Ilta Sanoma

Tallipäällikkö Latvala ihasteli nuoren suomalaistähden menoa: "Kalle jaksaa aina yllättää."

Kalle Rovanperä dominoi Viron MM-rallia lauantaina

Kalle Rovanperä dominoi Viron MM-rallia lauantaina Kuva: Hannu Rainamo / Lehtikuva

Toyotan nuori suomalaistähti Kalle Rovanperä oli omaa luokkaansa lauantaina Viron MM-rallissa. Rovanperä tykitti yhdeksälle pikataipaleelle seitsemän pohja-aikaa ja lähtee sunnuntain viimeisille erikoiskokeille 29,1 sekunnin johtoasemassa tallikaveri Elfyn Evansiin.

-?Ajoimme mielestäni ihan hienon päivän. Koko ajan pystyimme menemään kovaa, mutta virheitä ei tullut. Joka pätkällä koetettiin iskeä, mutta jätimme viimeiset riskit pois. Eipä siellä mitään tilanteita ollutkaan, Rovanperä summasi.

-?Varmaan paremmasta lähtöpaikasta tämä vauhti tuli. Ei siinä ainakaan mitään muuta eroa eiliseen verrattuna ollut. Samanlaiseen tekemiseen on pyritty koko ajan.

Sunnuntaina ajetaan vielä 78 erikoiskoekilometriä, mutta ilman rengasrikkoja tai pahaa ajovirhettä Evans ei pysty suomalaiskuskia saavuttamaan.

-?Huomenna on sunnuntaiksi vielä paljon kilometrejä ja vaikeita pätkiä edessä. Toivottavasti pystymme nauttimaan ajamisesta niin kuin tänään. Silloin tulos on varmasti hyvä, Rovanperä mietti.

Kalle Rovanperän vauhti on omaa luokkaansa.

Kalle Rovanperän vauhti on omaa luokkaansa. Kuva: Hannu Rainamo / Lehtikuva

Toyotan tallipomo Jari-Matti Latvala hehkutti Rovanperän sensaatiomaista ajopäivää, jonka ansiosta suomalaiskuski on entisestään tukevoittamassa otettaan MM-sarjan johdossa.

-?Kalle jaksaa aina yllättää, uskomattoman vahvaa tekemistä. Mitä vaikeammaksi olosuhde menee, sitä vahvempi Kalle on. Hän pystyy ottamaan irtiottoja ja henkistä yliotetta muista, Latvala sanoi.

Hyundain Ott Tänak on rallissa kolmantena, mutta virolaisella on kärkitilaan matkaa jo yli minuutti. Saman tiimin Thierry Neuville on neljäntenä. Toyotan Esapekka Lappi putosi lauantaiaamun rengasrikon takia seitsemänneksi.

-?Oli aika vaikea nauttia tekemisestä rengasrikon jälkeen ja löytää kunnon ajorytmiä, kun mitään panosta ei enää ole. Toisaalta on myös ihan turha puskea liikaa, koska nyt näyttäisi ihan hölmöltä, jos jonkin virheen tekisi, pettynyt Lappi totesi.

Teemu Suninen ajaa WRC2-luokassa toisena 10,6 sekuntia Andreas Mikkelsenin takana. Emil Lindholm on luokassa neljäntenä.

Ilta Sanoma
dimanche 17 juillet 2022 00:55:00 Categories: Ilta Sanoma Ralli

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.