Jalkapallon EM-kisat rikkovat ennätyksiä, mutta katukuvassa ne eivät juurikaan näy pelipäivien ulkopuolella edes pelipaikkakunnilla, kirjoittaa Y" /> Jalkapallon EM-kisat rikkovat ennätyksiä, mutta katukuvassa ne eivät juurikaan näy pelipäivien ulkopuolella edes pelipaikkakunnilla, kirjoittaa Y" />

YLE


Suomi kohtaa alkulohkon päätöspelissään Saksan lauantaina kello 22.00. Suora lähetys ottelusta kello 21 alkaen TV1:ssä ja Yle Areenassa. Yle Puheelta voit kuunnella ottelua kello 21.30 alkaen.

Milton Keynesin keskusta on perjantai-iltapäivänä lähes autio. Keskustaa ympäröivät toimistotalot alkavat pikku hiljaa tyhjentyä, ja ihmiset suunnata viikonlopun viettoon.

Englanti on pelaamassa alkusarjan viimeistä otteluaan muutaman tunnin kuluttua, mutta yhtäkään jalkapallopaitaa ei näy. Kahden viikon aikana olemme nähneet kaupungissa kaksi tienvarsimainosta kisoista, joista toinen sijaitsi stadionin lieppeillä.

Tässä kaupungissa pelataan parhaillaan jalkapallon EM-kisoja - ja vieläpä historian suurimpia sellaisia. Uefa tiedotti torstaina, että otteluita on seurannut kaikkien aikojen suurin yleisömäärä, yli 240 000 katsojaa. Ennätys rikkoutui kisojen yhdeksäntenä päivänä, 15 ottelua ennen kisojen päättymistä. Ennen EM-kisojen alkua Uefa tiedotti, että lippuja kisoihin on myyty yli puoli miljoonaa.

Ympäristöstä sitä on mahdotonta päätellä.

Kisaemäntä Englannin pelipäivinä olemme etsineet kissojen ja koirien kanssa pubia, jossa ottelua voisi seurata selostuksen kera - siinä onnistumatta. Olemme tihrustaneet peliä omaa kotitelevisiota pienemmiltä ruuduilta, joita on aseteltu kokonaiset neljä urheilupubiksi itseään kutsuvaan yli satapaikkaiseen ravintolaan. Usein olemme luovuttaneet ja katsoneet peliä omalta kannettavalta tietokoneelta samalla kun syömme illallista.

Siis jalkapallon kotimaassa.

Myös tämänpäiväinen tehtävämme löytää paikallisia kertomaan jalkapallokulttuurista ja kaupungin ylpeydestä, Englannin kapteeni Leah Williamsonista, on osoittautumassa yhdeksi uran haastavimmista. Kun vihdoin löydämme jalkapalloon intohimoisesti suhtautuvan vanhan herran, selviää hetken jutustelun jälkeen, että kyse on sitten miesten jalkapallosta - naisten jalkapalloa hän ei valitettavasti seuraa.

Suurin osa ohittaa meidät pahoitellen, ettei välitä jalkapallosta.

Tunnin metsästyksen ja muutaman paikan vaihdon jälkeen saamme kuin saammekin muutaman jalkapallon ystävän kameran eteen. Tämä vanha herrasmies tietää kertoa, että koko kaupunki on kovin ylpeä Williamsonista. Milton Keynesin jalkapallokulttuuria hän kuvailee jakautuneeksi.

- Suurimmalla osalla kaupungin asukkaista juuret ovat muualla ja rakkaus kotikaupungin seuraan on säilynyt, mies avaa.

MK keskusta
Milton Keynes ei ole perinteisin englantilaiskaupunki.Hinni Hirvonen / Yle

Ollaan rehellisiä: Milton Keynes on epäreilu vertailukohta. Kaupungin jalkapalloylpeys MK Dons on perustettu vain 18 vuotta sitten, Wimbledon FC:n jäänteille. Perinteinen lontoolaisseura siirtyi talousvaikeuksien vuoksi noin sadan kilometrin päähän Milton Keynesiin seuran kannattajien vastustuksesta huolimatta, sillä reilun 200 000 asukkaan Milton Keynesistä puuttui jalkapalloseura, ja liiketoiminnasta ja vauraudesta tunnettua kaupunkia pidettiin liiketoiminnan kannalta oivana paikkana.

Vuonna 2007 kaupunkiin valmistui yli 30 000 katsojalle tehty stadion, jossa myös neljä kesän EM-kisojan ottelua pelataan. Lohkon muut maat pelaavat kaksi ottelua Lontoossa Brentfordin stadionilla, mutta Helmarit pelaa kaikki kolme otteluaan Milton Keynesissä.

Stadionvalintoja arvostellessa täytyy muistaa, että vain harva kaupunki halusi olla järjestämässä EM-turnausta. Englannin jalkapalloliiton toimitusjohtaja Mark Bullingham paljasti BBC:lle, että he joutuivat suostuttelemaan osaa kaupungeista ja seuroista mukaan.

Tyhjä stadion kuvassa.
Milton Keynesin stadionin kapasiteetti on yli 30 000 katsojaa.Tomi Hänninen/ Yle

Pikavisiitit Manchesteriin ja Lontooseen eivät ole kielineet sen suuremmasta huumasta. Manchesterin keskustassa tehdyn katugallupin perusteella 95 prosenttia kaupunkilaisista vihaa jalkapalloa.

Siis jalkapalloa hengittävässä Manchesterissä!

Poikkeuksiakin löytyy: pikaruokalan tarjoilija tietää, että Helmarit pelaa kuolemanlohkossa ja pahoittelee kovaa kohtaloa. Nuori poika kertoo fanittavansa Lucy Bronzea ja odottavansa kovasti illan ottelua. Bussipysäkillä voi törmätä virvoitusjuomayhtiön mainokseen, jonka mannekiininä ovat Englannin naisten jalkapallomaajoukkueen pelaajat.

Helmareiden kannattajien marssi stadionille.
Suomen jalkapallomaajoukkueen kannattajat ovat tuoneet väriä ja tunnelmaa Milton Keynesiin.Tomi Hänninen

Omassa jalkapallokuplassa sosiaalisessa mediassa näkyy kuvia täysistä fanialueista ja intohimoisista faneista täysillä tai lähes täysillä stadioneilla. Näitä kuvia ja videoita on ollut ilo katsella.

Suomalaisfanit ovat tuoneet väriä ja tunnelmaa myös harmaaseen Milton Keynesiin. Tiistaina myös tanskalaisfanit kansoittivat fanialueen ja tunnelma oli toisinaan suorastaan riehakas.

Se on kuitenkin vain osa totuutta.

Pelipäivien ulkopuolella toinen todellisuus valahtaa silmille nopeasti: Lontoossa juna-aseman taululla muistutetaan jo kuun lopulla Birminghamissa kuun lopulla käytävistä Kansainyhteisön kisoista.

Kaiken jalkapallon EM-kisoista: kisapelit, taustatarinat, uutiset ja kohokohdat löydät Ylen kisasivuilta.

Lue myös:

Kommentti: Pelkkä ilo Helmareiden EM-kisapaikasta ei enää riitä - Palloliitto voi seuraavien vuosien aikana osoittaa, seisooko se sanojensa takana

Miten Helmarit voisi saavuttaa maailman kärkeä? Asiantuntijalta vaatimus Palloliitolle ja kritiikkiä valmennukselle: "Annettu aika paljon tasoitusta"

Suomi pysäytti maailmantähdet hetkeksi, mutta sitten tuli melkoinen virhekimara - videot ottelusta saivat asiantuntijat pyörittelemään päitään

samedi 16 juillet 2022 12:24:30 Categories: Helmarit YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.