Oregonin MM-kisoissa puitteet tukevat huipputuloksia. Korkeushyppääjät saapuvat kuitenkin kisoihin täysin eri lähtökohdista." /> Oregonin MM-kisoissa puitteet tukevat huipputuloksia. Korkeushyppääjät saapuvat kuitenkin kisoihin täysin eri lähtökohdista." />

YLE


Yleisurheilun MM-kisat nähdään Ylen kanavilla. Suorat lähetykset, kohokohdat, kisojen aikataulun, kiinnostavat uutiset ja puheenaiheet löydät Ylen kisasivulta.

OREGON. Yleisurheiluentusiastit eivät unohda Tokion olympiastadionilla 1. elokuuta 2021 käytyä miesten korkeushypyn olympiafinaalia. Taso oli kivikova: koskaan aiemmin lajin arvokisafinaalien historiassa hyppääjä ei ollut jäänyt kymmenenneksi ylitettyään riman korkeudesta 230. Uusiseelantilainen Hamish Kerr koki Tokiossa kyseisen kohtalon.

Vaikka finaalin taso oli historiallisen leveä, siitä ei jäänyt kilpailun kirkkainta muistijälkeä. Se muodostui finaalin ratkaisusta, kun hyvinä ystävyksinä tunnetut Qatarin Mutaz Essa Barshim ja Italian Gianmarco Tamberi päättivät jakaa kultamitalin tasatilanteessa normaalisti odottavan pudotuskilpailun sijaan. Ratkaisu herätti parranpärinää puolesta ja vastaan, minkä ansiosta kilpailu oli entistä mieleenpainuvampi.

- Se oli yksi elämäni parhaista hetkistä. En kadu päätöstäni (kullan jakaminen) ja uskon, että hän (Barshim) ajattelee samoin, Tamberi muisteli vuoden takaista olympiafinaalia Kansainvälisen olympiakomitean sivuilla ennen Oregonin MM-kisojen alkua, mutta lisäsi, ettei toimisi samoin enää toiste.

Gianmarco Tamberi ja Mutaz Essa Barshim jakoivat olympiavoiton
Hyvinä ystävinä Tamberi ja Barshim pääsivät yhtä aikaa toteuttamaan unelmansa olympiakullasta. 2021 Abbie Parr / Getty Images

Maanantaina kilpailtavassa Oregonin MM-finaalissa vastaava Tamberin ja Barshimin välinen voittokamppailu on epätodennäköinen. Tamberi läpäisi perjantain karsinnan vain vaivoin selvittämällä korkeudet 225 ja 228 vasta kolmannella yrityksellään.

Mikäli Tamberi ei olisi ylittänyt 228:aa, hän olisi pudonnut finaalista heikon pöytäkirjansa vuoksi. Meksikon Edgar Rivera ja Saksan Mateusz Przybylko pääsivät finaaliin 225:llä, kiitos ensimmäisen onnistuneen yrityksen.

Loppukilpailussa nähdään myös kaksi edellistä maailmanmestaruutta voittanut Barshim, joka selvitti karsinnan puhtaasti: kolme hyppyä (217, 225 ja 228), kolme ylitystä. Karsintarajaa 230 ei tarvinnut hypätä, koska 12 finalistia olivat selvillä jo hyvissä ajoin.

Vaatimaton taso

Karsintaraja oli asetettu erittäin kovaksi, kun huomioidaan kauden tulostaso. Ulkoratakauden kärkitulos on venäläisen Ilja Ivanjukin 234, mutta Ivanjukia ei nähdä Oregonissa. Kansainvälinen yleisurheiluliitto on sulkenut venäläiset ja valkovenäläiset urheilijat kisoista Venäjän aloittaman hyökkäyssodan vuoksi.

MM-kisoissa kilpailevista urheilijoista Etelä-Korean Woo Sang-Hyeok ja Yhdysvaltain Shelby McEwen ovat ylittäneet parhaimmillaan 233, mutta heidän takanaan 230 tarkoittaa osallistujille parhaimmillaan kauden parasta.

Shelby McEwen on yksi ennakkosuosikeista.
Shelby McEwen on yksi ennakkosuosikeista. Andy Lyons/Getty Images

Miesten korkeushyppy on ollut kauden aikana kolmesti Timanttiliigan ohjelmassa. Sarjan nimelle arvon mukainen voittotulos on nähty vain Dohan avauskilpailussa, jonka Woo vei hypättyään 233.

Tämän jälkeen Kanadan Django Lovett oli ykkönen Birminghamissa tuloksella 228, josta Yhdysvaltain JuVaughn Harrison pani Roomassa vielä vaatimattomammaksi, 227:llä.

MM-historian heikoin kultatulos on 232 - Helsingissä vuosina 1983 ja 2005 sekä Berliinissä vuonna 2009. Valtaosassa finaaleista 6-7 urheilijaa on ylittänyt korkeuden 230.

MM-tasolla parhaimmillaan tempussa on onnistunut kahdeksan urheilijaa, Stuttgartissa 1993, jolloin Yhdysvaltain Tony Barton jäi kahdeksanneksi tuloksella 231.

Maininnan arvoisia MM-finaaleja todistettiin myös Tokiossa vuonna 1991, Roomassa 1987 ja Moskovassa 2013. Tokiossa britti Dalton Grant jäi mitalien ulkopuolelle, vaikka hän ylitti riman korkeudelta 236. Roomassa ja Moskovassa pronssitulos oli puolestaan 238.

Steinar Hoen jakoi neljännen sijan Göteborgin MM-kisoissa vuonna 1995 tuloksella 235.
Steinar Hoen jakoi neljännen sijan Göteborgin MM-kisoissa vuonna 1995 tuloksella 235.Mike Hewitt/Getty Images

"Tämä on sulaa hulluutta"

Miksi taso on pudonnut vuoden takaisista olympialaisista näin rajusti? Vuoden 2018 Euroopan mestaria Mateusz Przybylkoa valmentavalla Hans-Jörg Thomaskampilla on asiaan selvä näkemys: kilpailutahti ei palvele hyvää tulostasoa. Se tappaa sen.

- Alle puoli vuotta Tokion olympialaisten jälkeen järjestetään sisäratojen MM-kilpailut. Nyt vuorossa ovat ulkoratojen MM-kilpailut ja alle kuukauden päästä EM-kilpailut. Nykyisessä kilpailukalenterissa todennäköisyydet eivät palvele sitä, että tasoa voisi ylläpitää tai huippukuntoa voisi rakentaa päätapahtumaan, Thomaskap sanoo.

Pääasiana urheilijoiden kilpailutahdille ovat pandemiavuodet. Valtaosa urheilijoista elää kilpailutuloista, ja kun pandemia-aika rokotti nimenomaan tätä osaa, tarve kilpailuille on ollut inhimillinen.

Heikko tulostaso Timanttiliigassa ja muissa korkean tason kilpailuissa ei ole tullut Thomaskampille yllätyksenä.

- Urheilijat ovat ihmisiä. Kun katsomme tulostasoa Tokiossa tai Moskovassa (vuoden 2013 MM-kisoissa), mikään ei palvele sitä, että tason ylläpitäminen olisi mahdollista.

Faktat tukevat saksalaisluotsin näkemystä. Kahden ulkoratojen arvokisavuosina eli olympiavuosina 2012 ja 2016 tulostaso EM-kisoissa on jäänyt huomattavan vaatimattomaksi.

- Jos meillä olisi mahdollisuus valmistautua arvokisoihin kuten Tokiossa, johon urheilijat pystyivät rakentamaan huippukuntonsa, todistaisimme samaa tasoa, Thomaskamp sanoo ja viittaa, että kymmenes sija irtosi tuloksella 230.

Valmentaja antaa esimerkin suojatistaan.

- Minulle korkeushyppääjä tarvitsee 700-1000 laadukasta hyppyä, jotta hän on valmis. Barshim on tästä poikkeus. Valmennettavani on fysiikkatuloksissa paremmassa kunnossa kuin koskaan (ennätys on 235), mutta näihin kisoihin tultaessa hänen lukunsa on noin 600. Nämä kisat tulevat meille liian aikaisin.

- Meille, kuten monelle eurooppalaiselle, nämä MM-kisat eivät ole kauden päätavoite, Thomaskamp sanoo.

Mateusz Przybylko  nähdään maanantaina MM-finaalissa. Hänen kauden parhaansa on 230.
Mateusz Przybylko nähdään maanantaina MM-finaalissa. Hänen kauden parhaansa on 230.Andy Lyons/Getty Images

Thomaskamp arvioi, että mitä tulee MM-kullan tulokseen, Oregonissa ei välttämättä nähdä historian heikointa tulostasoa.

- En tietenkään toivo sitä, mutta se on mahdollista. Barshim on vahvin voittajasuosikki kokemuksensa ansiosta. Hän voi hyvinkin hypätä korkeammalta, mutta muille se on kaikkea muuta kuin normaalia.

Thomaskamp penää yleisurheilujohtajilta inhimillisyyttä näiden suunnitellessa arvokilpailukalenterita.

- Tällä tahdilla vaarannetaan urheilijoiden terveys ja sitä kautta lajin tulevaisuus. Tämä on sulaa hulluutta.

Myös tähti vetää varovaista linjaa

Jotta Hayward Fieldillä nähtäisiin Tokion olympialaisten kaltaisia lukemia, korkeusmiesten pitäisi äityä vireeseen, josta edelliset kuukaudet eivät ole antaneet minkäänlaisia viitteitä.

Lajin supertähtenä jo vuosia tuikkinut Barshim vetikin karsinnan jälkeen varovaista linjaa puheen kääntyessä maanantain finaaliin.

- En ole ollut aiemmissakaan arvokisoissa sataprosenttisessa kunnossa. Olen täällä taistelemassa. Jos jotain tapahtuu, sitten tapahtuu. Jos annan kaikkeni, olen tyytyväinen - tuloksesta riippumatta, Barshim kertoi haastattelualueella.

Mutaz Essa Barshim hakee Oregonin kisoista kolmatta peräkkäistä MM-kultaansa.
Mutaz Essa Barshim hakee Oregonin kisoista kolmatta peräkkäistä MM-kultaansa.Patrick Smith/Getty Images

Mestari on kärsinyt motivaatio-ongelmista. Perjantain karsinta oli Barshimille vasta kauden kolmas kilpailu. Kauden paras, 230, on Dohan Timanttiliigasta toukokuun alusta.

- Kun on saavuttanut lähes kaikki tavoitteet, itsensä motivoiminen on vaikeaa. Olen keskittynyt perhe-elämään ja tehnyt juoksuharjoituksia. Hyppyharjoittelua en ole tehnyt käytännössä lainkaan. Kaipasin kuitenkin kilpailemista edes jonkin verran, joten päätin tulla tänne, Barshim sanoi.

Lue myös:

Katso tästä yleisurheilun MM-kisojen ohjelma ja lähetysajat

Senni Salminen ja Kristiina Mäkelä lähtevät MM-finaalijahtiin - toisena kisapäivänä mukana kuusi suomalaista, katso aikataulu

Suomen MM-finaalikolmikko on pistämässä tilastoja uusiksi - asiantuntija kiinnitti huomion suomalaisten olemukseen: "Paha vastustaja"

Kommentti: Yleisö hurmasi yleisurheilun MM-avauksessa, mutta järjestäjät sortuivat kalevankisamaiseen mokaan, joka on korjattava välittömästi

Tässä ovat Suomen menestystoivot yleisurheilun MM-kisoissa, merkitse ainakin nämä kisat kalenteriin

samedi 16 juillet 2022 19:32:40 Categories: YLE korkeushyppy

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.