Tanska oli edellisten EM-kisojen sensaatiojoukkue. Tätä turnausta varjosti viime hetken paine, joka pakotti Nadia Nadimin selittelemään valintoja" /> Tanska oli edellisten EM-kisojen sensaatiojoukkue. Tätä turnausta varjosti viime hetken paine, joka pakotti Nadia Nadimin selittelemään valintoja" />

YLE


Helmarit kohtaa Tanskan jalkapallon EM-kisojen toisessa ottelussaan tiistaina klo 19. Lähetys TV2:ssa alkaa klo 18.15 ja Yle Puheessa klo 18.30.

Yli 20 vuotta sitten Nadia Nadim katseli ympärilleen ja piti Lontoota outona. Yksi Euroopan vilkkaimmista metropoleista ei vastannut nuoren tytön mielikuvia.

Ihmisiä piti olla miljoonia, heitä olikin joitakin kymmeniä tuhansia. Elämää piti olla kaikkialla, ympäristö olikin uninen. Kuningattaren palatsin piti olla kuuma nähtävyys, kartoista olikin ympyröity eläintarha. Viimeisinä vihjeinä englanti kuulosti heprealta ja unionilippu oli enemmän punainen kuin sininen.

Ihmissalakuljettajien auton uumenista päivänvaloon astunut joukko huomasi nopeasti, että jokin oli mennyt pieleen. Etelä-Aasiasta alkaneen pitkän pakomatkan piti johtaa Englantiin, mutta 11-vuotias Nadim perheineen olikin kuljetettu Tanskan Randersiin.

- Muutaman tunnin jälkeen äiti löysi vanhan miehen ulkoiluttamassa koiraa. Hän kysyi, missä olemme. Kävi ilmi, että pienessä tanskalaiskaupungissa. Olimme shokissa. Mutta emme oikeasti välittäneet, koska olimme kaikki yhdessä ja turvassa, Nadim kertoi Players' Tribunen artikkelissa.

Tähän päivään mennessä Nadimille ovat jo tulleet tutuiksi Lontoo - se oikea - ja muutkin suurkaupungit. On pitkälti hänen ansiotaan, että Tanskan jalkapallomaajoukkueen naiset tänä kesänä pääsevät näkemään lisääkin Englantia EM-lopputurnauksen myötä.

Yksi joukkueensa tärkeimmistä pelaajista teki viime syksynä Firenzessä kaksi ratkaisevaa maalia, jotka johdattivat Tanskan vierasvoittoon Italiasta. Tulos varmisti maan kisapaikan lohkon ykkösenä. Nadim oli yhteensä yhdeksällä maalillaan karsintalohkon maalintekotilaston ykkönen.

Perheen päätyminen kokonaan väärään maahan on ollut Tanskalle jalkapalloilullinen onnenpotku.

Nadia Nadim juhlimassa mestaruutta.
Nadim ja Paris Saint-Germain juhlivat vuosi sitten Ranskan pääsarjamestaruutta ensimmäistä kertaa.PSG via Getty Images

34-vuotias hyökkääjä pelaa nykyisin Yhdysvalloissa Racing Lousvillen joukkueessa. Tänä kesänä ylittyi jo sadan A-maaottelun rajapyykki ja maaliverkkoa Nadim on pöllyttänyt keskimäärin lähes joka toisessa pelissään.

Afganistanin menestynein jalkapalloilija on siis myös Tanskan tärkeä toivo, kun se tavoittelee menestystä Helmareiden EM-lohkossa. Kisojen avausottelussa hän tuli kentälle vaihtopenkiltä, koska ei ollut ainakaan vielä täydessä pelikunnossa.

Odotukset olivat ehkä ennätyskorkealla, sillä edellisissä EM-kisoissa vuonna 2019 Tanska oli yksi tuhkimotarinoista. Yhtenä viimeisistä maista kisoihin päässyt Tanska voitti lohkovaiheessa kaksi ottelua ja otti puolivälierissä arvokkaimman päänahkansa loppuhetkien 2-1-voitolla Saksasta. Välierissä Nadim oli yksi maalintekijöistä rangaistuspotkukilpailussa, joka vei Tanskan odottamattomaan EM-finaaliin.

Viimeinen vastus 28 000 katsojan edessä oli Hollanti, jota vastaan Nadim teki vielä yhden maalin. Tanska sinnitteli 2-2-tilanteessa toiselle jaksolle asti, mutta joutui lopulta taipumaan. Loppuvihellyksestä ei silti kulunut kauaa ennen kuin saavutuksen merkittävyys pyyhkäisi pettymyksen pois.

Nyt asetelma on samanlainen. Viiden vuoden takainen yllätystulos ja Nadimin kaltainen vahva johtaja ovat kuitenkin avaimet uusiin huippuhetkiin.

- Tämä on ollut hullu matka. Olen kokenut paljon, mutta tämä on ollut oma polkuni. Sain uuden mahdollisuuden ja tartuin siihen. Haluan saavuttaa vielä paljon, enkä ainoastaan jalkapallossa. Jonain päivänä palaan Afganistaniin ja yritän antaa jotain takaisin. Jalkapallo on antanut minulle niin paljon ja vienyt minut paikkoihin, joista en olisi koskaan edes haaveillut, Nadim sanoi Arab Newsille vuonna 2018.

Kauas Kabulista

Kabulissa syntyneen Nadimin elämä muuttui, kun kotimaan myrskyisä poliittinen tilanne kärjistyi entisestään.

Valtaa hamunnut taliban halusi hallita ympäristöään ja siihen vaikuttavia ihmisiä, mikä koitui Nadimin isän kohtaloksi. Afganistanin armeijan kenraali kutsuttiin tapaamiseen ministerin kanssa, mutta ei palannut koskaan. Perhe pakeni radikalisoituvaa yhteiskuntaa salakuljettajien avulla Pakistanin kautta Eurooppaan - ensin Italiaan, sitten pohjoisemmaksi.

Aalborgin joukkueesta alkoi uusi matka, joka saatteli Nadimin kansainvälisen jalkapallon terävimpään kärkeen. Joukkue joukkueelta hän eteni korkeammalle tasolle ja lopulta Mestarien liigan kentille Fortuna Hjörringin pelaajana.

Valtaosan urastaan Nadim on pelannut Yhdysvalloissa, minne hän lähti ensimmäisen kerran 26-vuotiaana. Myöhemmin hän on edustanut esimerkiksi Manchester Cityn ja Paris Saint-Germainin jättiseuroja, kaukana jalkapallouransa poikkeuksellisilta alkulähteiltä kotinsa hylänneenä pakolaisena.

- Kaikki lapsena kokemani on muovannut minusta tällaisen ihmisen. Nautin todella voittamisesta ja haluan onnistua kaikesta muusta riippumatta, koska en halua palata siihen, missä olin köyhänä lapsena, Nadim kirjoitti muistelmissaan.

Nadia Nadim haastattelussa.
Huippusarjat kiertänyt pelaaja on ollut haluttu keulakuva.UEFA via Getty Images

Kaikki unelmansa toteuttaneena Nadim on ollut haluttu roolimalli.

Yhdeksän kieltä onnistuvat sujuvasti. Urheilu-ura on vienyt kirkkaimmalle huipulle, tähden asemaan. Jalkapallouran ohessa taittuivat lääketieteen opinnot ja Nadimista tuli kirurgi.

- Olen oikeastaan kaikkea sitä, mitä taliban ei halua naisistaan tulevan, Nadim huomautti CNN:lle viime vuonna.

Jokin kuitenkin muuttui olennaisella tavalla tänä vuonna, kun Nadim joutuikin kehujen sijasta kritiikin kohteeksi. Nadimin kansikuvakelpoisuus nostatti hänet myös Qatarin mainoskasvoksi. Yhtenä kisojen lähettiläistä Nadim joutui EM-kisojen alla tanskalaismedian hampaisiin, eikä suostunut perääntymään.

- En tiedä, kenä te minua pidätte. En ole Donald Trump, Nadim tuohtui tanskalaislehti Ekstra Bladetin mukaan.

Kommenteillaan Nadim pesi kätensä Qatarin kiistanalaisuuksista, kuten ihmisoikeuksista. Tanskalaiset kysyivät esimerkiksi stadionit rakentaneiden vierastyöläisten kuolemista ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksista, mutta Nadim vetosi urheilun ja politiikan erottelemiseen sekä sanoi uskovansa, että lähettiläsrooli mahdollistaisi asioiden muuttamisen oikeaan suuntaan.

Sinänsä tilanne ei ole uusi, koska Nadimin aiemmin edustama PSG on qatarilaisomistuksessa. Nyt kytkös loppuvuoden kovasti kritisoitujen miesten MM-kisojen isäntään on kuitenkin suorempi.

Kyse oli selkeästä muutoksesta suhtautumisessa pelaajaan, jonka ura on tähän asti ollut pelkkää nousukiitoa. Ensimmäinen selkeä särö Nadimin julkisuuskuvaan sekoitti Tanskan pakkaa kisojen alla ja edellisen turnauksen sensaatiojoukkue jätti itsestään kisa-avauksessaan odotettua vaisumman kuvan.

Lue myös:

Analyysi: Suomen kohtaava supertähti toimii kritisoitujen Qatarin MM-kisojen mannekiinina - Nadia Nadimin valinnassa Tanskan EM-joukkueeseen ikävä särö

Talibanit murhasivat jalkapallon supertähden isän, kun tytär oli 10-vuotias - Nadia Nadimin sanat Afganistanin tilanteesta pysäyttävät

Tässä on kaikki, mitä sinun pitää tietää jalkapallon EM-kisoista 2022 - Helmareilla kova lohko, Yle seuraa kisoja kattavasti

mardi 12 juillet 2022 13:12:03 Categories: YLE jalkapallon EURO 2022

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.