Olkiluodossa tehdään joulukuuhun asti kokeiluja, joilla sähköntuotantoa ajetaan välillä alas ja nostetaan taas ylös. " /> Olkiluodossa tehdään joulukuuhun asti kokeiluja, joilla sähköntuotantoa ajetaan välillä alas ja nostetaan taas ylös. " />

YLE


Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) pitää epätodennäköisenä, että suomalaisten kotitalouksien sähköjä jouduttaisiin katkomaan ensi talvena energiapulan vuoksi.

Uhka vältetään hänen mukaansa sillä, että Olkiluoto 3 pääsee jo syyskuussa ajamaan täydellä 1 600 megawatin teholla sähköä verkkoon. Sähkönsaanti on sillä pitkälti turvattu. Aiemman arvion mukaan täyteen vauhtiin olisi päästy vasta joulukuussa.

- Siinä vaiheessa kun se toimii täysillä, olemme tilanteessa, että meidän ei tarvitse tuoda ulkoa sähköä, Lintilä sanoi STT:lle torstaina Porissa, jossa hän vieraili Suomi Areena -tapahtumassa.

Ministeri kävi keskiviikkona Olkiluodon ydinvoimalassa.

- Se oli kovinkin helpottavaa, koska siellä kerrottiin, että he alkavat jo tässä kuussa ajaa 60 prosenttia maksimista ja syyskuussa ajetaan maksimia. Kyllä sillä on pirun iso merkitys.

Olkiluodossa tehdään kuitenkin vielä joulukuuhun asti kokeiluja, joilla sähköntuotantoa ajetaan välillä alas ja nostetaan taas ylös. Se on Lintilän mukaan normaaliprosessi, jolla testataan, että järjestelmä toimii kaikissa tilanteissa.

- Käytännössä se pukkaa sähköä verkkoon jo tämän kuun lopulla. Oikea termi kai on, että kaupallinen tuotanto alkaa joulukuussa, mutta energia on kuitenkin markkinoilla käytettävissä heinäkuusta lähtien. Hallitukselta on huhuiltu toimia sähkön hinnan kurissa pitämiseksi.

Lintilä sanoo, ettei hallitus voi hintoihin vaikuttaa.

- Tämä on markkinan kysynnän ja tarjonnan laki. Jos tarjontaa on vähemmän, hinta nousee ylemmäksi. Se nähtiin tämän viikon alussa, kun Olkiluoto ykkönen oli hetken pois käytöstä ja välittömästi tuli hintapiikki. Tuota kautta se vain pystytään pitämään kurissa.

Varauduttu vuosikymmeniä

Venäjä on katkaissut sähköntuonnin Suomeen Ukrainan sodan vuoksi, mikä on herättänyt huolta kotitalouksienkin sähkön riittävyydestä talvipakkasilla.

Lintilä toivoo, että kaikki Olkiluodossa menee nyt ongelmitta. Hänen mukaansa viimeisimmät takapakit eivät olleet varsinaisessa atomituotannossa, vaan muussa prosessissa, joten se ei ollut niin vakavaa.

- Totta kai kaikessa pitää olla lähtökohtana turvallisuus.

Jos kuitenkin kävisi ikävästi, turvautuisi Suomi kansallisen varautumisen ohjelmaan, joka on ollut vuosikymmeniä olemassa. Se tarkoittaisi alueellisia sähkökatkoja. Lintilä muistelee, että siihen olisi turvauduttu 1970-luvun öljykriisin aikana.

"Suomalaiset eivät joudu maksajiksi"

Energiayhtiö Fortumin enemmistöomistaman saksalaisen Uniperin tilannetta elinkeinoministeri pitää vaikeana.

- Siinä pitää yhdistyä politiikan ja markkinan, mutta on tämä kuitenkin Saksan valtiolle isompi juttu, koska Saksa on niin totaalisen kiinni maakaasussa. Lintilä sanoo varman näköisenä, että suomalaiset eivät joudu maksumiehiksi. Mutta miten siltä vältytään?

- No katsotaan ne neuvottelut. Loppuvaiheessa kuitenkin intressi on enemmän Saksan valtiolla.

Omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd.) vieraili torstaina Saksassa neuvottelemassa asiasta. Lintilä oli omistajaohjausministeri vuonna 2017, kun Uniper-kaupat tehtiin.

- Nyt viisastellaan, että olisi pitänyt tämä maakaasuriski mieltää, mutta ei kukaan puhunut siitä sanaakaan, puhuttiin vaan kivihiilestä.

Eduskunnassa tosin varoiteltiin kaupan Venäjä-kytköksistä jo tuolloin.

Lue aiheesta lisää:

Suomalaiset voivat joutua kärsimään sähkön säännöstelystä ensi talvena - paljon riippuu siitä, onko Olkiluodon ydinvoimala käytössä joulukuussa

Olkiluodon kolmosreaktorin sähköntuotanto myöhästyy taas - ja jos talvi on kova, ei sähköä välttämättä edes riitä

jeudi 14 juillet 2022 20:21:00 Categories: Olkiluodon ydinvoimalaitos YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.