Ilta Sanoma

Nuoriso nakertaa Googlen perustaa tekemällä hakunsa usein muualla.

TikTok uhkaa Googlea jo videopalvelu YouTubea laajemmin.

TikTok uhkaa Googlea jo videopalvelu YouTubea laajemmin. Kuva: poring / Colourbox

Nuoret internetin käyttäjät tekevät nettihakunsa usein TikTokissa tai Instagramissa Googlen sijaan. Näin kertoi Googlen Knowledge & Information -yksikön johtaja Prabhakar Raghavan Fortunen Brainstorm Tech -tilaisuudessa. Sitä lainasi TechCrunch.

- Tutkimuksissamme jotakuinkin lähes 40 prosenttia nuorista ihmisistä, kun he etsivät lounaspaikkaa, eivät mene Google Mapsiin tai Hakuun. He menevät TikTokiin tai Instagramiin, Raghavan hahmotti perustavanlaatuista muutosta, joka voi uhata Googlen rahasampoa, eli hakuihin liittyvää mainontaa.

18-24-vuotiaita amerikkalaisia koskenut tutkimus antaa osviittaa rajusta muutoksesta, jossa asioiden googlaaminen ei ole enää itsestään selvää. Avainsanojen näpyttelemisen sijaan nuoret etsivät sisältöä entistä visuaalisemmin ja immersiota hakien. Lisäksi johtajan mukaan joissakin maissa ääneen puhutut haut kattavat jo 30 prosenttia kaikista hauista.

Google on tekemässä palveluistaan visuaalisempia. Esimerkiksi Maps on saamassa immersiiviset näkymät, jotka esittävät valittuja kaupunkialueita kolmiulotteisina ja elävinä ympäristöinä.

Lue lisää: Edellisestä vimpaimesta tuli vitsi - nyt Google yrittää uudelleen

Hakukoneensa käyttöliittymän ja graafisen ulkoasun Google on tarkoituksella pitänyt erittäin minimaalisena. Mutta hakutulokset ovat vuosien varrella muuttuneet rikkaammiksi ja käsittävät nykyään paljon muutakin kuin vain listoja hakua vastaavista verkkosivuista.

Samalla voidaan nähdä orastava teknologiakuilu, joka ei perustu ikään tai varallisuuteen, vaan suurten teknologiayhtiöiden valintoihin ja arvotuksiin. Kokonaiset valtiot, kuten Suomi, uhkaavat tulla jälkijunassa puheeseen perustuviin palveluihin, kuten Siri, Alexa tai Google Assistant, koska ne eivät edelleenkään osaa suomen kieltä tai tukevat sitä vain osittain.

Mikäli siis arjen täyttyminen ihmisistä tietoja keräävistä älylaitteista koetaan ylipäätään myönteisenä kehityksenä.

Ilta Sanoma
dimanche 17 juillet 2022 01:05:00 Categories: Digitoday Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.