Ilta Sanoma

David Hasselhoff täyttää 70 vuotta sunnuntaina 17. heinäkuuta. Legendaarisen Ritari Ässän näyttelijän elämässä on tapahtunut vuosien varrella vaikka mitä.

David Hasselhoff täyttää 70 vuotta.

David Hasselhoff täyttää 70 vuotta. Kuva: Fabrizio Bensch / Reuters

Legendaarinen näyttelijä David Hasselhoff viettää sunnuntaina 17. heinäkuuta merkkipäivää. Ritari Ässänä tunnetuksi tullut Hasselhoff täyttää nimittäin 70 vuotta.

Ritari Ässän jälkeen mies on kerännyt mainetta näyttelemällä muun muassa rantapelastajaa kuuluisassa Baywatch-sarjassa. Näyttelemisen lisäksi hän on tehnyt musiikkia ja tuomaroinut erinäisissä kykykilpailuissa.

David Hasselhoff Monte Carlon tv-festivaalilla kesäkuussa 2021.

David Hasselhoff Monte Carlon tv-festivaalilla kesäkuussa 2021. Kuva: Valery Hache / AFP

Viimeisimpänä Hasselhoff on tähdittänyt Ze Network -sarjaa, jota hän oli mainostamassa Monte Carlon tv-festivaalilla. Ikä näkyi miehen eleissä jo sen verran, että kävely oli festivaaleilla hieman vaivalloista ja puhe hidasta.

Hasselhoff on viettänyt vuosikymmeniä parrasvaloissa ja niihin vuosiin on mahtunut yhtä jos toista tapahtumaa.

Kokosimme tapahtumia syntymäpäiviään viettävän miehen värikkään elämän varrelta.

Ritari Ässä teki Hasselhoffista kunnolla tunnetun, mutta sitä ennen hänet nähtiin saippuasarjassa Tunteita ja tuoksuja. Siinä hän esitti tohtori Snapper Fosteria kuuden vuoden ajan. Ura saippuasarjassa päättyi, kun hänet valittiin vuonna 1982 näyttelemään Michael Knightia eli Ritari Ässää.

Hasselhoff tuli tunnetuksi Ritari Ässänä 1980-luvulla.

Hasselhoff tuli tunnetuksi Ritari Ässänä 1980-luvulla.

Hasselhoff on tunnustanut olleensa kiinnostunut Baywatch-vastanäyttelijästään Pamela Andersonista. Mies ei kuitenkaan rohkaistunut tekemään aloitetta.

Hasselhoff niitti mainetta myös Baywatch-sarjan rantapelastajana.

Hasselhoff niitti mainetta myös Baywatch-sarjan rantapelastajana. Kuva: Kevin Lamarque / Reuters

Vuonna 1998 Hasselhoff osallistui prinsessa Dianan muistotilaisuuteen. Silloin IS uutisoi, että mies lauloi prinsessan muistoksi. Esityksensä jälkeen hän jakoi yleisölle valokuvia, joissa Hasselhoff itse poseerasi simmareissaan. Vuonna 2006 IS uutisoi, kuinka Hasselhoff väitti Dianan halunneen olla intiimisti hänen kanssaan. Hasselhoffin mukaan kaksikon välillä oli kipinöitä jo ensitapaamisella.

Hasselhoffista levisi vuonna 2007 kyseenalainen video, kun hänen tyttärensä Taylor-Ann kuvasi lähes sammumispisteessä olevaa isäänsä. Tytär pyytää videolla isäänsä lopettamaan juomisen, kun tämä yrittää lattialla maaten syödä päihtyneenä hampurilaista. Videon leviämisaikaan Hasselhoff kävi läpi vaikeaa eroa vaimostaan Bachista.

Hasselhoff tyttäriensä Taylor Ann ja Hayley Amberin kanssa.

Hasselhoff tyttäriensä Taylor Ann ja Hayley Amberin kanssa. Kuva: Phil McCarten / Reuters

Pari vuotta myöhemmin toinen tähden tyttäristä löysi isänsä henkitoreissaan hotellihuoneen lattialta. Hänen henkensä saatiin sairaalassa pelastettua, mutta amerikkalaismedioiden mukaan mies hädin tuskin hengitti sinne saapuessaan. Veren alkoholipitoisuudeksi mitattiin 3,9 promillea.

Hasselhoff on ollut aikoinaan useita kertoja vieroituksessa. Vuonna 2009 ABC Newsin mukaan tähden asianajaja kuvaili tämän olevan "toipuva alkoholisti".

Yhdysvaltalaistähti toimi Suomessa David Hasselhoff Show -keskusteluohjelman vetäjänä vuonna 2015. Ohjelmaa esitti Sub-kanava, ja lähetyksien aikana Hasselhoff esitti usein omia laulujaan.

David Hasselhoff Show pyöri Sub-kanavalla vuonna 2015.

David Hasselhoff Show pyöri Sub-kanavalla vuonna 2015. Kuva: Leena Koskela

Oman keskusteluohjelmansa lisäksi tähti on ollut mukana viihdeohjelma Talent Suomen tuomarina vuonna 2016 yhdessä Sara Forsbergin, Jari Sillanpään ja Sami Hedbergin kanssa.

Hasselhoff toimi Talent-ohjelman tuomarina.

Hasselhoff toimi Talent-ohjelman tuomarina. Kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva

Suomalaisissa tv-ohjelmissa esiintyminen ei ole yllättävää, sillä Hasselhoff on fanittanut Suomea jo vuodesta 1987 lähtien.

- Lappi on mielestäni yksi maailman seitsemästä ihmeestä. Kaikki se pimeys ja jää ovat jotain ainutlaatuista, Hasselhoff on kertonut vuonna 2015.

David Hasselhoff laulamassa yhdessä Marion Rungin kanssa.

David Hasselhoff laulamassa yhdessä Marion Rungin kanssa. Kuva: Ilpo Vainionpää

Hasselhoff oli naimisissa näyttelijä Catherine Hicklandin kanssa vuosina 1984-1989.

Hasselhoff oli naimisissa Pamela Bachin (vas.) kanssa 16 vuoden ajan.

Hasselhoff oli naimisissa Pamela Bachin (vas.) kanssa 16 vuoden ajan. Kuva: Phil McCarten / Reuters

Eron jälkeen Hasselhoff meni samana vuonna naimisiin näyttelijä Pamela Bachin kanssa. Heille syntyi kaksi tytärtä, Taylor-Ann ja Hayley. Liitto kesti 16 vuoden ajan ja päättyi 2006.

Hayley Roberts ja David Hasselhoff avioituivat vuonna 2018.

Hayley Roberts ja David Hasselhoff avioituivat vuonna 2018. Kuva: Valery Hache / AFP

Vuonna 2018 tähti meni naimisiin Hayley Robertsin kanssa, johon hän tutustui Britannian Talent-ohjelman yhteydessä. Vuonna 2013 Roberts lähestyi miestä nimikirjoitusta pyytääkseen ja tähti suostui antamaan sen vain, jos saisi Robertsin numeron.

Pari on pitänyt siitä asti yhtä.

Hasselhoff on useasti tunnustautunut kovaksi Suomi-faniksi.

Hasselhoff on useasti tunnustautunut kovaksi Suomi-faniksi. Kuva: Seppo Solmela

Erityisesti Euroopassa Hasselhoff on saavuttanut suosiota myös laulu-urallaan. Vuonna 2014 Hasselhoff esitti kulttikappaleensa Looking for Freedom yhdessä Samu Haberin kanssa 60?000 hengen yleisölle Itävallassa.

Näyttelemisen lisäksi tähti on niittänyt Euroopassa mainetta laulajana.

Näyttelemisen lisäksi tähti on niittänyt Euroopassa mainetta laulajana. Kuva: Tobias Schwarz / Reuters

Suomi-fani on tehnyt myös kappaleen suomalaisartisti Veikko Erkolan kanssa. Mukana kappaleella on myös artisti DJ Wheelz ja se kantaa nimeä Keep Spinning.

Ilta Sanoma
dimanche 17 juillet 2022 11:45:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.