Jalkapallon EM-turnauksen kolmannen lohkon voittajan valitseminen voi mennä kimurantiksi. Kaikki neljä joukkuetta voi päätyä samaan pistemäärään," /> Jalkapallon EM-turnauksen kolmannen lohkon voittajan valitseminen voi mennä kimurantiksi. Kaikki neljä joukkuetta voi päätyä samaan pistemäärään," />

YLE


Jalkapallon EM-kisojen jokainen ottelu nähdään Ylen kanavilla. Kisapelit, taustatarinat, uutiset, kohokohtaklipit löydät Ylen kisasivuilta.

Jalkapallon EM-kisoissa riittää vielä rutkasti jännitettä lohkovaiheen viimeisellä kierroksella. Turnauksen C-lohkosta ei ole vielä yksikään jatkoon etenevä joukkue selvillä.

Mestarisuosikit Ruotsi ja Hollanti pelasivat avauskierroksella tasapelin, kuten myös päätöskierroksen altavastaajat Portugali ja Sveitsi.

Toisella kierroksella mestarisuosikit voittivat nihkeästi oman vastuksensa, kun altavastaajat pistivät ennakkosuosikit tiukille. Molemmat altavastaajat joutuivat otteluissa puolustamaan, mutta oli heillä omatkin paikkansa.

Yle Urheilun asiantuntija Timo Furuholm arvioi selostamossa, että Sveitsin Sandrine Mauronia rikottiin Ruotsi-ottelun loppuhetkillä. Näet tilanteen jutun alussa olevalta videolta.

Portugali taasen olisi voinut saada Hollanti-ottelun viimeisellä minuutilla kulmapotkun, mutta ottelu päättyi ajallaan. Portugali protestoi hurjasti ja maalivahti Inês Pereira sai jopa keltaisen kortin, jolla voi olla merkitystä jatkon kannalta.

Ratkeaako lohkovoittaja vasta kurinpitopisteillä?

Tasapeleillä ja ennakkosuosikkien voitoilla pohdittavaa ei jäisi. Jos Ruotsi häviää ja Hollanti voittaa - tai toisin päin - lohkokakkonen olisi voiton napannut altavastaaja keskinäisen ottelun tuloksen pohjalta.

Mutta jos päätöskierroksella sekä Sveitsi että Portugali voittavat, C-lohkossa kaikki joukkueet ovat neljässä pisteessä.

Silloin lohkosta etenevät jouduttaisiin ratkaisemaan tiebreakillä eli tasoituskriteereillä. Ensin tarkasteltaisiin maalieroa ja sitten tehtyjen maalien määrää.

Esimerkiksi 1-0-voitoilla altavastaajat etenisivät pudotuspeleihin, kun taas Ruotsi ja Hollanti jäisivät ulos jatkosta. Sveitsi ja Hollanti olisivat edellä mainitulla tuloksella tasapisteissä samalla tehtyjen ja päästettyjen maalien määrällä, mutta keskinäisen ottelun voittamalla Sveitsi nappaisi jatkopaikan.

Erikoisempaan tilanteeseen joudutaan vain tietyillä tuloksilla. Lohkovoittaja saatetaan ratkaista kurinpitopisteillä tai jopa EM-karsintojen sijoituksella, jos joukkueet päätyvät samoihin tehtyjen ja päästettyjen maalien lukemaan.

Näin kävisi esimerkiksi tuloksella Ruotsi 3-2 Portugali, Hollanti 2-1 Sveitsi, jolloin mestarisuosikeilla olisi 6-4-maaliero.

Jos Ruotsi ja Hollanti ovat tasapisteissä samoilla maalimäärillä, länsinaapurimme nappaisi lohkovoiton, koska joukkue ei ole saanut yhtäkään korttia. Hollannilla keltaisia kortteja on neljä, joten vain neljä kurinpitopistettä veisi Ruotsin EM-karsintasijoituksen tarkkailuun Hollannin kanssa. Sijoitusvertailussa Hollanti voittaisi lohkon.

Sveitsin ja Portugalin voitoilla tasapisteissä ja samoilla maalimäärillä (esim. 6-5-maalierolla) joukkueet päätyisivät karsintasijoituksen tarkkailuun. Altavastaajilla on molemilla kolme keltaista korttia.

Sveitsi nappaisi lohkovoiton Portugalin edeltä, jos korttimäärät pysyvät samoina, koska Sveitsi on edellä karsintasijoituksessa.

Myös lohkovaiheen päätöspäivänä jännitettä

Ranska on varmistanut D-lohkon voiton, mutta toinen jatkaja on vielä avoinna. Tällä hetkellä toisena on kahdella tasapelillä Islanti, joka haastaa maanantaina Ranskan. Toisessa ottelussa kohtaavat Italia ja Belgia, joilla kummallakin on yksi piste.

Islannin pitää voittaa Ranska, jos Italian ja Belgian kohtaaminen päättyy mihin tahansa muuhun tulokseen kuin 0-0 tai 1-1. Jos Belgia voittaa tai peli päättyy muutoin kuin edellä mainittuihin tasatuloksiin, se etenee jatkoon. Italia pääsee pudotuspeleihin ainoastaan voitolla.

Kaksi lohkoa on jo pelattu päätökseensä. Englanti voitti perjantaina A-lohkon, toinen jatkoon menijä oli Itävalta. Saksa oli jo varmistanut B-lohkon voiton, mutta kaatoi viimeisellä kierroksella Helmarit maalein 0-3. Myös Espanja eteni lauantai-iltana pudotuspeleihin.

Kuka tekee ottelun avausmaalin ja millä minuutilla? Veikkaa jokaisen EM-kisojen ottelun avausmaalintekijää Futistietäjässä. Lähimmäksi oikein veikkanneelle palkinnoksi tekniikkapallo.

Lue myös:

Helmareiden EM-turnaus päättyi tappioon Saksalle - Signeul jatkostaan päävalmentajana: "Minulla on sopimus joulukuun loppuun"

Nähdäänkö EM-finaalissa suomalaisväriä? Kaiken kokenut tuomarilegenda kertoo, miksi Lina Lehtovaara menestyy ja millaista on viheltää arvokisoissa

Pikkukylästä tulee Suomen mestareita kuin sieniä sateella - Helmareiden Emmi Alanen on poikkeus, joka laittoi Petra Ollinkin itkemään

Ranskan surkeaa peliesitystä synkisti tähtihyökkääjän loukkaantuminen - heikko rangaistuspotku kiteytti vaisun illan

Miksi polvivammat ovat yleisempiä naisilla kuin miehillä? Urheiluvammojen asiantuntija taustoittaa EM-jalkapalloa varjostavaa ongelmaa

dimanche 17 juillet 2022 16:00:55 Categories: Sveitsi YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.