nyky-yhteiskuntaa kohtaan, eli sen takia tarpeellista, Aalto jatkaa.

Pyhiinvaellus urbaanissa ympäristössä

Pyhiinvaellusten suosio on kasvanut Suomessa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Tästä kertoo esimerkiksi se, että viime vuonna perustettiin ensimmäinen pyhiinvaelluskeskus Turkuun ja se, että viime vuosina on julkaistu useita pyhiinvaelluksesta kertovia kirjoja. Myös Ilari Aalto on yksi keväällä julkaistun Valo askeleillani - Pyhiinvaelluksella Suomessa -kirjan kirjoittajista.

Suosiosta voi kertoa sekin, että Suomessa järjestetään ohjattuja pyhiinvaelluksia. Itähelsinkiläisen kolmen kirkon pyhiinvaelluksen vetäjä, pappi Kaisa Kariranta kokee, että pyhiinvaeltaminen on hänelle mieluisa tapa harjoittaa hengellisyyttä.

- Oma kutina on se että tällainen kehollinen hengellisyys kiinnostaa tällä hetkellä ja ajattelen, että meidän tehtävä on puhutella ihmisiä, Kariranta toteaa.

Hän vetää pyhiinvaellusta kollegansa kanssa. Vaelluksen aikana kävellään kirkolta kirkolle ja välillä pysähdytään muun muassa harjoittamaan "kehollista rukousta", jossa pappi lausuu virrensanoja ja ohjaa mukana olijoita liikkumaan sanojen tahdissa.

- Pyhiinvaellus on läsnäoloa siinä, että näemme ja kuulemme ihmiset ja luonnon ympärillämme, Kariranta toteaa.

Tuula Kojo-Gregoriadis on osallistunut aiemmin jo usealle pyhiinvaellukselle.

- Olen jäänyt koukkuun, Kojo-Gregoriadis naurahtaa.

- Silloin kun kokee jotain ainutlaatuista, sitä haluaa kokea uudestaan.

Hän kertoo rakastavansa luontoa ja kävelyä ja kokee yhdessä kävelemisen antavan vielä jotain enemmän.

- Huomasin, että tänään minulla oli sopivasti vapaapäivä, ja se oli minulle kuin kutsu lähteä mukaan tälle vaellukselle, Kojo-Gregoriadis toteaa.

Pyhiinvaellukset ovat turismia

Suomen keskeisimmät pyhiinvaellusreitit periytyvät aina keskiajalta saakka.

Pyhän Henrikin reitti kulkee Turun tuomiokirkolta Köyliöön piispa Henrikin surmapaikalle. Siitä matka jatkuu Kokemäelle, jossa piispa Henrik vietti perimätiedon mukaan viimeisen yönsä ennen kohtalokasta matkaansa Köyliöön.

Toinen reitti on Jaakon tie, joka kulkee Hämeen Härkätietä. Se yhdistää muun muassa Hattulan pyhän ristin kirkon sekä Turun tuomiokirkon.

Pyhiinvaellus ei kuitenkaan vaadi pitkää, monen vuorokauden tai viikon pituista matkaa. Arkeologi Ilari Aallolle pyhiinvaellus voi olla myös käynti esimerkiksi muinaiskohteessa.

- Minulle vaelluksesta pyhiinvaelluksen tekee sen, että tietoisesti lähden pyhiinvaellukselle, hän sanoo.

- Tykkään siitä, että pyhiinvaelluksen ei tarvitse olla suurta ja ihmeellistä, se on minulle tietynlainen mentaalinen tapa kulkea.

Ilari Aallon mukaan turismilla ja pyhiinvaelluksella on paljon yhteistä.

Jo keskiajalla pyhiinvaelluksilla tehtiin kauppaa. Kohteissa myytiin massatuotannolla valmistettuja pyhiinvaellusmerkkejä. Niitä vaeltajat ostivat kotiinviemisiksi ja pitivät arvokkaina.

- Keskiaikaisia pyhiinvaellusmerkkejä on löytynyt kirkkomailta, joka kertoo siitä, että pyhiinvaelluksia on pidetty niin merkittävinä, että merkki on haluttu ottaa mukaan hautaan saakka, Ilari Aalto toteaa.

Lue lisää:

Suomen ensimmäisen pyhiinvaelluskeskuksen toiminta saa jatkoa Turun tuomiokirkossa - keskus veti kesällä tuhansia vierailijoita