Saksalaisen kaasujätti Uniperin ympärillä vellovat ongelmat saavat talousvaliokunnan palaamaan Arkadianmäelle kesken kesätauon. " /> Saksalaisen kaasujätti Uniperin ympärillä vellovat ongelmat saavat talousvaliokunnan palaamaan Arkadianmäelle kesken kesätauon. " />

YLE


Ylen haastattelemat eduskunnan talousvaliokunnan jäsenet suhtautuvat nihkeästi Uniperin lisärahoittamiseen. Talousvaliokunta kokoontuu tiistaina kuulemaan ministeri Tytti Tuppuraista (sd.) Uniperin tilanteesta. Tuppurainen edustaa Suomen valtiota Suomen ja Saksan välisissä neuvotteluissa. Sopua ei ole vielä saavutettu.

Kokouksen kutsuminen koolle kesätauon aikana on poikkeuksellista.

Talousvaliokunnan puheenjohtaja Sanni Grahn-Laasosen (kok.) mukaan Tuppuraisen kuuleminen on tärkeää, koska kyseessä on miljardiluokan kysymys.

- On tarpeen kuulla, mitä valtio on tehnyt ja miten omistajaohjaus toimii asiassa, jolla on suomalaisille niin iso merkitys. Suomalaiset veronmaksajat eivät voi olla Saksan kaasukriisin ja energiapoliittisten virheiden maksajana.

Keskustan Hanna Kosonen näkee kokouksen järjestämisen olevan välttämätöntä.

- On kyse valtavista rahasummista ja on mahdollista, että myös suomalaisia verorahoja tultaisiin tähän käyttämään. Tilanne on todella vakava.

Tilanteen vakavuudesta kertoo jotain sekin, että pääministeri Sanna Marin (sd.) on ollut yhteydessä Saksan liittokansleri Olaf Scholziin Uniperin tilanteen vuoksi.

Uniperin tilanteen ratkaisemiseksi on esitetty useita eri vaihtoehtoja. Fortum on liputtanut mallin puolesta, jossa Saksan energiahuoltovarmuuden kannalta kriittiset liiketoiminnot siirrettäisiin Saksan valtion haltuun.

Fortumin tavoittelema Uniperin pilkkominen saa tukea myös talousvaliokunnan jäseniltä.

- Pitää lähteä siitä, että juuri Uniperin pilkkominen olisi se ratkaisu, eli kannattamattomat liiketoiminnot, kuten kaasu- ja hiilivoima menisivät Saksan valtiolle, ja muut Uniperin osat eli vesi- ja ydinvoima jäisivät Fortumille. Näen, että tästä ei ole syytä tinkiä, Kosonen painottaa.

Vihreiden Mari Holopaisen mukaan mallin paremmuutta puoltaa se, että se vähentäisi yrityksen liiketoimintaan kohdistuvia riskejä.

- Pilkkomisessa poliittiset riskit jäisivät kaasuliiketoiminnan piiriin, koska nythän Saksassa on korkea kynnys sille, että kuluttajien ja teollisuuden maksamia hintoja nostettaisiin. Tilanne on kestämätön, koska Uniper joutuu hankkimaan nyt kaasua kalliimmalla hinnalla muualta ja myymään edullisesti eteenpäin tehden valtavat tappiot, Holopainen perustelee.

Holopaisen mukaan neuvottelupöydällä ei ole kuin huonoja vaihtoehtoja.

- Venäjä-riskit nyt realisoituvat, ja niitä on otettu jo ministeri [Mika] Lintilän aikana. On myyty pohjoismaiset sähköverkot ja tehty vääriä valintoja. Hyvää lopputulosta ei ole saavutettavissa.

Mika Lintilä (kesk.) vastasi omistajaohjauksesta Fortumin Uniper-kauppojen aikaan. Ylelle antamassaan haastattelussa hän kertoi kuulleensa kaupasta vain viisitoista minuuttia ennen sen julkistusta.

Sanni Grahn-Laasonen eduskunnassa syyskuussa 2021
Talousvaliokunnan puheenjohtaja Sanni Grahn-Laasosen (kok.) mukaan Uniper-kysymys on niin painava, että ylimääräisen kokouksen järjestäminen on perusteltua.Pekka Tynell / Yle

Jäsenet tyrmäävät lisärahoituksen antamisen

Saksan talousministeri Robert Habeck on aiemmin vaatinut Fortumia osallistumaan Uniperin pelastamiseen. Fortum rahoitti talousvaikeuksissa ollutta tytäryhtiötään jo keväällä osana yhtiölle myönnettyä kymmenen miljardin euron pelastuspakettia. Fortumin osuus oli kahdeksan miljardin euroa, ja se koostui konsernin sisäisistä lainoista ja lainantakauksista. Fortumin mukaan rahoista lähes kaikki on nyt käytetty.

Omistajaohjausministeri Tuppurainen on linjannut, että Suomen valtio Fortumin enemmistöomistajana ei tue lisärahoituksen antamista Uniperille.

Valiokunnan puheenjohtaja Grahn-Laasonen ei pidä lisärahoituksen antamista mahdollisena.

- Näen, että Fortum on jo osallistunut rahoitusjärjestelyillä mittavasti Uniperin pelastamiseen. Nyt tarvitaan ratkaisu joka turvaa Fortumin tulevaisuuden ja suomalaisten veronmaksajien rahat.

Myös talousvaliokunnan jäsenet suhtautuvat yhtiön antamaan lisärahoitukseen kriittisesti.

- Suomen kansaa ei voi laittaa maksumiehiksi eikä -naisiksi tällaiselle puuhastelulle, Keskustan Kosonen kärjistää.

Holopaisen mukaan merkittävä lisäpääomitus olisi yksi huonoimmista neuvottelutuloksista, mitä voitaisiin saavuttaa.

- En haluaisi, että tässä enää aiheutuu uusia kuluja veronmaksajille. On täysin kestämätöntä, jos Suomen valtio lähtisi maksamaan näitä Uniperin tappioita.

Holopaisen mukaan omistajaohjauksen hälytyskellojen olisi kuitenkin pitänyt soida viimeistään silloin, kun Fortumin Uniperille tarjoamasta kahdeksan miljardin euron lisärahoituksesta päätettiin.

Hänen mielestään koko Uniper-kaupassa riskien arviointi oli puutteellista. Hänen mukaansa kauppa oli virhe, jonka riskit nyt toteutuvat.

- Jos katsoo taaksepäin, hirveitä virhearvioita on tehty, Holopainen lataa.

Keskustan Kososen mukaan jälkiviisaus on aina helppoa.

- Uniperissa on toki ollut tämä fossiiliseen energiaan liittyvä riski olemassa jo ostohetkellä vuonna 2017. Harva kuitenkaan tälläiseen Venäjään liittyvään uhkaan uskoi.

Tytti Tuppurainen.
Tytti Tuppurainen (sd.) johtaa Suomen delegaatiota, joka neuvottelee parhaillaan Uniperin tilanteesta Saksassa. Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Tuppuraiseen luotetaan, ainakin toistaiseksi

Tilanteen kärjistyminen herättää kysymyksen: Olisiko omistajaohjauksen pitänyt pyrkiä paremmin ennaltaehkäisemään Uniperiin liittyvien riskien toteutuminen? Puheenjohtaja Grahn-Laasosen mukaan omistajaohjauksen onnistumista koskevien arvioiden aika on vasta myöhemmin.

- Arvio siitä, mitä on tehty ja miten on toimittu suomalaisten eduksi, voidaan tehdä vasta sitten kun talousvaliokunta on kuullut omistajaohjausministeriä ensi tiistaina.

Valiokunnan jäsenet eivät näe Uniperin ja Fortumin tilanteen horjuttavan omistajaohjausministeri Tuppuraisen nauttimaa luottamusta.

- Toki täytyy nyt arvioida, miten ministeri Tuppurainen onnistuu näissä tärkeissä neuvotteluissa, Holopainen arvioi.

Jäsenet kokevat kuitenkin tilanteesta saamansa tiedon vielä tällä hetkellä riittämättömäksi.

Talousvaliokunnan jäsenet pidättäytyvät arvioimasta, miten lähellä ratkaisua neuvotteluissa ollaan.

- Tiistaina varmasti kuulemme talousvaliokunnassa lisää. Kuitenkin kello tikittää ja kassa vähenee, keskustan Kosonen painottaa.

Grahn-Laasonen odottaa saavansa tiistaina omistajaohjausministeri Tuppuraiselta vastaukset kolmeen keskeiseen kysymykseen.

- Kuulemme, mitä on tehty, minkälaisia kontakteja on ollut ja miten Suomen valtion omistajaohjaus on toiminut tässä asiassa, Grahn-Laasonen päättää.

Millaisia ajatuksia juttu herättää? Voit keskustella aiheesta tiistaihin 19. heinäkuuta kello 23:00:een saakka.

Lue lisää:

Suomi ja Saksa eivät ole päässeet ratkaisuun Uniperin kohtalosta - läpimurron on tultava pian, koska yhtiö tekee isot tappiot joka päivä

Saksalaiset ostavat jo lämmönpitimiksi hiiltä koteihin - "Kyse Euroopan kriisistä", arvioi talousasiantuntija

Suomalaisen Fortumin omistama kaasujätti Uniper on pahassa pulassa kaasun hinnan pompattua moninkertaiseksi - lue tästä, mikä tilanne on nyt

Ministeri Lintilä sai tiedon Uniper-kaupasta aikoinaan varttia ennen sen julkistusta - "Silloin arvostelijat eivät puhuneet maakaasusta"

dimanche 17 juillet 2022 20:59:46 Categories: Uniper YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.