KRP:n mukaan epäilty seksuaalirikos tapahtui vuonna 2015 ja kohdistui tekohetkellä täysi-ikäiseen henkilöön. Rydman on kiistänyt syyllistyneensä " /> KRP:n mukaan epäilty seksuaalirikos tapahtui vuonna 2015 ja kohdistui tekohetkellä täysi-ikäiseen henkilöön. Rydman on kiistänyt syyllistyneensä " />

YLE


Keskusrikospoliisi (KRP) on aloittanut esitutkinnan kansanedustaja Wille Rydmanista.

KRP tiedottaa aloittaneensa seksuaalirikosta koskevan esitutkinnan, mutta ei paljasta rikoksesta epäillyn nimeä.

Poliisin tiedotteessa kuitenkin kerrotaan, että kyseessä on kesäkuussa eduskuntaryhmästään eronneesta kansanedustajasta. Tiedotteesta ilmenee myös, että KRP:llä oli vuonna 2020 kyseiseen henkilöön liittyvä esiselvitys käynnissä.

Rydman erosi kesäkuussa kokoomuksen eduskuntaryhmästä. Lisäksi KRP:llä oli käynnissä vuonna 2020 käynnissä Rydmaniin liittyvä esiselvitys, joka kuitenkin lopetettiin. Poliisin mukaan selvityksessä ilmi tulleet asiat eivät ylittäneet tutkintakynnystä.

Nyt KRP perustelee esitutkinnan avaamista uusilla tiedoilla ja uusien henkilöiden kuulemisella.

- Esitutkinta on avattu, koska poliisi on saanut uusia tietoja ja poliisi on kuullut henkilöitä, joita ei ole kuultu henkilöön liittyneessä aiemmassa vuonna 2020 tehdyssä esiselvityksessä, KRP:n tiedotteessa kerrotaan.

Nyt tutkinnan kohteena oleva epäilty rikos tapahtui vuonna 2015 ja KRP epäilee sen kohdistuneen tekohetkellä täysikäiseen asianomistajaan.

Helsingin Sanomat uutisoi asiasta ensimmäisenä.

Helsingin Sanomat julkaisi kesäkuussa artikkelin, jossa useat naiset kertoivat Rydmanin käyttäytyneen ahdistavasti. Jutun julkaisun jälkeen kokoomus pyysi KRP:tä tutkimaan Rydmaniin kohdistettyja väitteitä uudelleen. KRP kuitenkin hylkäsi kokoomuksen pyynnön.

Rydman puolestaan on jättänyt tutkintapyynnön poliisille Helsingin Sanomien jutusta.

Rydman: epäuskottavia väitteitä

Ylen tavoittama Wille Rydman vastaa, että hän kommentoi tällä haavaa asiaa vain Facebook-päivityksessään.

Päivityksessään Rydman hämmästelee tutkinnan aloittamista.

- Olin aivan äimän käkenä, kuinka näin epäuskottavissa väitteissä tutkintakynnys voi edes ylittyä, Rydman kirjoittaa.

Rydman kertoo toivovansa, että asiat saadaan selvitettyä mahdollisimman pikaisesti.

- Olen kaiken tämän keskellä aivan kertakaikkisen musertunut, Rydman kertoo.

Kansanedustajan asianajaja Riitta Leppiniemi kertoo Helsingin Sanomille, että Rydman kiistää syyllistyneensä poliisin epäilemään seksuaalirikokseen.

Juttua täydennetty 15.7. 18:08: lisätty Wille Rydmanin kommentit

Lue myös: Keskusrikospoliisi hylkäsi kokoomuksen pyynnön arvioida uudelleen Wille Rydmania koskevaa asiaa

Kansanedustaja Wille Rydmanin kujanjuoksu - näin tapahtumat etenivät kuudessa päivässä

Wille Rydman Ylelle: "Viime päivät ovat olleet elämäni hirveimpiä"

Wille Rydman jätti tutkintapyynnön HS:n artikkelista

vendredi 15 juillet 2022 20:25:49 Categories: YLE esitutkinta

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.