Ilta Sanoma

Tässä helpossa ja herkullisessa pitsassa on perinteisiä aamiaispöydän aineksia, kuten paistettua kananmunaa.

Kuva: Taru Vihavainen

Aamiaispitsa sopii hyvin kesäaamun aamiaiselle tai brunssille. Pitsaan voi laittaa täytteeksi käytännössä kaikkea mitä kaapista löytyy.

Tämän pitsan täytteeksi tulee valkoista kastiketta, palvikinkkua, tuoretta tomaattia, mozzarellaa, rucolaa sekä aamiaiselle tyypilliseen tapaan kananmunaa.

Lämmin, paistettu pitsa viimeistellään vielä pestokastikkeella maustetulla oliiviöljyllä.

Pitsaan voi käyttää kaupan kylmähyllyissä myytävää tuoretta pitsapohjaa, joka vain rullataan uunipellille leivinpaperin päälle. Pohjan päälle levitetään kastike ja halutut täytteet.

Valkoisen ranskankermakastikkeen joukkoon voi halutessaan myös hienontaa tuoretta valkosipulia. Miedompaa valkosipulin makua kaivatessa kastikkeen joukkoon voi lisätä vain pienen määrän valkosipulijauhetta, kuten tässä reseptissä.

Pitsan täytteet voi jaotella eri osioihin. Näin jokainen syöjä voi valita omaan makuun parhaiten sopivan pitsapalan.

(noin 6 henkilölle)

Pohja:

1 kpl (noin 550 g) tuoretta pitsapohjaa

Kastike:

300 g ranskankermaa

2 dl mozzarellajuustoraastetta

halutessasi 1 tl valkosipulijauhetta

Täyte:

90 g mozzarellapalloja

100 g kinkkua

150 g kirsikkatomaatteja

2 kananmunaa

rucolaa

1 tl pestokastiketta

1-2 rkl oliiviöljyä

Avaa pitsataikinarulla leivinpaperin päälle uunipellille. Valmista valkoinen kastike sekoittamalla ranskankerma ja mozzarellajuustoraaste keskenään. Lisää halutessasi teelusikallinen jauhettua valkosipulia joukkoon.

Kuva: Taru Vihavainen

Levitä kastike pohjan päälle. Puolita mozzarellapallot, ja pilko kinkku sekä kirsikkatomaatit. Levitä kinkkupalat, tomaatit ja mozzarellapallot kastikkeen päälle.

Kuva: Taru Vihavainen

Paista pitsaa noin 8 minuuttia 225 asteessa. Ota pitsa pois uunista, ja lisää kananmunat yksitellen sen päälle haluamiisi kohtiin. Jatka paistamista vielä noin 7-10 minuuttia, tai kunnes pitsa on kypsä.

Kuva: Taru Vihavainen

Sekoita pestokastike ja oliiviöljy keskenään. Lusikoi seos pitsan päälle. Viimeistele vielä rucolalla. Tarjoile sellaisenaan tai leikkaa valmiiksi paloiksi pitsaleikkurilla tai veitsellä.

Kuva: Taru Vihavainen

Kuva: Tuomas Vihavainen

Taru Vihavainen on alkuperäiseltä ammatiltaan fysioterapeutti. Kaikki alkoi ristiäiskakusta, joka sai hänet kiinnostumaan leivonnasta enemmän.

Vihavainen aloitti Pullahiiren leivontanurkka -blogin pitämisen vuonna 2006 ja jäi sille tielle. Hän on myös kirjoittanut kolme leivontakirjaa. Lisäksi hän pitää leivontakursseja ja suunnittelee yrityksille reseptejä.

Taru Vihavainen haluaa kannustaa erityisesti vanhempia ottamaan lapset mukaan keittiöön.

Ilta Sanoma
dimanche 17 juillet 2022 13:00:00 Categories: Ajankohtaista Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.